keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Suomivierailu lähenee

Enää muutama viikko Suomen visiittiin ja oon niin innoissani, etten meinaa pysyä paikallaan. Nyt olin just muutaman päivän vapaalla ja tänään töitä ja huomenna taas vapaapäivä. Sais ny olla vähän enemmän töitä, niin tulisi sitten sitä rahaakin. Vapaapäivät kyllä hurahtaa nopeemmin ohi eli toisaalta mitä enemmän vapaapäiviä sitä nopeammin lähtö Suomeen tulee. Vielä on vähä mysteerinä kuinka kentälle menisi, mutta tiedossa on se, että siellä taas tulee oltua yö. Onneksi tällä kertaa ei tarvitse yksin ootella lennon lähtöä. Aamulennoissa on kyllä se hyvä puoli, että siinä on sitten koko päivä aikaa eikä tarvitse heti unille mennä, kun lento on ohi.
Suomessa olo on aina semmoista paikasta toiseen menemistä, että ehtii nähdä ja tehdä mahdollisimman paljon. Etenkin kun suku on jakautunut mahdollisimman kauas toisistaan ja kavereitakin löytyy kahdelta paikkakunnalta niin aikaa yhdessä paikassa olemiseen ei ole. Mutta mikäpäs siinä, eipä sitä jaksais varmaa ollakkaa vaan yhessä paikassa. Tiedossa siis tällä kertaa rippujuhlat ja 50v juhlat ja Härmä ja Tampere ja Ylivieska ja Lohja ja vain viikko aikaa. Melkein kuin Matka Suomen ympäri 7 päivässä. Mutta tätä siis innolla odottaen. Ja sitten pääsen myös omaan koneeseen vihdoinkin käsiksi. Ja kuvia saa alkaa laittamaan tännekkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti