torstai 29. joulukuuta 2011

LOMALOMALOMA

Anteeksi, mutta pakko tulla toitottamaan, kun en meinaa pysyä housuissani. Oon oottanu tätä päivää siitä asti kun sain sovittua tentit aikasemmaksi ja suunniteltua lähdön. Eilen kävin todellakin ihan ylikierroksilla loman takia ja viimeiseen tenttiin opiskelu muuttui ihan kaikeksi muuksi kuin lukemiseksi. Palautettiin tänään myös Australian viiniteollisuutta koskeva 4000 sanan raportti, johon kului yllättävän vähän aikaa, kun teki parin kanssa. En kyllä lukenut sitä kertaakaan läpi, että en tiedä miten ristiriitaisia mielipiteitä ollaan jaettu siinä. Mutta jos totta puhutaan niin evvk.

Oikeasti lomani ei alkanut ihan 100 prosenttisesti vielä, kun 9.1. pitää palauttaa yrityssuunnitelma, mutta todellisuudessa olen tehnyt siitä hyvän osan pienten kurssitöiden avulla. Sekä 16.1. pitää palauttaa markkinoinnin tentin korvaava raportti, mutta tähän saa valita itse yrityksen ja tehdä sille marketing communications planin. Ja koska markkinointi on ihan paras asia maailmassa, niin teen tuon varmaan sekunnissa siinä toisella viikolla Suomessa ollessani karjalanpiirakoiden paiston ja telkun tuijotuksen välissä. Eli silloin kun mulla ei oo oikeestaan mitään tärkeää tekemistä. Ensimmäinen viikko on pelottavan täynnä suunnitelmia ja vähän jännittää, miten ehdin tekemään tuon yrityssuunnitelman. Luennoitsijan kannustussanojen takia en jaksa taas yhtään stressata: You can actually still pass the course, even if you didn't hand in the business plan. You have enough points. Että kiitos, näillä sanoilla jaksankin keskittyä aiheeseen. Odottelen vain omasta yliopistostani sähköpostia, että merkkaako ne meidän arvosanat vain pass/fail-menetelmällä, vai jääkö nämä numerot jonnekkin. Siitä riippuu motivaatiotasoni.


Mulla on täällä jäljellä oikeastaan enään vain viikonloppu. Yritän jatkuvasti sisäistää ajatusta, mutta se ei vain uppoa päähäni. Elän henkisesti vieläkin sitä aikaa, kun niitä viikkoja oli. Huomenna nukun pitkään, aloitan tuon yrityssuunnitelman ja käyn kämppiksen kanssa syömässä. Urheilukin nyt jää, kun joku stressinloppumisflunssa päätti iskeä. Lauantaina aamulla taas ehkä basaariin, vaikka viime lauantai piti olla se viimeinen kerta. Sitten käydään tsekkaamassa yksi linna tuossa hoodeilla ja illalla risteilemään vuoden vaihteen kunniaksi. Sunnuntaina varmaan jäädän, pakkaan, siivoan ja yritän jatkaa tätä sisäistämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti