lauantai 12. maaliskuuta 2011

Miksi urheilla?

Niin, miksipä urheilla? Se kun on välillä niin tylsää ja aikaa vievää. Sitten vielä ne lihaskivut (joita henkilökohtaisesti rakastan, sillä silloin tiedän tehneeni jotain) ja mahdolliset rasitusvammat.

Oma lapsuuteni oli täynnä urheilua: 10 vuotta lentopalloa, hiihtoa mummolassa superaktiivisen urheilija-ukin johdolla plus ne kaikki hiphop ja pesisharkat. Ukki joskus jopa järjesti suvun lapsille urheiluleirin, mutta olin tosin liian pieni vielä silloin. Urheiluleirit kyllä tuli sitten koettua teinivuosina.

Sitten vuonna 2007 selkäni teki temput ja lentopallo loppui, jonka jälkeen en edes uskaltanut pahemmin urheilla. Kunto rapistui kunnes lukion viimeisinä vuosina skarppasin ja aloin käydä kuntosalilla. Nyt kun vertaan, niin enhän minä sillonkaan kovin kovasti urheillu. Pudotin 6-7 kiloa, jotka aika onnellisesti keräytyivät takaisin välivuoden aikana. Nyt sitten syksyllä otin itseäni niskasta kiinni ja koin valaistumisen, urheilu nimittäin on oikeasti tosi mukavaa. Aina tähän asti se on ollu lähellä pakkopullaa ellei kyseessä ollut joku tosi mielenkiintoinen laji, kuten se lentopallo.


Näin nuorena tuskin miettii, että miksi minä nyt urheilisin, jos pysyn muutenkin hoikkana (minä en kylläkään) ja ei mieti niitä pitkäaikaisvaikutuksia. Itse kun mietin isovanhempiani, jotka ovat jo onnellisesti 70 vuoden paremmalla puolella vielä jaksavat urheilla lähes joka päivä ja ovat selvinneet tähän asti ilman minkäänlaisia suurempia terveysongelmia, niin tulee kyllä kieltämättä haaveiltua siitä, että josko minäkin sitten 50 vuoden päästä vielä jaksaisin. Myös ne kaikki tutkimukset siitä, mitä siellä kehon sisällä tapahtuu, kun syö rasvaista ruokaa ja liikkuu mitättömästi saavat miettimään, että haluanko minä tehdä sen omalle keholleni. Meillä kun on vain yksi mahdollisuus.


En nyt sano, että kaikki sieltä kotisohvilta heti sinne lenkkipolulle ja laduille, mutta itselleni nämä ovat tärkeitä asioita. Ja kuten sanoin, olen itse alkanut nauttimaan urheilusta, vaikka välillä ei vaan huvita ja ei jaksa ja pitsa maistuu paremmalta. On se kuitenkin silti sen vaivan arvoista. Olen lähiaikoina kehittänyt siitä jopa aikamoisen addiktion ja jos en urheile 5 päivää viikossa niin mistään ei tule mitään. Terveisin Jenni, joka suuntasi spinningiin taas tänä lauantaiaamuna kello 9.15 ja jatkoi vielä vatsalihasjumppaan. Toivottavasti tämä innostus tosiaan jatkuu vielä ikuisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti