tiistai 18. toukokuuta 2010

Työelämä kutsuu

Suomireissu taas takana ja uutta odotellessa. Palasin tänne hieman pelkäävin mieli, että jos ei niitä töitä saakaan tai ainakaan mitään mukavaa. Mutta nyt on se huoli pyyhitty pois. Kävin tänään erittäin mukavassa pubissa tuossa alle 8km päässä työhaastattelussa, joka venyi 2h perehdytykseksi ja eteni suunnitelmaan huomisesta harjoitusvuorosta. Että jos vaikka sopisin tiimiin. Sitten myöhemmin pirautin pubiin aikoja vaihtaakseni sain vastauksen:"Se sopii hyvin. Hei muutes päätin, että sopisit hyvin tänne mun pubiin töihin." Olin ihan ihmetyksissäni, ku sieltä lähtiessä jäi kuitenkin pelko, että olinko liian huono ja en vastannut oikein mihinkään haastattelun aikana.

Huomenna menen sinne siis klo 12 ja vähitellen kai alan muuttamaan myös sinne. Siellä siis saa asua ja se on kuitenkin lähellä tätä Tadworthia, että pääsee tännekkin. Yleensähän vuorot näissä pubeissa on huonoja, mutta kyseisen pubin pomo on itse aloittanut 10 vuotta sitten baarimies hommat ja tajusi miten huonosti pomot/esimiehet kohtelevat alaisiaan, joten hän on päättänyt, että välttää vuoroja joissa ollaa ensin 12-15 töissä ja tauon jälkeen palataan vielä tunneiksi. Tuolla siis tehdään aamua tai iltaa ja joskus saattaa joutua tekemään tuommoisen jaetun vuoron. Myös palkka tulee tunneittain ja tipit hyviä. Pubissa näytti muutenkin kaikki toimivan hyvin, että erittäin iloisin mielin sinne lähden!

Tässä vielä nettisivu: http://www.organanddragon-ewell.co.uk/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti