lauantai 2. heinäkuuta 2011

Vain minä ja itseni

Joskus mielestäni olin vielä yltiösosiaalinen en-kestä-sekuntiakaan-yksin -ihminen, mutta lähiaikoina olen oppinut arvostamaan näitä Minä ja tietokone/telkkari/siideri/lenkki -hetkiä, joita  saa kokea yllättävän vähän, kun tässä yliaktiisisessa yhteiskunnassa ei yleiskäytännön mukaan saisi pysähtyä miettimään ja keskittymään täysin itseensä.

Eli tässä minä nyt olen, tietokoneeni ja siiderini kanssa parvekkeella nauttimassa siitä, että saan olla yksin kotona muutaman tunnin, ennen kuin pitäisi taas mennä nukkumaan ja olemaan valmis uuteen työpäivään ja pakoksi syntyneeseen urheilurutiiniin. Syy tähän yksinäisyyden- ja rauhankaipuuseen on varmaankin se, että Aberdeenissä totuin olemaan paljon yksin ja shoppailemaan ja urheilemaan ja opiskelemaan jajaja tekemään lähes kaiken yksin. Nyt kun elämään ja jokaiseen hetkeen täytyisikin sisällyttää muita ihmisiä, on haasteena löytää niitä omia hetkiä. Tietty jos joku haluaisi nyt häiritä omaa rauhaani ja tulla tiskaamaan kanssani tai vaikkapa ottaa vastuun koko tiskivuoresta, en kamalasti valittaisi. Ainiin, ja pyykitkin saisi kerätä telineestä.


Kaiken kaikkiaan, yksinäisyys on ehkä aliarvostettua nykypäivänä ja kun siitä vain oppii nauttimaan on se niitä parhaita hetkiä ladata akut, joiden avulla sitten taas jaksaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti