tiistai 25. lokakuuta 2011

Home is where your heart is

Kenellekkään tätä blogia seuranneelle ei ole varmaan epäselvää, että missä minun sydämeni on.

Muutama vuosi sitten en ikinä uskonut, miten tulisin käymään läpi tämmöisen sisäisen tunnemylläkän ja kuinka kaikki arvoni kääntyisivät päälaelleen. Ennen arvostin vapautta ja elämyksiä ja kokemuksia ja sitä, että näkisin ja kokisin koko maailman. Nyt arvostan oikeita ystäviä, perheen lähellä olemista, pysyvyyttä, tuttuja asioita ja sitä, että elämäni on tasapainossa. Viimeinen vuosi elämässäni on opettanut, että ei se nurmi ole aina vihreämpää aidan toisella puolella ja joskus ei tarvitse lähteä kauemmas kalaan löytäkseen hyvän olon. Vai olenkohan vain tulossa vanhaksi ja villit vuoteni ovat takanani, jolloin alan kaivata jotain pysyvää?


Nyt, kun olen päättänyt comebackistani, niin on herännyt taas paljon vastakkaisia ajatuksia. Entä, jos kyllästynkin alle puolessa vuodessa? Entä, jos kaipaankin taas jotain jännitystä? Entä, jos tämän hetkiset ajatukseni ovatkin vain optimistista haaveilua? Tai entä ne käytännön asiat? Kestänkö enää sitä kylmyyttä? Nautinko sittenkään syyssateista ja kevään loskasta? Entä, jos kaikista haaveistani huolimatta sosiaalinen elämäni onkin surkeaa? Entäs jos, entä jos? Tähän väliin voisin siteerata Ray Evansia Whatever will be, will be ja näin suomalaisittain: Kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen. Sepä se, fiilispohjalla mennään, kun ei mua oo lahjottu ennustajan kyvyillä.


Myös tällä hetkellä ajatukseni pyörivät jatkuvasti tammikuun lennossa ja siinä, että pääsen pakastumaan nautiskelemaan Suomen kauniiseen talveen, vaikka tämä Istanbul onkin aikalailla once in a life time- kokemus. Silti siellä Suomessa jokin viehättää ja talvella se tuskin on ne sysipimeät ja kylmät aamut tai pakkasessä jäätyvät ripset. Ehkä se on se kaveripiiri, joiden seurassa saa olla ihan oma itsensä, vanhemmilla käynti ja lepääminen, hiljaisuus, rauha ja sosiaalinen elämä (en tiedä sopiiko tämä ja edellinen sana edes samaan lauseeseen?). Ja tietysti tuttu kulttuuri, ruoka ja kieli. Haaveilen myös uusista talvikengistä ja luistelemisesta. Kaikesta pienistä asioista huolimatta, en oikein osaa selittää itselleni, että mikä se on mikä siellä viehättää, ehkä se on vain se kokonaisuus ja se paikka missä on hyvä olla. Ehkä mun pitikin kokea tämä muissa maissa asuminen, että saisin hyvän elämän ja että oppisin arvostamaan tiettyjä asioita. Ilman näitä kokemuksia, istuisin varmaan vieläkin Suomessa haaveillen vihreämmästä nurmesta ja suuremmista saaliista, vaikka kaikki se mitä tarvitsen olisi ihan lähellä.

Näistä tunnelmista ja näistä ajatuksista onkin hurjan hauska muistaa, että missäs sitä olenkaan ja mitenkäs kivasti se turkin tentti mua huomenna odottakaan. Hiphei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti