perjantai 30. syyskuuta 2011

Melkoista menoa

Sillon ku päätin, että haluan tulla Istanbuliin tekemään vaihtoa, niin tajusin kaipaavani jotain erilaista ja jännää ja odottamatonta ja seikkailua. Sitä se jopa arkipäiväinen elämä täällä näyttää olevan. Olen juuri parin päivän aika kokenut uusia ja uskomattomia asioita, kuten veneristeilybileet Bosporilla. Maisemat oli aivan uskomattomat ja meininki hyvä! Sitten tänään reissu Aasiaan ja vaikka kaikki näyttikin siellä samalta, oli se itse lauttamatka jo erilainen kokemus. Tulomatka vielä hurjempi. Bussia ei näkynyt tuntiin ja alettiin jo hieman huolestumaan, mutta sitten pieni Taksimiin menevä "minibussi" sujautti paikalle ja siis nämähän toimivat jotenkin lisensseillä ja yksityisesti. Koko niiden meno on aika hurjaa ja Anne oli juuri avautunut koko asiasta mulle naureskellen, kuinka minibusseissa ei oo Stop-nappulaa ja pitää aina huutaa kun haluaa pois ja ne on muutenkin semmosia hieman isompia versioita 70-luvun hippipakuista. Koristeina vielä tietysti toimivat kuskin valitsemat liput, futissysteemit sun muut härpäkkeet. Oma bussini muistutti enemmänkin tilataksia, mutta mikäs siinä. Sitten vain kyytiin ja 6.50 liiraa kuskille käteen ja menoks. Siinä sitä mentiin ja kuski pysäytti joka bussipysäkillä huudellakseen halukkaile matkalaisille. Kuljettiin aikamoisia reittejä ja lopulta ylitettiin se ihana valaistu silta. Oli se kyllä kokemus. Ihan kylmät väreet meni läpi - tai sitten se oli vain sen auki olevan ikkunan syytä. Että tämmöistä tänään. Nyt väsyttää ja huomenna pitää taas mennä traditioksi muodostuneeseen lauantain Besiktas bazaariin tekemään löytöjä vaihteeksi saksalaisen lenkkikaverin kanssa. Tässä kuvia eiliseltä ja tältä päivältä.

 
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Uusi ilme

Muokkailin taas vähän tätä ilmettä enemmän paikkaan ja aiheisiin sopivammaksi. Mitä mieltä ootte?

Ite tykkään tästä simppelisyydestä. Nyt kyllä mun naamaa ei näy tuossa bannerissa, mutta mitäpäs se haittaa. Ehkä ihan hyväkin niin. Mielestäni blogi kuvastaa nyt taas enemmän aiheita ja kesäinen teema muuttui kivasti Istanbul-maiseksi ja tausta ehkä kuvastaa blogin nimeä.

Merhaba (plus miljoona uutta sanaa)

Nyt se turkin opiskelu sitten alkoi ja tajusin aika pian sen lähentelevän suomen kieltä, vain huonolla tavalla. Tietysti oli mukavaa, että aakkoset ja sen ansiosta ääntäminen on aika tuttua, mutta voi sitä sekavuuden määrää. Siis turkin kielessä näyttää olevan sama logiikka, kuin tässä ah-niin-helpossa suomen kielessä. Ja vaikka suomalaisena miettiikin, että mikä tässä nyt on vaikeaa, niin sen haastavuuden huomaa, kun yrittää alkaa selittää ulkomaalaiselle kielen logiikkaa, joka on aika non-existing. Eli sitä vain yleisesti ottaen ei ole. Miettikää nyt. Ensin sanot minä olen, mutta sitten sanotkin että sinä olet ja sitten tuo loppu muuttuu tai vaikka hevonen ja monikko onkin hevoset ja siinä muuttuu se kirjain keskellä ja eieieiei, ei pöytä yleisesti ottaen taivu samalla tavalla, se on pöydät ei pöytäset ja lisäät vain t:n ja et muuta muuta. Ai logiikka, no ei sitä oikein ole... Sen oppii aikanaan. Ja jos joku suomenkielenopiskelija haluaa tulla avautumaan logiikasta, niin antaa tulla vaan. Ehkä se helpottaisi tässä turkin kielenkin ymmärtämisessä.

Että semmoista tänään. Hieman jännittää jo ensimmäiset kokeet, vaikka oonkin yleisesti ottaen ollu aina ihan hyvä kielissä, mutta tää kyllä vetää vertoja monelle kielelle. Onhan tässä helppoutensa, esim. numerot on loogisesti kaksikymmentä ja viisi peräkkäin, eikä mitään outoja juttuja mitä ranskan kielessä on. Kai tämä tästä, vaatiin vain aikaa ja opettelua.


Muuten kuuluu hyvää. Kävin parilla luennolla tänään ja päätin tiputtaa maisterikurssit pois ja valita jotain muuta. Tää mun lukujärjestys on kyllä kokenu aikamoisia muutoksia ja vielä on monta eessä. Jos saisin nyt jotain hieman simppelimpää ja ei tarttis noita maisterikursseja stressailla. Onneksi ensi viikolla on vielä add-drop period, eli voi tiputella ja valita uusia kursseja. Jospa silloin se omakin ohjaajani löytäisi sieltä Chicagosta tänne.

Eilen kävin iiihanalla lenkillä Bosporin varrella yhden saksalaisen tytön kanssa. Oli ihanaa, kun tuuli puhalsi ja ilta hämärtyi kaikkien valojen loistaessa. En olisi uskonut kykeneväni juoksemaan 50 min kuukauden tauon jälkeen ottaen vielä huomioon sen, että meillä oli aika reipas tahti ja tehtiin parit spurtit. Tuolla Bosporin varrella juoksemissa on vain yksi haittapuoli - siellä on paaaaljon kalastajia ja niitä ei paljoa kiinnosta missä ne kalat tai koukut lentelee, eli välillä saa juosta kädet kasvojen edessä, jos haluaa pitää naamansa kunnossa. Ei onneksi kyllä ole tullut vielä kunnon vaaratilanteita. Ja tämän lenkin jälkeen palelin kotona ja painuin pehkuihin ennätysaikaisin klo 22 ja nukuin onnellisesti 12.5 tuntia.


Nyt meen tekeen jotain vihannes/kasvislettuja tai jotaiiin. Tuo kasvis-/vihannes-/hedelmäkauppa kotimatkalla aiheuttaa mulle hirveen vegetarisuuden.

Kuvat Googlesta

tiistai 27. syyskuuta 2011

Arkea

Eilen alkoi luennot, mutta koska mulla tais olla vaan yksi tunti iltapäivällä näin aluksi, niin ei oikein voinut sanoa vielä mitään. Tänään kävin sitten kolmeen aineen infossa ja yksi niistä osoittautuikin olemaan maisterikurssi ja kun mulla on jo toinen maisterikurssi tässä jaksossa niin en kyllä jaksaisi lukea molempia. Muuten meininki näyttää olevan aika rentoa, osiin tunneista vaaditaan 3/4 paikalla olemista ja jotkut sanoo, että niille on ihan sama onko siellä vai ei. Hauskinta on se, että kirjojakin myydään nyt yhtä pimeästi täällä kuin kaikkea muutakin. Kadulla jotkut miehet kauppaa niitä jossain hämypaikoissa ja kukaan ei edes ostaisi uutta kirjaa, kun kaikki voi hakea kopiointikeskuksista ainakin puoleen hintaan. Niin, se laillisuus on sitten ihan toinen kysymys.

Näin kun he itse kokosivat tämän kirjan, joka sitten maksoin normaalia enemmän. Noin 13e.

 
 

Olen pian lähdössä lenkille joidenkin kanssa ja sitten aikaisin nukkumaan, nämä klo 8 herätykset eivät ole turhan kivoja. Torstaina on risteilyjuhlat laivalla ja perjantaina menen Aasian puolelle Annen luo. Mitähän sitä sitten lopuksi viikonlopuksi keksisi?

Tässä vielä Turkin työturvallisuudesta kuva.. Onhan tuossa kyllä tuo verkkosuoja sivulla, mutta pari päivää sitten ei sitäkään ollut. Niin ja kerros on 3-4.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Suomalaisseuraa

Hengailin tänään suomalaisen Annen kanssa koko päivän. Tarkoituksena oli vihdoinkin mennä Princes Islandille, mutta yllättäen taas tuli mutkia matkaan. Ei kyllä haitannut yhtään, oli sen verran kiva päivä. Tavattiin Taksimissa ja käytiin aamupalalla. Sitten hortoiltiin ees taas ja päädyttiin maustebasaarille ostelemaan kuivattuja hedelmiä, Turkish Delighteja ja harvinaisen aitoja Raybaneja 10 liiralla. 

 
 
 
 


Sitten kotimatkalla yksin bongasin vielä iiiihanan kenkäkaupan, josta löysin Vagabondin mokkaiset korkkarit 52 liiralla, eli noin 23e. Pakkohan ne oli ostaa ja hoin myyjälle varmaan sata kertaa, että nämä ovat halvat! No alkuhinta olikin kyllä 150 liiraa, että ihan hyvin oli hinta tippunut.

 


Niin ja Annen kanssa vielä bongattiin Sofi Oksasen Puhdistus (Purge) kirjakaupan bestseller hyllystä. Pakkohan se oli ostaa.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Shoppailu Istanbulissa

Olen nyt saanut pienen alkukosketuksen shoppailuun täällä Istanbulissa ja voin sanoa, että on täällä todellakin on monipuolista ja kaikkea kaikille. Löytyy halpaa ja feikkiä, löytyy luksusta ja kallista ja sitten meille normishoppaajille on tarjolla kaikki mahdolliset kaupat. Täältä löytyy pohjoismaiden tuttu henkkamaukka, espanjalainen Bershka, turkkilaisia kauppoja esim. KOTON sekä Briteistä tulevat Dorothy Perkins, Debenhams ja M&S. Eli kaikkea todellakin löytyy. Täällä on myös järkyttävän kokoisia ostoskeskuksia, joista itse olen käynyt esimerkiksi Cevahirissa ja Istanbul Forumissa.

Cevahir
Ostoskeskusten lisäksi tietysti löytyy turkkilaisia basaareja (alias taivaita), jotka mielestäni todellakin ovat käymisen arvoisia. Kaikille tuttu Grand Bazaar on omaan mieleeni liian turistinen, kun taas erittäin paikallinen lauantaisin oleva Besiktasin basaari tarjoaa enemmän sitä aitoa tunnelmaa ja tavara on paljon halvempaa. Grand Bazaar keskittyy tosiaan enimmäkseen koruihin, nahkaan, turistikrääsään, yms. kalliisiin tuotteisiin, kun taas pikku basaareilta saa kaikkea mitä vain toivoo, mutta niissä myydään myös paljon feikkitavaraa. Parhaiten jäi mieleeni pöytä Besiktasin basaarissa, jossa myytiin Nescafe kahvia ja alushousuja. Kyllä ne kaikkea keksii.

Näiden lisäksi tietty on suuria ostoskatuja, kuten Istiklal Caddesi Taksimissa. Sieltä löytyy kaikki tutut vaatekaupat sekä sivukaduille kääntyessä voi löytää paljon halpaa tavaraa ja rihkamaa. Näillä sivukaduilla on vähän enemmän sitä Istanbul-meininkiä.

Istiklal Caddesi - Taksim

Sen verran neuvoksi, että basaareissa kuuluu tinkiä ja on hyvä opetella kysymään "Paljonko tämä maksaa?" ja sanomaan numerot, koska tuntuu, että enkkua puhuville ne antaa huonommin alennusta. Etenkin Grand basaarissa olen törmännyt aika järkyttäviin hintoihin, joita on sitten onnistunut tinkimään yli puolella, kun vain on jaksanut vaivautua. Kerran meiltä myös pyydettiin huivista yli 50 euroa, vaikka viereinen koju myi niitä viisi kertaa halvemmalla. Besiktasin basaarissa taas huivit maksavat 2 euroa. Eli hinnat vaihtelevat riippuen paikasta, myyjästä, asiakkaasta sekä kielestä. Aika kauan niiden myyjien kanssa saa välillä vängätä, mutta se on ihan kivaa kun oppii (tai oppisi) ensin ne numerot. Kannattaa myös seurata paljonko saa rahaa takaisin, vaikka turkkilaiset harvemmin huijaavat. Ja basaareilla muista aina tsekata tuotteen laatu ennen kuin ostat, vaikka aika helposti myyjät antavat kyllä vaihtaa.

Että näin. Vähän pelottaa mihin pakkaan kaikki tavarani, kun täältä lähden. On meinaan hieman kertynyt.

Kattoterassijuhlat

Tiedättekö miltä Istanbul näyttää yöllä korkealta katsottuna? Tiedättekö miltä tuntuu juhlia lämpimänä yönä kattoterassilla? No minäpä tiedän. Oli oikeasti tosi upea paikka, vaikka se taisi muille juhlijoille olla arkipäivää. Kyllä tuommoiset juhlat peittoaa erasmusbileet aika 6-0 (paitsi, että erasmusbileissä on hieman enemmän kielitaitoisia yleensä..)

 
 

perjantai 23. syyskuuta 2011

Tuttua

Tänään oli kiva päivä ja onneksi se ei ole vielä lopussa. Täytyy vaan päästä tekemään jotain ja pois tästä (ihanasta) huoneesta ihmisten ilmoille. Käytiin poliisiasemalla hoitamassa mun oleskelulupahakemusnumerosäätö kuntoon, josta olin liiankin iloinen. Hihkuin ja taputtelin käsiäni yhteen siinä herra poliisimiehen edessä ehkä vähän liian innoissani, koska sain aika tyrmäävän katseen (ja onneksi pienen hymyn kun sanoin, että olen vain iloinen). Ehkä hallitus- ja nuo poliisiasiat hoidetaan täällä vähän rauhallisemmin. Niin ja arvatkaa missä sen jälkeen käytiin kanssa?

Vihje nro 1.


Jos joku ei vielä arvannut niin tässä on vihje nro 2.


KYLLÄ, IKEA! Shoppailtiin vielä ennen tätä jäätävän kokoisessa ostoskeskuksessa ja jos päivä ei IKEAn rinnalla ollut tarpeeksi pohjoismaalainen, niin onneksi kävimme myös tutussa ja turvallisessa henkkamaukassa.

IKEAsta mukaan tarttui pikkusälää esim. hedelmille kulho, pyyhe, pyykkikori ja sitten tuoli ja peilit. Jipiiii, nyt voin istua tuolilla, jossa ei ole keskellä reikäää!!


Eli tämmöinen päivä. Matkoihin meni puoli elämää ja nyt lähdemme pian kämppiksen kanssa johonkin bileisiin/baariin. Että eiköhän tässä nämä koti-ikävät karistu!

torstai 22. syyskuuta 2011

Koti-ikävä

Luulin joskus nuorempana, etten ees osaa tuntea sellaista tunnetta kuin koti-ikävä. Kyllä lapsukainen vaan voi olla väärässä. Eihän sitä osannut kokea, kun oli maksimissaan luokkaretkelle Rukalla viikon tuttujen ihmisten kanssa tai lentopalloleirillä 300km päässä parhaiden kavereiden kanssa. Mitä siinä olisikaan kaipaillut, kun koti oli kuitenkin samassa maassa, kaikki toimi kuten kotona ja ympärillä oli kasa ystäviä ja tuttuja ja turvaa. Ei edes muutto kotoa 16-vuotiaana 250km päähän aiheuttanut kyseistä tunnetta, koska kotiin pääsi, jos vain oli tarve.

Tutustuin koti-ikävään vasta ensimmäisen kerran, kun lähdin kotoa ja Suomesta kaksi vuotta sitten. Siinä kun seisoi yksin Stansteadin kentällä kädet rakoilla laukkujen kantamisesta ja odotti vain löytävänsä ihmisen, jonka oli tarkoitus hakea maailman pienimpään ja surkeimpaan kylään, alkoi kyllä tulla jo ikävä jotain tuttua ja varmaa. Ja tilanne ei tästä hetkeen parantunutkaan ja muistan vieläkin sen ensimmäisen yön, kun mietin kovinkin syvästi, että mitä ihmettä mä täällä teen. Mutta kun luovuttaja en ole, niin piti mennä sieltä mistä aita on korkein. Niinä päivinä, kun tajusin olevansa ihan yksin, vaikka olikin kymmeniä ihmisiä ympärillä, niin alkoi miettiä miksi sitä täytyi lähteä pois, jostain missä mulla oli ihan kaikki mitä ihminen voi tarvita. En oo vieläkään löytänyt vastausta tähän ja jo kolmatta kertaa elämässäni tein tämän.

Skotlantiin muutto oli ehkä pahin. Siinä ei potenut kylläkään koti-ikävää, vaikka ikävä olikin ja ihan joka suuntaan. Nyt taas kun takana on ihan täydellinen kesä, niin tulee ikävä "kotia", joka mulle on Suomi, perhe ja ystävät. Myös kaikki se mitä mulla siellä oli, kuten täydellinen kämppä, paras työpaikka ja auto, jolla pääsisin nytkin pikaisesti hoitamaan stressaavat asiat ilman, että istuisin bussissa puoli elämää. Siellä oli kaikki niin uskomattoman hyvin. Silti täällä sitä taas ollaan ja mietitään, että on ikävä. Eilinen oli aika stressaava päivä ja uskon, että se laukaisi tämän ahdistavan tunteen, joka ei nyt näytä millään katoavan. Kävin tunnin kävely-hölkällä, joka onneksi auttoi edes hetkellisesti, kun joutui miettimään, että minne suuntaan tässä nyt lähtisi, kun on jo tarpeeks eksyksissä.



Tämmöset ajatukset ja tunteet saavat miettimään, että mitä teen ens vuonna. Tulisinko sittenkin Suomeen tekemään työharjoitteluni, joka tällä hetkellä tuntuu ihan parhaalta. Vai lähdenkö vielä kerran ja luotan siihen, että kun palaan Suomeen ehkä vuonna 2014 mulla on siellä vielä kaikki ne asiat, joita nyt kaipaan? Tuntuu, että koko ajan on liikaa suuria päätöksiä ja en osaa tehdä valintoja.

Onneksi pian kuitenkin alkaa koulu ja saan taas elämästä vähän kiinni. Siinä vaiheessa voin jo myös lopettaa kursseista stressaamisen ja saan muutkin asiat hoidettua. Ja koti-ikävä näyttää kuuluvan tähän reissaamiseen, sen olen jo oppinut. Päivä kerrallaan. Ja kuitenkin tiedän, että tästä tulee vielä hyvä kokemus kunhan vain pääsen alkuun.

Tämmönen superpiristävä musiikki tuskin auttaa tilannetta yhtään, mutta kun Anna Puu on liian ihana.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Nyt on angstipäivä

Mikään ei tunnu toimivan. Kurssien kanssa kamalaa säätämistä (vaikka nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä) ja kukaan ei osaa auttaa ja oma ohjaajani on Chicagossa. No miten voisikaan auttaa valitsemaan kursseja, joita ei ole edes olemassa.

Toisekseen tein netissä muutama päivä sitten hakemuksen Residence Permitiin, eli lupa siitä, että saisin pysyä maassa sen aikaa kun on tarve. No, nyt vasta jälkiviisaana tajusin, että olisi pitänyt ottaa yksi numero talteen ennen kuin suljin sivun ilman, että vielä tulostin sitä. Great. Ja kukaan ei osaa auttaa tähänkään tilanteeseen, kun kukaan ei ole tehnyt samaa virhettä. Odottelen nyt, että kämppis tulis kotiin ja vois hieman autella asian kanssa, vaikka tuskin hänkään tietää, kun on asunut koko elämänsä tässä maassa.

Olen tänään siis kironnut tietokoneelleni, ravannut kampuksien väliä, yrittänyt saada apua keneltä vaan ja mihin vaan, kirjoittanut sata sähköpostia ja selannut surkeaa kurssitarjontaa.


May I just say, this is definitely not my day.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Istanbul ajatuksia

Istanbulilaistun ihan silmissä. Tänään kävin shoppailemassa ja ostin pitkän hameen. Katsokaas, ettei nilkat vilku. Tai lähinnä kylläkin sen takia, että ne on hienon näkösiä ja täällä semmonen päällä sulautuu hyvin joukkoon, kun näyttävät olevan aika kovassa suosiossa tällä hetkellä. Tykkään myös siitä, että täällä saa hakea tuoreet hedelmät ihan tuosta 50 metrin päästä kotiin tullessa. Olen myös jo oppinut nukkumaan bussissa ja heräämään juuri oikeaan aikaan. Ja en enää hermostu, vaikka bussit onkin jumissa ruuhkissa. Kaikkeen tottuu.

Mietin myös tänään sitä, kuinka kaikki varoitteli, että miehet roikkuu kiinni ja kaikki tuijottaa. Mutta ei, kukaan ei huutele eikä tuijota normaalia pidempään. Istanbul on täynnä kauniitakin kauniimpia naisia, joten tuskin niillä miehillä on aikaa tuijottaa onko mulla siniset silmät vai ei. Ja tuskin blondeuskaan muuttaisi mitään, koska täällä harvase sekunti kävelee vastaan vaaleahiuksisia ihmisiä. Kaikki varoittelijat ovat vain käyneet kunnon turistikohteissa ja etenkin Aasian puolella, jossa tuommoinen saattaakin olla mahdollista.

Ja vielä viimeisenä ihmettelen sitä, että kun kulkee basaareissa ja pikkukujilla, jossa myydään krääsää, niin ne ei tyrkytä sitä tavaraa. Kun kävelee katselee, niin kukaan ei ala heti (etenkää Suomeks) huutelee ja painostamaan, että osta osta! Mua ainakin henkilökohtaisesti rauhoittaa se ja uskallan jopa katsella ilman paineita siitä, että nyt on sitten jotain pakko ostaa.

Kurssitilanne näyttää vieläkin huonolta, joten pitää vain odotella ja toivoa parasta.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kurssien valintaa

Kurssien valinta on ihan parasta etenkin kun
- Järjestelmä aukeaa klo 10 ja kaikki yli 12 000 ihmistä yrittää saada haluamansa kurssit ennen kuin ne kaikki täyttyvät
- Etenkin jos jotain koordinaattorien kanssa sovittua kurssia ei ole edes olemassa
- Tai jos se kurssi, joka piti valita onkin vain maisteriksi opiskelijoille
- Ja myös, kun koko järjestelmä melkein kaatuu ja ainakin heittää koko ajan pihalle ja valittaa, että on hieman ruuhkaa
- Ja kaiken lisäksi vielä etusivulla varoittaa "Odottamatonta ruuhkaa, järjestelmä saattaa toimia hitaasti". Kyllä, tosi odottamatonta
- Niin ja kun advisoreille käsketään mailata ongelmia tullessa ja ne eivät sitten vastaa koko päivänä
- Ja kirsikkana kakun päällä vieressä hihkuva kämppis, joka juhlii jatkuvasti sitä kuinka sai jo kaikki kurssit ja järjestelmä toimii, kun itellä on yks kurssi ja sen jälkeen mikään ei toimi tuntiin, huooooh

 

No nyt mulla siis on 3 kurssia ja minimissään 5 pitäisi olla, mutta odotellaan nyt e-mail vastauksia ohjaajilta.

 

Kuvat eiliseltä kävelyltä Bebekiin, joka on tuossa ihan vieressä kivan mäen alla. Niin ja se kiva mäki piti nousta ylöskin..

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Huoneeni

Ainiin, edelliseen postaukseen vielä lisäyksenä se, että ei täällä taloissa mihinkään roskia viedä, ne jätetää kerrostaloissakin tohon oman oven eteen, josta joku niitä käy noukkimassa. Käy sääliks sitä, jonka pitää joka päivä ravata noita portaita ylös ja alas hakemassa muiden roskia..

Oisittepa nähny tän huoneen, kun ensin kävelin sisään. Hajonnyt sänky ja hylly ja pari muuta roinaa ootti huoneessani. Vähemmästäkin lannistuu. Sitten kun vietiin kaikki turha pois ja sain uudet huonekalut eilen, niin alko vähitellen uskoa, että kyllä tää tästä. Käytiin sitten tosiaan eilen vielä basaarissa ja "ikeassa" ostelemassa juttuja ja tältä nyt näyttää..

 
 
 
 
 
 

Tässä on myös uusi 4 euron laukkuni. Oisin voinu ostaa vaikka kaikki laukut Besiktasin basaarista..
 
 

Ja uusi kaunis puhelimeni..

 

Ja maisemat ikkunasta..