torstai 10. joulukuuta 2009

13 viikkoa takana

Oon ollut Briteissä jo 13 viikkoa, siis 13 VIIKKOA. Ei se ole kuin muutama hassu kuukausi, mutta aika on  kyllä mennyt suht nopeesti. Takana on itkua, naurua ja uusia kokemuksia ja vanhan kaipuuta. En ole katunut hetkeäkään, että vaihdoin maisemaa, koska oon oppinut elämästä taas uusia asioita, saanut uusia kavereita, kokenut Lontoon melkein kyllästymiseen asti ja saanut harjoittaa Englannin kieltä..

Ensimmäiset 3 viikkoa olivat aika kurjia, koska olin hyvin yksinäinen ja tein huonolla palkalla pitkiä päiviä. Mutta koinpa myös Oxfordin ja kunnon maaseudun. (Minussa on alkanut piillä optimistin piirteitä).

Sillon oli muuten myös erittäin lämmin. Tai no lämpimämpi kuin Suomessa siihen aikaan ja lämpimämpi kuin nyt. Tuskin Englantia ikinä kovin lämpimäksi voikaan väittää.




Muistan kyllä mun ensimmäisen päivän paremmin ku viime viikon. Itkin 10min välein ja sekoilin bussien kanssa ja olin pulassa ja eksyksissä ja kaiken lisäksi ihan yksin.

Toinen viikko oli jo ihan jees, tajusin vain, että täältä on päästävä pois ja pian. Siihen aikaan otinkin yhteyttä Blue Ball Pubiin, jonka luulin sijaitsevan jossain ihan muualla.. Ja olinkin siinä uskossa tosiaan aika pitkään, taisi olla muutama päivä ennen tänne tuloa ku tajusin, et nyt mennäänkin jonnekkin ihan muualle..

Tässä vaiheessa ihastuin Primarkiin ^^


Kolmas viikko oli se viimenen siellä. Kävin Marian kanssa Lontoossa. Sieltä kesti jonku tunnin mennä bussilla Lontooseen.


ä

Oli muuten hyvä sää sillon. Aurinko paisto ja toppi päällä tarkeni paremmin kuin hyvin.

Sitten oli muutto tänne, jihuuu! Muistan sen kun ajattelin, että kiitän kaikesta ja halaan niitä työntekijöitä, mutta mun lähtö olikin aika karu. Sanoin moikka ilman halauksia ja itse työntekijät eivät edes vaivautuneet heittämään mua bussipysäkille.

Lontoossa kuljin pitkästä aikaa metrolla, hyppäsin junaan ja päädyin Tadworthiin. Muistan sen hetken, kun sydän alko vähän jo jyskyttämään parin juna-aseman päässä. Pirautin äitille, et hengissä oon ja  että vähän jänskättää. Pääsin asemalle ja mut haki entinen ja nykyinen kämppis. Oli vähä jännää...



Ekalla viikolla mentiin jo ulos ja tutustuin lähikaupungin yöelämään, joka oli kyllä aika pettymys. Viikko viikolta se alkoi kuitenkin tuntua paremmalta ja ollaanhan me siellä ahkerasti käytykkin melkein joka sunnuntai. Kiva nähdä aina samat naamat ja välillä uudet ja tutustua niihin ja nähdä ne myöhemmin.

Tänne muuton jälkeen aloin myös käydä ahkerasti Lontoossa, lähes joka viikko. Junamatka on vain 40 min ja menopaluu maksaa vain 6.50 puntaa. Kuka ei käyttäisi tätä tilannetta hyväkseen? Oxford Street on nykyään yhtä tuttu kuin Hämeenkatu.

Sitten tuli sukulaisaika. Ensin kävi serkut ja mummo. Kävin niiden kanssa jopa British Museumissa, jota yksin tuskin oisin tehnyt.



Sitten tuli äiti ja iskä. Vietin niiden kanssa päivät Croydonissa ja Lontoossa. Mietin just, että tästäkin on jo melkein 2kk. Aika on täällä mennyt niin nopeasti, että ei mitään järkeä. Just juhlittiin Halloweenia (töissä).

Tästä eteenpäin on tullut käytyä ulkona, sanottua heiheit aika monelle ihmiselle ja joillekkin ei ees ehtiny sanoa sitä, tehtyä töitä, käytyä Skotlannissa ja miljoona muuta asiaa. Oon onnellinen, että päätin lähteä mahdollisimman pian pois ensimmäisestä paikasta. En kyllä millään järjellä ois enää kestänyt sitä. Eihän siinä ollut ainoastaan kyse siitä, että kestääkö pää, kun myös selkä lopetti toimimisen. Täällä se on onneksi ollut hyyyyvin harvoin kipeenä. Ja siellä tuskin oisin oppinut näin paljoa ja saanu näin hyvää työkokemusta.

I love my life

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti