maanantai 26. joulukuuta 2011

Tää on niin tätä

Tänään oli taas niin normipäivä (no okei, hieman liioitellen). Heräsin ja tottumuksesta tarkastin yliopiston sähköpostin vain huomatakseni taas, että luento on peruttu. Toivoin siis, että loppu päivä menee yhtä hyvällä tuurilla ja tuulettelin viimeisen opiskelumaanantain kunniaksi ja juhlin sitä, että ei tarvitse enää istua yhdelläkään viennin ja tuonnin johtamisen luennolla, koska tänään teemme ranskalaisen vaihtarin kanssa jo sen tentin alta pois. Menin ajoissa yliopistolle, että kävisimme tentin asiat läpi, mutta parini (kyllä, kyseessä oli parin kanssa tehtävä tentti muistiinpanojen kanssa) tuli hieman myöhässä niin rupateltiin sitten vain hetki. Ja mainitsin minimissään 3 kertaa hänelle siitä kuinka ihanaa on, että ei ole enää tämän aineen luentoja.

Noo, luennoitsijakin sitten tuli hieman myöhässä paikalle, as usual, ja menin utelemaan heti, että missämitähä. Tässä vaiheessa hänen naamalle ilmestyi ensin suuri kysymysmerkki, jonka jälkeen hieman aneleva voiei-ilme. Kyllä, hän oli unohtanut valmistella meille tentin. Ja jotenkin tämä ongelma kääntyi vielä yhtäkkiä toisinpäin: "Olisitte lähettäneet minulle sähköpostia muistutukseksi." Plaaah. Ja ei sieltä voinut poiskaan lähteä eli kestettiin vielä yksi karmivan kuiva luento, ja jos nyt hieman raotan tätä angstikuortani niin voi todeta, että oli se ehkä ihan hyödyllinenkin. Silti, kyllä ärsytti.


Mutta nyt sitten pitää ajoittaa uusi aika, jolloin ehdimme parini kanssa vastailla opettajan lähettämiin kysymyksiin. Tämä tentti alkaa olla harvinaisen kaukana sanasta tentti. Kotiin päästyäni huomasin huomisenkin aamuluennon olevan peruttu ja sen aineen tentti siirrettiinkin jo aiemmin tiistaista torstaille. Aluksi alkuviikkoni piti olla superkiireinen, mutta nyt näyttää siltä, että kaikki siirretään viikon loppupuolelle. Ei jaksaisi tehdä enää yhtään mitään. Kunhan vielä huomenna selviän yrittäjyyden viimeisestä luennosta ja suullisesta tentistä, niin sitten voin juhlia, koska syksyn kuivimmat luennot ovat ohi ja edessä on enää yksi iso tentti ja yksi 4000 sanan parityö, jossa parini ei näytä tekevän yhtään mitään, hihhei.

Tällaista tänään tälle maanantaille. Tasan viikon päästä taidankin olla jo Riikassa.

Tässä taas vähän mielenkiintoista musiikkia. Piti pari kertaa kuunnella, että tykästyin ja nyt olenkin jo ihan koukussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti