lauantai 19. marraskuuta 2011

Mitä sitten kun lähtö koittaa?

Oon tosi paljon miettinyt sitä, että miltähän musta tuntuu, kun oon nousemassa koneeseen ja lähdössä kohti Suomea. Onko innostus vieläkin päätä huimaava? Surettaako lähtö? Kaduttaako kun jäi asioita tekemättä? Olenko tyytyväinen ja tunnenko oloni 'kylläiseksi'? Tai miltä tuntuu puolen vuoden jälkeen?

Lähtööni on enää 44 päivää ja koko ajan tuntuu, että viikot vain singahtelevat ohi. Tällä hetkellä oon aika ilonenkin siitä, koska kun täällä nämä säät ovat huonontuneet ja motivaatio ulkona oloon tippunut, niin ei oikein ole mitään tekemistä. Myös toinen asia, joka mun mieltäni painaa täällä on tää mun sosiaalisuus, tai lähinnä sen puute, kun mieluumin istun kotona koneen ääressä tai hikoilen salilla, kuin juoksen kaikissa riennoissa tutustumassa uusiin ihmisiin. Tämä on siis todella outoa mulle, mutta oikeastaan nautin hiljaisista perjantai-illoista kotona ja lauantai-aamuista kuntosalilla, kun vaihtoehtona on jotkut juhlat, jonne menen ihmisten kanssa, joiden seurasta en oikeastaan edes nauti ja tutustun ihmisiin, jotka kuitenkin katoavat ihan pian elämästäni. Viime viikolla mua ahdisti tämä yksinäisyys, mutta heti kun aloin taas käymään salilla, niin kaikki on hyvin, koska mulla on jotain tekemistä. Samanlaisia tunteita kävin läpi juuri ennen kuin liityin salille ja silloinkin urheilu pelasti tilanteen.

Mutta pitäisikö silti enemmän juhlia, koska onhan tämä kuitenkin erasmus? Pitäisikö silti tyrkyttää omaa seuraani kaikille, vaikka en edes tiedä kiinnostaako heitä? Tämä on muuten toinen juttu, jonka takia varmaan olenkin aika yksinäinen. En halua ja edes varmaa osaa "tyrkyttää" omaa seuraani, koska pelkään, että ei heitä edes kiinnosta olla seurassani ja mikä sen kamalempaa onkaan kuin jos porukassa pyörii joku ärsyttävä ihminen, jonka naamaa ei vaan jaksa katsella. Sen takia, en ookkaan tainnut antaa kenellekkään numeroani ja jos oon, niin yleensä ootan heidän yhteydenottoaan, koska pelkään, ettei heitä vaan kiinnosta ja ystävällisyyden takia eivät vaan osaa sanoa ei. Ja mitä sitä tässä nyt enää kavereita etsisikään, kun on enää vain se 44 päivää jäljellä ja koko ajan koulukiireitä ja siihen päälle se urheilu.

Pitäisikö tutustua enemmän kaupunkiin? No oon käyny perusturistipaikat läpi ja oon varmaan menossa vielä moneen, kunhan ne sukulaiset tulevat tänne. Eli niiden puolesta kaikki nähty. Olen myös käynyt Aasian puolella ja basaareissa ja turistialueilla ja vähän syrjemmässä ja nähnyt rikkaiden alueita ja kulkenut Bosporin rannalla. Eli paljon on nähty. Ehkä tämä riittää? Sää kun ei kamalasti suosi.

Pitäisikö syödä enemmän turkkilaista ruokaa? Selvä vatsaus on ei. En oikein pidä tästä tavasta millä ne täällä tekevät ruokaa ja siitä, että lähes kaikessa on lihaa. Kana on ihan hyvää tai kalaravintolaa voisi kokeilla, mutta muuten ei oikein nappaa. Tai mistäpä tiedän, kun en ole kaikkea kokeillutkaan. Mikään kokeilemani ruoka ei kyllä ole ollut uudelleen syömisen arvoista. Myös ravintoloiden hygieniataso hieman epäilyttää ja se, miten ruoka on valmistettu arveluttaa. Tykkään enemmän omista pöperöistäni ja miksipä syödä jotain, mistä en nauti. Eli ruokaa tuskin jään kaipaamaan ja enemmän oikeastaan odotan sitä, että pääsen Suomeen ihastelemaan supermarkettien laajaa valikoimaa.

Mutta mistä sitä tietää miltä tuntuu ja alanko miettimään myöhemmin näitä juttuja, kun Istanbul on jo kaukana takana. Tällä hetkellä tuntuu, että elämäni on tasapainossa urheilun ja koulun osalta ja kavereitakin on muutama, niin miksi alkaisi kaduttaa. Onhan oma vaihtokokemukseni ihan erilainen kuin yleensä kuvitellaan, mutta itse olen tyytyväinen näin ja mikäpä sen tärkeämpää olisikaan. Mieluummin juhlin hyvässä seurassa tuttujen ihmisten kanssa ja hyvissä juhlissa, kun on hyvä meno verrattuna siihen, että pakottaisin itseni menemään ja esittämään, että on kivaa ja miettimään seuraavana aamuna väsyneenä, että miksi taas vaivauduin.

Tällasta tänään. Aamu alko kuntosalilla, kun eilinen ilta meni kotona lepäillen. Tänään myös selvis, että netti on hajalla, mutta onneksi alakerran kiltti naapuri antaa lainata omaansa, kunnes meidän korjataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti