lauantai 13. marraskuuta 2010

Ceilidh

Eilen tavattiin luokan kanssa ruuan ja juoman parissa Revolutionissa.
Harjoitan näitä uusia hammasirvistyksiä
Ei oltu siellä sitten kauaa, muutaman koktailin verran, ja siitä sitten suunnistettiin musiikkitalolle, jossa oli perinteinen kelttiläinen tanssi-ilta. Ajatuksenahan tuommoinen hyvin traditionaalinen tanssitapahtuma kuulostaa tylsältä ja vanhanaikaiselta, mutta ilta oli ihan älyttömän hauska. Oltiin siis jo juotu muutava rohkaiseva ja siinä vaiheessa kun löyty se musiikkisalin baari, niin kyllä tanssijalka alko nousta.


Hauskinta koko tanssissa oli se, että meillä ei ollu mitään tietoa mitä piti tehdä ja yritettiin pysyä vaan mukana. Jos jotain tehtiin niin ainakin naurettiin ja paljon. Joku kilttipukuinen nuorukainen tuli pyytämään mua tanssimaan ja mun kävi sitä niin sääliksi, kun kaikki oltiin iha pihalla ja naureskeltiin vaan kun se taas tiesi kaikki tanssikuviot. Noh, mä varotin sitä kyllä, että kyseessä oli ensimmäinen tanssi-iltani.



Mutta siiis tosiaan, tanssit onneksi tuhosi kaikki mun ennakkoluulot. En todellakaan tiennyt, että porukka joisi siellä alhoholia ja että paikalla olisi niinkin paljon nuoria. Siellä oli nuoria naisia kunnon yökerhovaatetuksineen ja korkeine korkoineen ja sitten oli niitä kilttipukuisia keski-ikäisiä miehiä vaimoineen, jotka selkeästi olivat harjoittaneet tanssia kerran jos toisenkin. Eli laidasta laitaan.


Uskon, että ei jäänyt viimeiseksi kerraksi. Onneksi uskoin kaikki skottikavereita, että tilaisuus on oikeasti tosi hauska ja menin paikalle.

Last night we went for a meal and drinks with our classmates. After that some of us headed to the Ceilidh which is a traditional Gaelic social gathering and usually involves playing Gaelic fold music and dancing. I had quite high expectations and I thought there's going to be only old people but surprisingly there were loads of younger people dancing and especially drinking. It was so much fun and I definitely will go and do Ceilidh again!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti