sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Jäinkö jälkeen?

Avautumiset jatkuu.. Tämmöset kotiviikonloput on ihanan rauhoittavia, mutta juuri tällaisina hiljaisina hetkinä päässä herää liikaa ajatuksia. Muutenkin niiden virtaus on lähiaikoina ollut hieman liiankin voimakasta.

Juttelin hetki sitten facebookissa yhden ihmisen kanssa, jota näin aika paljon hieman yli pari vuotta sitten. Hän sanoi elämänsä olevan samaa kauraa, mutta silti kertoi omasta uudesta isosta kämpästä ja selvisihän siinä uusi parisuhdekkin. Aloin miettimään, että olenko sittenkin jäänyt elämässäni jälkeen, kun olen lähtenyt maailmalle. Kaikki muut tuntuvat hankkivan asuntoja, sisustavat, menevät kihloihin ja näkevät vieläkin samoja kavereita kuin lapsena. Aluksi luulin tämän olevan iso askel eteenpäin, ja niinhän tämä periaatteessa onkin, mutta sosiaalinen elämäni ja moni muu asia ovat vetäytyneet hurjasti taakse päin. Itse asun vieläkin väliaikaisissa asunnoissa, milloin minkälaisessa ja ihmiset ympärilläni tulevat, menevät ja unohtuvat.

Laskin juuri, että olen asunut 11 asunnossa sen jälkeen kun täytin 16, ja vain muutamaa on voinut sanoa kodiksi. En ole vieläkään ostanut omaa televisiota, omaa sohvaa, omaa ruokapöytää, koska kuitenkin kaikki olisi pitänyt pian hylätä ja ei se olisi kannattanut. En ole vieläkään ottanut Pentikin-astiastoani käyttöön, koska en ole kokenut sen olevan käytännöllistä niin lyhyeksi aikaa. En ole voinut kertaakaan edes kuvitella hankkivani lemmikkiä tai ostavani omistusasuntoa, koska mitä järkeä siinä olisi? Nyt vain haaveilen asunnosta, kodista, jossa minulla olisi Pentikkini, oma televisio ja jotain pysyvää edes vuoden verran.

Entä ihmissuhteet? Mulla on kavereita ympäri maailmaa. Löytyy Australiasta, Afrikasta, Briteistä, Amerikasta, Ranskasta ja varmaan joka toisesta maasta, mutta ystäviä löytyy vain muutamasta harvasta paikasta. Uusia ystävyyssuhteita en osaa enää löytää ja vanhat surkastuvat, jos ei niitä yritä hoitaa ja ylläpitää. Tottakai olen Skotlannissa rakentanut hurjat kaksi ihanaa ihmissuhdetta ja toivon, että ne pysyvät, mutta esimerkiksi täällä Istanbulissa luku näyttää lähes nollaa. Voin vain muistella kaikkia ihania hetkiä Suomessa maailman parhaan kesäkämppiksen, korvaamattomien lukiokavereiden ja muutaman muun ihanan yksilön seurassa. Entä jos nämä kaikki ihmissuhteet unohtuvat ja väljenevät ja sitten ei olekkaan enää mitään?


 Tietysti parisuhdeasia painaa mieltä, ei kai sitä kierelemään kannata alkaa. Ja kun lähiaikoina on oman ikäisten seurassa ilmentynyt kihloja ja jopa häitä ja lapsia, niin on herännyt kysymys siitä, että mitä minulla on? Ikuinen sinkkuus, kun en uskalla rakentaa mitään pysyvää ennen kuin asetun aloilleni. Menevätkö kaikki kaverini naimisiin ennen minua? Saanko lapsia, kun muiden lapset ovat jo vanhempia? Löydänkö edes ketään sitten, kun olisi aikaa, jos olen jo hiihtänyt onneni ohi?

Niin, ulkomaille muutto ja vaihtoon lähtö on ihana mahdollisuus, mutta omalla kohdallani se on herättänyt paljon ajatuksia, joita ei silloin lähtiessä ja jäädessä miettinyt. Ja tottakai mulla on mahdollisuus palata ja asettua ja sen tulenkin tekemään ensi keväänä. En vain uskalla enää kokeilla kauanko niitä ystävyyssuhteita voi venyttää kunnes ne katkeavat, koska moni on jo kuihtunut ja muoto muuttunut. Ehkä siellä on vielä jotain jäljellä odottamassa mua.

3 kommenttia:

  1. Itse kamppailen päässä vähän samojen asioiden kanssa päivittäin. Kun toisaalta olis niin yli-ihanaa olla oma kämppä, oma pesä, jossa olis oma keittiö, oma sohva, omat kirjat kirjahyllyssä ja vaatteet vaatekaapissa. Toisaalta on niin kiva vaihtaa maisemaa ja pakata matkalaukku ja napata passi mukaan. Nyt kun olen viettänyt ensimmäistä syksyä Suomessa sitten 2006 ja palannut "kotiin", vanhempien luo asumaan, olen tajunnut että se sosiaalinen elämä mitä mulla joskus Suomessa oli, on hävinnyt kokonaan. Lukiokaverit, joiden kanssa joskus oli "porukka" on hajonnut jo aikoja sitten. Vaikka se on joskus kokoontunut mun Suomi-lomilla, niin se ei ole mitään pysyvää, koska kaikilla on uudet kuviot. Joten mun tilanteessa ainakaan se "pysyvä, tuttu ja sosiaalinen elämä" ei enää löydy Suomesta. Ehkä olen ollut liian kauan pois.

    VastaaPoista
  2. Niin, tuota tilannetta pelkään :( ja kaverit kyllä sanonu, ettei ne niin paljon nää toisiaan, mut aina ku oon suomes nii kokoonnutaan yhteen. mut olin just koko viime kesän suomes ja sain yhden ihanan uuden kaverin ja näin vanhoja, joten uskon, että jos nyt meen, niin ehkä mulle on vielä paikka siellä :) ja ite ku lähin vasta 2009, että siitä ei oo niin mahdottoman kauan.. Ootko kotiutunu suomeen hyvin?

    VastaaPoista
  3. Joo, ja kai sitä toisaalta saa nopeasti uusia kavereita ja muodostaa uuden porukan. Mun lähimmät kaverit vaan on koko ajan maailmalla samalla tavalla kun mä ja ollaan aina eri aikaan Suomessa. Toisaalta olen kotiutunut ihan hyvin ja viihdyn kotona, mutta välillä tuntuu, että "viihtyvyyden" tunne johtuu siitä, että tiedän pian taas lähteväni pois. Nyt yritän nauttia Suomesta ja kodista mahdollisimman paljon. Vielä kun voin. En siis ole viihtynyt niin hyvin, että tekisi mieli jäädä! :)

    VastaaPoista