perjantai 16. maaliskuuta 2012

Hetki kestää sekunnin, mutta muisto ikuisuuden

...vai miten se oli? Käykö teillekkin niin, että jopa vasta muutaman kuukauden vanhat muistot haihtuvat mielestänne vai onkohan minulla kyseessä jotain varhaisiändementiaa? En nyt kirjaimellisesti sanottuna ole unohtanut mitään, mutta jopa koko Istanbul-kokemus on muuttunut semmoiseksi utuiseksi ja epätodelliseksi. Asuinko oikeasti siellä vai oliko se vain unta? Myös viime kesä tuntuu todella etäiseltä, ihan kuin en olisi ollut Suomessa tai sitten olen kulkenut koko ajan jossain muissa maailmoissa. Ja jotenkin ajat ovat sekoittuneet; tuntuu, että viime keväinen Aberdeen ja kaikki ne tapahtumat tulivat vasta kesän jälkeen. Olen myös huomannut, että nykyään on vaikeampi muistaa missä vaiheessa elämääni kohtasin jonkun henkilön. Siis kyllä tottakai muistan, mutta jos kadulla tulee vastaan joku tutun näköinen henkilö, niin pitää hetki kelailla, että eihän se voinut olla tuttuni, koska häneen tutustuin jo lukiossa, Suomessa. Etenkin jos kyseessä siis on puolituttu. Kaikki asiat sekoittuvat.

Oon miettiny tätä asioiden ja muistojen haihtumista jostain syystä yhä enemmän ja enemmän. Se on aika suuri sääli, että kaikki upeat kokemukset vain alle 6 kuukauden sisältä tuntuvat niin etäisiltä. Samoin elämäni upein kesä. Entä se ensimmäisen vuosi Britanniassa? Vaikka olikin kivikkoista ja karikkoista, niin haluan silti muistaa. Tuntuu vain, että näitä hetkiä ei koskaan ole ollut.

Noh, onneksi elämme digitaaliajassa ja voin tuijotella koneeltani kaikkia niitä tuhansia kuvia, joita olen ottanut ja muistaa, että kyllä nämä hetket oikeasti tapahtuivat. Ja näin kai sitä vain käy, kun aika kuluu eteenpäin.

Tämän illan suunnitelmat hieman muuttuivat, kun työt peruuntuivat ja lautasten kantamisen sijaan meenkin leffaan Iidan kanssa. Raha ois kivaa, kun tässä on tullut tuhlailtua vähän liikaa, mutta sellaista se kai välillä on.

Tässä vielä maailmalle vähän aikaa sitten ponnistanut Aberdeenshiren oma tähti ja yksi tämän hetken (radiosoitto)lemppareistani. Hyvää viikonloppua kaikille!

3 kommenttia:

  1. Hyvä (no joo, ei tää kellekään oo hyvä mutta vertaistuki on kivaa :D) että jollekin muullekin käy noin! Mä viimeksi tänä aamuna mietin että oon tosi hyvä häivyttämään mielestäni kaikki kipeät muistot niin että ne on jotain epämääräistä sumua vaan, mutta valitettavasti niin käy näköjään myös kivoille muistoille... Tiedän, että ne on tapahtuneet, mutta mitään niin ELÄVIÄ muistikuvia ei ole, etteikö kaikki vanhat jutut tuntuisi tosi epätodellisilta. :D No mutta, onneksi sulla on blogi, mistä voit lukea ainakin Aberdeen-vuosista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, eli en ole yksin! Niin tosiaan, blogihan on toiminu mun pintapuolisena päiväkirjana :)

      Poista
  2. joo mä niin tiedän ton ikävä hommelin. toisaalta olen myös jotain oppinut maailmalla asuessani, että aina kaipaa jokaisesta paikasta jotakin. missään ei ole liian täydellistä, mutta jossain toisaalla asiat on vaan paremmin ja mieli onnellisempi :) muistojen ääriviivat hälvenee valitettavasti, mutta mun mielestä tärkeintä on, että se kultainen kokonaisuus säilyy.

    VastaaPoista