maanantai 31. lokakuuta 2011

Kappadokia part 1 - Uchisar linna ja Pigeon valley

Viime yönä klo 1 yöllä päästiin takaisin Istanbuliin. Eilinen 14 tuntia bussissa meni aikalailla nukkuen, joten kiskoin itseni tänä aamuna klo 8 ylös, että voin selailla näitä kolmeasataa kuvaa ja sitten lueskella huomisen tenttiin. Teen tämän reissun postaukset taas osissa, niin ette joudu kestämään kamalaa kuvatykitystä.

Mikä on Kappadokia? Itse tiesin alueen syntymisestä hyvin vähän, joten oli hyvä, että meillä kulki mukana turistiopas. Myös netti ja turistisivut sivistää.

Alueella on luolia, luoliin rakennettuja taloja ja kirkkoja, sekä jopa kokonaisia maanalaisia kyliä.
Maisema on muodostunut miljoonia vuosia sitten, ajalla jolloin kaksi tulivuorta, Erciyes Dagi ja Hasan Dagi, peittivät laajan alueen laavalla ja tuhkalla. Vuosien saatossa tuulet, sateet ja tulvat ovat luoneet mitä ihmeellisimpiä ja näyttävimpiä muotoja ja hahmoja meidän nähtäväksemme ja ihailtavaksemme tänäkin päivänä.
Jo varhaisessa vaiheessa alueen asukkaat huomasivat että tuhka oli hyvin hedelmällistä ja että kiviaines oli varsin pehmeää, joten sitä voitiin kaivertaa. Niinpä sukupolvesta toiseen alueen asukkaat tekivät luolia ja varastohuoneita näihin kivimuodostelmiin, luoden samalla yhden Turkin erikoislaatuisimmista nähtävyyksistä.

Päästiin torstai-iltana tunti myöhässä liikkeelle ja sitten koko reissu menikin aikalailla tunnin myöhässä. Kaikkialla oli paljon odottelemista, kun ihmiset eivät kai vaan kunnioita käsitettä aika ja ajoissa oleminen. Se oli aika kurjaa, mutta tätä lukuun ottamatta reissu oli kiva ja sää suosi. Tietty oli viileä, yöllä käytiin miinuksen puolella, mutta ei se nyt niin kylmä omasta mielestäni ollut, kun oli neuleet, kuoritakki ja pipo mukana. Siitä tulikin vähän semmoinen juttu, että no sä ootkin Suomesta, niin ei tää sulle oo kylmää. No ei ollutkaan, semmoista perus lokakuunalku säätähän se oli.

No kuitenkin, matka meni puoliksi nukkuen ja valvoen. Joskus klo 4 aikaan kaikki varmaan nukahti ja jatkuvan heräilyn jälkeen avasin kunnolla silmäni klo 7.30, kun aurinko oli noussut. Oli aaaivan ihanat maisemat, mutta en valitettavasti ehtinyt ikuistaa parasta kohtaa. Auringonnousu ja kukkulaiset maisemat.



Myös hotellien kanssa oli säätämistä. Meitä oli tosi suuri porukka, kaksi bussilastillista, niin tietysti kaikki oli astetta vaikeempaa. Klo 15 päästiin sitten lähtemään hotellilta ja katsomaan Uchisar linnaa ja Pigeon Valleyn maisemaa. Osa, kuten minä, skippas lounaan, että ehti kunnolla turisteilemaan. Valitettavasti tehtiin juuri niin kuin pelkäsin, eli ei saatu kävellä laaksossa. Se oli bussista pois, 15min turisteilua ja bussiin takasin. Olishan toi kyllä ollu aikamoinen kiipeäminen tuolta laaksosta ylös..

 

 Linna sisänsä ei pahemmin linnalta vaikuttanut ja kierrettiin sitä siis vaan ulkoa, kun sisälle tuskin ees pääsi. Näkymät sieltä oli aika hienot. Samoin Pigeon Valleysta (eli pulu laaksosta). Ehdittiin myös kierrellä pienessä kylässä linnan vieressä.

 
 
 
 
 

Sitten vain illalliselle hotellille ja sosialisointia toisen hotelliporukan kanssa.

Päivä vähän venähti jatkuvan myöhästelyn ja säätämisen takia.. Meidän ois pitäny kai vielä käydä katsomassa auringonlasku, mutta aikataulu oli liian tiivis noin suurelle porukalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti