torstai 22. joulukuuta 2011

Kuinka käsittäisin

Okei uskotaan, joulu on ylihuomenna, lähtöön on 11 päivää (vai mitä se nyt oli) ja kohta eletään jo vuotta 2012. Mulla on kumoamaton ajatus päässäni siitä, että kun on joulu ja kun lähden ja kun vuosi vaihtuu niin on kylmä. Vaikka ulkona tänään olikin yllättävän viileä auringosta huolimatta, niin on vain hurjan vaikea käsittää kesätossuilla kipittäessä, että nyt on oikeasti talvi. Mutta näin se vain on ja nyt kun tutut ovat alkaneet lähtemään joululomilleen kotimaihinsa, toiseksi viimeinen viikko on lopuillaan ja kun onnellinen Anne tänään  hehkutti lähtöään, niin pikku hiljaa alkaa käsittämään, että kohta se on minunkin vuoroni. Niin ja kovasti yritin ostella joululahjojakin tänään, surkealla tuloksella. Onneksi Mangossa osasin taas lahjoa ainakin itseäni.

Ennen lähtöä kuitenkin odottaa joulu (ja joulusiivous jihuu), joka vietetään täällä kämpillä ja syödään (toivottavasti pohjaanpalamatonta) riisipuuroa ja muiden maiden herkkuja ja yritetään leikkiä joulua. Toivottavasti onnistutaan. Samana aamuna ajattelin vielä suunnata one last time Besiktasin basaariin ja ostaa koruja, huiveja ja toivottavasti kaikkea muuta kivaa, jotka joudun varmaan pukemaan päälleni lentokentällä laukun ylikilojen takia.


Sitten ensi viikolla odottaa koeurakka. Maanantaina tentti ja tiistaina kaksi, siinäpä menee alkuviikko rattoisasti. Sitten tämän jälkeen vielä torstaiksi yksi raportti, jonka oikeasti aloitan huomenna. Uusivuosi sitten menee Bosporilla risteillen. Maksettiin 40TL eli alle 20e risteilystä ja naposteltavista. Facebookin kutsun mukaan paikalle pitäisi ilmaantua joku 400 henkeä, mutta hieman epäilen tätä. Meidän yliopistosta on kyllä menossa aika paljon porukkaa.



Mitäs muuta.. Tänään oli kiva päivä, kun ainoa luento peruttiin. Ja juuri tuolla luennolla meidän piti pitää esitelmä, joka nyt sitten onkin huomenna. Kävin myös lenkillä Bosporin varrella ja toivon, että se on viimeinen kerta, kun sinne tarvii mennä, koska tuo sama maisema alkaa jo pikku hiljaa kyllästyttämään. Rantakatu on kaunis, mutta itse se lenkkeily kuivaa, kun on vaihtoehtona alamäen jälkeen (ja tullessa miljoona rappusta ja syke taivaissa) on vasen ja oikea. Kumman tahansa valitsee, joutuu juosta päähän ja palata samaa reittiä takaisin.Tietysti voi vaihtaa kadun toiselle puolelle ja katsoa josko maailma mullistuisi tai juosta motareilla hyppien takaisin kotiin, kuten tänään tein. En yhtään ihmettele, etteivät ihmiset täällä lenkkeile, koska se on suorastaan mahdotonta. Niin ja sitten kävin sanomassa Annelle heipat. Näin se aika vaan menee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti