torstai 8. syyskuuta 2011

Sisilia part 2 - Trapani

Alotettiin meidän loma Trapanista aika pikaisesti, kun vietettiin siellä vain aamupäivä ennen Palermoon lähtöä ja sitten päätettiin se sinne. Loppu lomasta vietettiin siellä lähes 3 päivää - pääasiassa rannalla makoillen ja jätskiä syöden.

Trapani oli aika mitään sanomaton. Rannat ei todellakaan vetäny vertoja sille mitä oltiin nähty Palermossa ja muutenkin se kaupunki oli aika pikasesti nähty. Meidän piti myös tehdä reissu sieltä Favignanan saarelle, mutta rantsuilu ja väsymys vei voiton, joten päädyttiin taas kerran harvinaisen suttuselle ja kalalta haisevalle rannalla. En käsitä miksei ne siivonnu sitä useemmin ja miten kalliita ne rantatuolit semmosella rannalla oli.


Käytiin myös lauantai-iltana syömässä ravintolassa ja muilla kerroilla jossain halvemmissa mestoissa tai tehtiin ruokaa meidän omassa keittiössä (jossa ei uskallettu laittaa sitä kaasuhellaa päälle).


Tässä vaiheessa vasta alkoi iho saada väriä, joten kai siinä rannalla makoilussakin oli puolensa. En tosin suosittelis Trapania kohteeksi, jos haluaa kunnon lomakohteeseen. Sieltä kannattaa lähteä jonnekkin muualle, jos sinne lentää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti