torstai 15. joulukuuta 2011

Leffailta

Oon ihan liian jouluomafiiliksissä, joten skippasin tänään pari tuntia luentoja. En vain jaksanut mennä taas todistamaan muiden esitelmiä, joiden laatu viime aikoina on ollut vähän sitä sun tätä.

Tiedättekö muuten miltä tuntuu lukea facebookista lähes joka toisesta päivityksestä, että joululoma alkoi, kun itsellä siihen on vielä noin kaksi viikkoa yhyyyy? No kyllähän se kirpaisee, mutta toisaalta kun täällä ei kellään ole lomia, niin kestää ihan hyvin. Oma kuukauden lomani kyllä jo hieman kuumottelee..

Tulin siis kotiin jo klo 11 ja tekaisin itselleni porkkanapihvit. Myöhemmin lähdin salille ja Essin luo viettämään leffailtaa. Oon niin mahdottoman paljon kaivannut iltoja, jolloin saa vain olla jonkun seurassa ja ottaa rennosti tekemättä mitään sen erikoisempaa. Että ei tarvitse aina lähteä jonnekkin kauas tai parille tai tanssimaan tai tekemään jotain liian aktiivista. Eli Essin vastaehdotus leffateatterille sopi mulle hyvin. Se teki myös superhyvää ruokaa ja yllätti mut taas Fazer-varastoillaan - ja vielä joulusuklaalla!
 



Katottiin muuten jotain niinkin helppoa katsottavaa kuin Sinkkuelämää 2. Näin sen synttäripäivänäni vuonna 2010 ja voin sanoa, että olin jo unohtanut miten cheesy se oli. Huhhuh.


Essille mennessä kävelin myös Cevahirin eli sen jättiostoskeskuksen läpi ja pääsin todistamaan paikallista joulukuusta - vai pitäisikö sanoa joulupalmua..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti