sunnuntai 29. elokuuta 2010

Viimeinen kerta

Voihan(lähes) netitön elämä sanon minä. Kirjottelen näitä päivityksiä, kun on aikaa ja ajatusta ja postaan ne sitten, kun on netti. Eli ajatukset ja aika ei mee nyt ihan käsi kädessä.

Nyt kun totuin kesän aikana rytmiin, jossa uni tuli kolmen aikaan yöllä ja aamu alkoi puolilta päivin, niin tähän uuteen toisella-on-töitä-aamulla-klo-7-joten-pakko-mennä-jo-nukkumaan –rytmiin totuttelu kestää. Pyörin ainakin sen 1,5h hereillä ja ehdin pohtia paljon asioita. Ehkä tähän rytmitykseen auttais se, että en nukkuis siihe puoleen päivään. Tänään (eli sunnuntaina) heräsin jo puol yheksän ja pistin Time Traveller’s Wife:n pyörimää ja valmistauduin kyyneliin ja hyvin hyvin surulliseen elokuvan loppuun. Sitten tiskit, pyykit ja valmiina uuteen päivään, ennen kuin oon ees saavuttanu normaalin heräämisaikani! Aika hyvä suoritus sanoisin.
Näin muuten painajaista, kamalaa sellaista. Hammaskirurgi kertoi, että mun viisaudenhampaat täytyy poistaa ja, että mun hampaille pitää tehdä suuuuuroperaatio. Siinä unessa oli kevät, että ehkä tämä enneuneni vihjaa, että keväällä vasta. Toivossa on hyvä elää.

Aloin tosiaan miettiä viime yönä juttuja. Taaaaaas. Miten outoa on se, että jokin asia jää viimeiseksi kerraksi edes tiedostamatta sitä. Milloin oli viimeinen kerta, kun kävin kylässä sen lapsuuden kaverin luona? Milloin viimeisen kerran haaveilin Cute Boy- nimisestä ponista? Milloin viimeisen kerran söin Spice Girls- tikkarin? Silloin kun tein nämä asiat, tuskin olin tietoinen ”No niin, tämä on nyt viimeinen kerta.” Mielestäni on hassuinta se, miten joissakin paikoissa lopettaa käymisen, etenkin jos ei ole päättänyt, että ei enää ikinä. Mikä muuttui, kun viimeisen kerran kävelin lapsuuden ystävän ovesta ulos ajatellen, että huomenna taas. Enpä edes muista näitä kertoja, vaikka elämässäni on paljon lapsuuden kavereita, joiden luona vain lopetin käymisen. Ehkä en muista, koska en ajatellut sen olevan se viimeinen kerta. Ehkä minä muutuin. Ehkä he muuttuivat. Mutta eihän se yhdessä yössä tapahtunut. En ymmärrä miten kaikki ne siilille rakennetut mökit ja yhteisillä rahoilla ostetut (hyla)viilit unohtui.

On myös asioita, jotka ovat tällä hetkellä viimeisiä, mutta tuskin jäävät viimeisiksi. Milloin viimeksi kävin saunassa? Milloin viimeksi söin kermakakkua? Tai mistäpä minä tiedän. Ehkä nämäkin asiat jäävät osaksi minun historiaa. Ehkä en saunokaan enää ikinä elämässäni uudelleen (epäilen). Voi kun tietäisi milloin on se viimeinen kerta ja osaisi arvostaa sitä erilailla. Mutta tällaista se on, elämässä mennään eteenpäin ja silloin oletetusti, jotkin asiat vain jää ja unohtuu.

Onneksi edes Spice Girls- tikkareille löytyy järkevät selitys – niiden myynti kun vain loppui. Moni muu asia taitaa tosin jäädä mysteeriksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti