tiistai 31. tammikuuta 2012

Jo kolmas huoneeni vuoden sisällä

Kävin tänään yliopistolla parin tunnin luennolla. Niin outoa nähdä kaikkia tuttuja yli 8 kuukauden tauon jälkeen. Sen jälkeen tulin Larissan ja toisen luokkakaverini kanssa meille ja tuotiin varastossa olleet tavarat tänne, tai ainakin suurin osa. Talvitakkia olisin kaipaillut, mutta se ja toinenkin laukku olivat näköjään unohtuneet. No toivottavasti ensi viikolla saan nekin.

Sitten lähdin Larissan kanssa Asdaan, eli Britti-Prismaan/Cittariin ostamaan tyynyjä, henkareita, pyykinpesuainetta, yms. Nykyään se on tuossa ihanan max 15min kävelymatkan päässä ja toinen hieman pienempi Morrisons on 5 minuutin kävelymatkan päässä. Luksusta. Viime vuonna piti kamalalla työllä aina raahata ostoksia. Kotiin päästyäni järjestelin tavaroita ja aloitin keittiön puunamisen. Siihen menikin sitten 1,5 tuntia, kun siivosin itselleni kaappitilaa, pesin huolella jääkaapin ja maailman likaisimman mikron. Pyyhin myös pinttynyttä rasvaa kaikkialta ja tiskailin. Ainoastaan uuni jäi likaiseksi. En ehkä muuten olisi jaksanut nähdä vaivaa, mutta kämppä kun on muuten niin siisti tyyliltään, niin koin, että on hyödyllistä siivota kunnolla. Kamalan näköisiä ja vanhoja kämppiä ei ikinä jaksais ees kunnolla siivota, kun ei niistä koskaan kuoriutuis perhosia kuitenkaan.

Tässä nyt siis kuvia kämpästä. Huomenna on vielä edessä kylppärin puunaus ja omaan huoneeseen pitäisi  löytää matto. Keittiön ja eteisen välissä muuten on vielä yksi huone, jossa tällä hetkellä on vain sohva.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia: