tiistai 3. tammikuuta 2012

Ihana luminen Suomi

Eilinen matka meni kaikin puolin nappiin. Istanbulista lähtenyt lento lähti melkein tunnin myöhässä, joten Riikasta lähtevälle lennolle sai vähän kiirehtiä, mutta ei ollut mitään ongelmia ehtiä koneeseen. Nukuin suurimman osan matkasta tai olin kai vain jossain puolitokkurassa. Vihaan lentämistä, se on niin tylsää.

 

Ja toiveeni toteutui, kenttä oli valkoisenaan. Kotimatka oli aika jännittävä, koska lunta tuli ihan kamalalla vauhdilla ja sää muutenkin oli tosi huono. Kotona sitten olin semmoisessa ihme tokkurassa, kun jotenkin oli ihan sekava olo. Tuntuu, etten koskaan edes käynyt missään Istanbulissa, saati sitten asunut siellä 3,5 kuukautta! Odottelin unta puoli neljään asti, en tiedä oliko syynä kaikki outous vai se, että olin torkkunut lähes koko päivän. Ja aamulla heräsin sitten jo puoli yhdeksän. Aamupalaksi pitkästä aikaa marjasmoothie, nam!

 

Tänään oli tarkotus käydä ensin aamulla hakemassa passi, mutta täpisin ihan liikaa kaikesta, niin meidän lähtö venähti ja ajettiin suoraan Vaasaan ostoksille. Oon siis stressannu mun passin takia vaikka kuinka paljon ja se sitten kesti tasan kotiin asti. Olin esittelemässä sitä vanhemmille, että näin tästä kuuluu semmoinen ratina ja oho, se kuvasivu nyt sitten irtosi. Onneksi vasta perillä! Vaasasta mukaan tarttui kaikkea kivaa, kun ei enää tarvinnut surra laukun painoa yms.

 

Ja löysin ihanat Biancon kengät Kaksi yhden hinnalla- tarjouksella, joten soitettiin velipoika paikalle ostamaan toiset itselleen. Sitten tuli ostettua kauan harkitut Guessin korvikset ja paljon muuta! Oikein kiva päivä. Huomenna sitten Tampereella näkemään kavereita!

Kuva
Kuva ei ole ihan edukseen ja en käsitä mikä tuo nouseva kärki on (???). Mutta oikeasti kengät ovat naiselliset ja sirommat. Ja tuo ulkopuolella oleva vetoketju on kivan erilainen yksityiskohta. 

Ei varmaan tarvii sanoa, mutta on aivan ihana olla Suomessa. Lumi on muuttunut loskaksi, mutta ei sekään pilaa mieltäni. Iskeeköhän muhun ees Istanbul-ikävä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti