sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Viikonloppua

Eilen mentiin Larissalle ja Pascalille viiden aikoihin lueskelemaan hieman kirjanpitoa ja budjetointia. Sen jälkeen vuorossa oli monopolia, ruokaa, (minun osaltani) yliannostus saksalaisia suklaapipariherkkuja ja lettujen paistoa puolen yön kieppeillä. Joskus yhden aikaan sitten pääsin kotiin, jolloin vielä avasin kirjanpidon kirjan ja varmistin salamanukahtamisen. Samalla kokoonpanolla oltiin myös perjantaina parilla koktalilla (muut kylläkin keskitty enemmän kahviin) ja syömässä.


Kaiken tämän järjettömän mässäyksen jälkeen ajattelin aloittaa aamuni hieman terveellisemmin. Silloin 6-vuotiaana en vain voinut käsittää, miten ihmiset tykkäävät kaurapuurosta ja sain aina kiskottua omani alas vasta kun sekaan lisättiin kamala määrä kermaa ja sokeria - kyllä se sitten maittoi. Nykyinen lempparini on Elovenan kausimaku ruis ja puolukka, joita äiti juuri käydessään toi. Nyt vaan sekoitan mukaan vadelman makuista skottipuuroa, ettei tuo ihana ruispuolukka loppuisi heti. Se on vaan niiiiiin hyvää. Ja nyt koukutin itseni myös kuivattuihin karpaloihin. Mmmmm


Niin ja tein eilen suuren päätöksen ja päätin olla ostamatta pinkkiä/vaaleanpunaista kynsilakkaa. Se on suuri päätös, koska kokoelmastani ei löydy mitään muuta väriä, paitsi persikka, joka silti on kuitenkin samaa väriskaalaa. Eli uusi ystäväväni on No7:n Poolside Blue. Ei ehkä kyllä ole ihan minun värini, mutta vaihtelu virkistää.


Nyt taas pian sen ihanan kirjanpidon pariin ja keskiviikkona voi sitten nauttia, kun tenttikin on ohi.

Ps. Yhtäkkiä sää on muuttunu ihan kamalaks, taivaalta tulee räntää tai vettä :( Nyyyyh, missä se aurinko on??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti