lauantai 22. lokakuuta 2011

Kulttuurieroja

Tänään oli semmonen peruskauraa-lauantai, joka alkoi taas Besiktas basaarilla. Bongasin sieltä 3 pitkähihasta paitaa ja hyvä niin, ku niitä lähin metsästämäänkin, sekä villaneuleen ilman sitä villaa, pari huivia ja ruokaa. Tuntu aika paljolta, mut kun laskeskelin rahojani, niin tajusin, että oli kulunut noin 80TL eli noin 35e. Basaareja tuun kyllä kaipaamaan, kun lähen.

Raahauduin myös kuntosalille pitkän henkisen väittelyn jälkeen. Kiinnostus oli taas niiin hurjan korkeella ja päiväunien kutsu oli kova. Ja taas kerran sain todeta, että onneksi menin, kun se jälkifiilis (etenkin saunan jälkeen) on jotain liian hyvää. Urheillessa tosiaan ehdin miettimään paljon, esim. kulttuurieroja. Ja siellä niitä jotenkin havaitseekin enemmän. Tietysti niihin törmää ihan koko ajan ja osa alkaa pikkuhiljaa ärsyttää paljonkin, mutta niiden kanssa elää. Oon kyllä onnellinen, että oon kuitenkin välttynyt kulttuurishokilta. Aberdeenissä koin sen, mutten täällä.

Uskonto. No se näkyy - ja etenkin kuuluu - kaikkialla. Tänään tosin vasta näin ensimmäisen musliminaisen juoksumatolla, tietysti huivi päässä ja koko keho verhottuna johonkin tuulipuvun tyyppiseen. Ollaankin mietitty, että urheileekohan ne, mutta näköjään. Onhan heillä tietysti täysin samat oikeudet ja ei minua haittaa, mutta omasta mielestäni koko touhusta puuttuu käytännöllisyys.. Ja tietysti se uskonto näkyy kaikkialla: joka päivä kuuluu rukouskutsut, huivipäisiä naisia näkyy paljon ja osa heistä on jopa pukeutunut mustaan burkhaan. Mutta ei se uskonto jotenkin vaikuta omaan elämääni, koska täällä saa pukeutua, käyttäytyä ja elää ihan normaalisti. Omat kämppiksenikin ovat hyvin nykyaikaisia ja en edes osaisi kuvitella heillä huiveja päässä. Outoa tässä on se, että hallitus on asettanut huivien käytön kiellon erilaissa instituutiossa, vaikka uskonto on niin suuri osa tätä kulttuuria ja maata. Toisaalta onhan siinä järkeäkin, uskontoa ja hallitusta ei haluta sekoittaa. Meidän yliopisto taitaa olla Istanbulin ainut, ellen nyt ole ihan erehtynyt, joka sallii naisilla huivit myös luokkahuoneissa.

Ylpeys. Turkkilaiset, etenkin miehet, ovat liian ylpeitä kysyäkseen neuvoa, pyytääkseen apua tai vaan näyttääkseen heikkoutensa. En halua yleistää, mutta tästä on puhuttu kavereiden seurassa ennenkin. Eli on aika yleistä. Tämä taas salilla näkyy siinä, kun heillä ei oikeasti ole mitään käsitystä miten homma toimii, mutta apua ei voi pyytää. Tekisi mieli sulkea silmät, kun en kestä nähdä sitä urheilua, josta ei ole mitään hyötyä vaan enemmänkin haittaa keholle. Tänäänkin katselin kahta miestä, jotka tulivat hieman urheilemaan. Ensin 5min juoksu, sitten 5min crosstreenaus, sitten vähän vatsalihaslaitteella rutistelemaan ja sitten kotiin. Teki mieli mennä sanomaan, että kannattaisi ehkä ensin kuluttaa tuo pelastusrengas tuosta vyötäröltä, jos haluatte jotain sieltä näkyviinkin. Ja toinen päivä taas katselin pumpissa, kun miehet hieman "askelkyykkäs" eli niiasivat polvet vinos. Argh, tämä ärsytttääääää.

Kotimatkalla taas näin jotain ihan mieltä mullistavaa. Tiivistin tämän aika hyvin facebookin statuspäivityksessäni sanoin: "joo terve, täällä poliisit omistaa näköjään bussejakin. näin nimittäin juuri kun noin 20 konekiväärimiestä (ja parilla pamput) juoksi poliisibussista ulos rauhottelemaan ihmisiä, jotka juhlii kai ens viikon itsenäisyyspäivää."  Siinä tuli semmoinen aika jännä olo, että onkohan tässä turvassa kun on niin paljon noita poliiseja, vai pitäisköhän mennä piiloon, kun kaikilla on noi kivat aseet kouras. Se oli kyllä oikeesti ihan uskomaton tilanne, kun en oo ikinä nähny mitään tollasta.

EDIT: Ne oikeesti kapinoi niiden kurditaisteluissa kuolleiden sotilaiden puolesta. Kuulin juuri tänä aamuna kämppikseltä ja se ehkä selittääkin sen eilisen meiningin. Oli vähän mennyt infot sekasin.



Sitten on kasapäin asioita, jotka vain ärsyttävät. Kävelijöitä ja autoilijoita ei kiinnosta onko joku vieressä, tuleeko joku vastaan tai haluaisiko joku ohittaa, vaan linja on suora ja väistäminen mahdottomuus. Autoilijoiden kärsimättömyydestä myös johtuu jatkuva tööttäily, joka on harvinaisen rasittavaa. Ja kadun saa ylittää mistä haluaa, mutta autojen automaattimista pysähtymistä suojatien eteen on turha odottaa. Sitten myös jumitutaan isoissa ryhmissä keskelle liukuportaiden alkua tai keskelle katua niin, ettei varmastikkaan kukaan pääse ohi. Missä huomaavaisuus muita kohtaan? Vai onkohan tämä vain seurausta siitä, että täällä on niin paljon väkeä, että väistäminen on mahdotonta? Epäilen. 

Myös kohteliasuus on välillä ihan hukassa, esim. kaupankassat ei moikkaa, vaikka kuinka itse tervehtii. On täällä kyllä paljon kohteliaitakin, muttei palveluammateissa. En kyllä yhtään ihmettelekkään, kun ei tämä palkkataso täällä kamalasti varmaan motivoi. Ja kielitaito ärsyttää, tai lähinnä sen puuttuminen. Edes nuoret ihmiset eivät osaa sanoa mitään englanniksi tai kaupassa on yksi ihminen, joka haetaan paikalle, jos kaipaa englannin kielistä palvelua. Miten tämä edes on mahdollista? Onko kyseessä vain koulutustason surkeus vai välinpitämättömyys? Tietysti täällä on kasapäin englantia hyvinkin puhuvia, mutta on myös ihan liikaa niitä, jotka eivät osaa sanaakaan. 

Myös juhlimiskulttuuri täällä on ihan erilainen, en tosin tiedä onko se oikein kehuttavaa tasoa Suomessakaan. Erilaista se kyllä on. Suomessa sosiaalisoidaan ja vietetään iltaa yhdessä ennen kuin lähdetään minnekkään, täällä taas kiiruhdetaan, lähdetään myöhään ja juodaan ensimmäiset naurettavan kalliit oluet vasta baarissa. Kaipaan semmoista yhteistä jutustelua ennen kuin mennään yökerhoon, jossa ei vain voi puhua liian kovan melun takia. Eilen muuten yritin selittää 6:lle turkkilaiselle mitä on siideri, mutta heillä ei ollut hajuakaan..

Olisi varmaan vielä miljoona asiaa, mutta nyt ei muistu. Ja tästä tuli muutenkin näköjään elämääkin pidempi postaus. Kuitenkin kaikesta ärsytyksestä huolimatta, tähän elämään on tottunut hyvin. Uskon kuitenkin, että tammikuussa oon aika valmis lähtemään ja tulemaan Istabuliin vain lomailemaan - jos sitäkään.


Kuvat Googlesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti