maanantai 7. marraskuuta 2011

Social networking

Mietin tässä just miten monta tuntia oon istunu parin päivän sisällä Facebookin ääressä ja jutellu kavereille ympäri maailmaan. Kirjaimellisesti. Yksi on Aberdeenissä, kaksi Ranskassa ja loput Suomessa. Niin ja tietysti ollu yhteydessä yllättäen yhteen lontoolaiseen. Mitä tekisin tämän kaiken ilman tuota sosiaalisen verkoston kuningasta, Facebookia?


Pari päivää sitten näin artikkelin Facebookin tuhoutumisesta ja tajusin, että siinä katoaisi koko sosiaalinen elämäni. Tai ainakin osa siitä, koska toivon, että mulla on täälläkin edes ripaus sitä. Ja mietin, että miten pitäisin yhteyttä kaikkiin rakkaisiin? Miten tietäisin mitä kaverini tekevät tai pysyisin edes vähän mukana, että kun joku päivä heidän seuraansa palaan, niin en olis kuin tynnyrissä elänyt? Kenelle avautuisin, kun on vaikeaa? Oon viimeiset vuodet saanut puolustaa facebookkeuttanu sillä, että kun asuu kaukana, niin se on hyvä tapa pitää yhteyttä. Jopa vanhempiin. Ja tottahan se on; puhelinlaskut tippuvat ja yhteys pysyy. Ja tietysti näin vaihdossa ollessa kaikki tapahtumat ja kutsut kulkevat Facebookin kautta. Olisi harvinaisen kurjaa missata kaikki, kun ei vain haluaisi liittyä.

Nojoo, jos Facebookia ei ois niin ois kai joku korvike. Tai joku keksisi sen ihan pian. Tai sitten skypeteltäisiin tai meseteltäisiin, niinkuin ennen vanhaan. Mutta kun nuo skypetreffitkitn tulee aina sovittua ensin Facebookin välityksellä. Ja hei, löysinhän viime kesän kämppänikin tuon kaikkien rakastaman yhteisön kautta. Eli Facebook on elämäni ja sillä sipuli. Vaikka onhan se aika harvinaisen addiktoivaa ja onhan siinä varmaan vaaransa, mutta silti. Ja onhan mulla siellä liikaa ihmisiä kavereina, joille en juttele, mutta näitä karsinkin harvasen päivä. Kunhan fb ei vaan tuhoudu, ennen parempaa vaihtoehtoa, niin elämäni pysyy reilassa.

Ps. Se ois tänään sit menoa, että katellaan tossa viikonlopulla varmaankin! Menoks sano Annie Lennox.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti