torstai 22. maaliskuuta 2012

Ois kai siistii antaa periksi nyt, toteais vaan kylmästi: 'Ei tästä mitään tuu' lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään

Harvemmin jaksan seurata blogeja, joissa kaikki on aina niin hyvin ja ruusuilla tanssiessa ei koskaan astu piikkeihin. En tietenkään halua, että kellekkään tapahtuisi mitään kurjaa, mutta realistisena ihmisenä olen sitä mieltä, että monella asialla on se kääntöpuoli. Joissakin blogeissa ei vain näytetä tätä toista puolta, vaikka kulisseissa kuinka kuohuisikin. Jos joku muu tykkää realistisesta otteesta ja haluaa kuulla niitä kurjia ja ahdistavia juttuja (jotka tekevät oman elämän edes hitusen helpomman kuuloiseksi) niin jatka lukemista..


Oma viikkoni postauksista päätellen ei alkanut hyvin ja voin sanoa, että nyt olen jo aikalailla hermoromahduksen partailla. Kyyneliä on vuodatettu täyden turhautumisen ja mahdollisten haaveiden hukkaamsten johdosta. Jos se harjoitteluasia ei ole saanut minua ahdistumaan tarpeeksi, niin siihen lisäksi tein tänään elämäni noloimman, kamalimman ja surkeimman esitelmäsuorituksen. Jäädyin täysin, kielitaitoni katosi ja sönkkäsin jotain kamalaa ääni täristen. Kävi sääliksi ryhmän jäseniäni ja jopa koko luokkaa, joka varmaan tunsi aika voimakasta myötähäpeää. Ja tähän kohtaan on turha sanoa, että "ei sitä jännitystä kuitenkaan kukaan huomannut", koska sen huomasi. Olen esiintynyt vuosia huilun kanssa ja laulaen ja tietysti koulun esitelmiä pitäen ja olen oppinut sisäistämään, mikä on lievää jännitystä ja mikä todellista jäätämistä. Tänään oli kyseellä tuo jälkimmäinen ja todellinen pohjanoteeraus. Loppu päivän sitten välttelin luokkalaisia, koska häpeä oli niin suuri.

Toisekseen, se hemmetin harjoittelu. Anteeksi lievä kirosana, mutta tunteet ovat nyt erittäin pinnassa. Kävin keskustelemassa harjoitteluvastaavalle, joka hoki mulle jatkuvasti, että hae Aberdeeniin hae Aberdeeniin. Sanoin rouvalle, että en ole täällä kaupungissa sen enempää kuin tarvitsee. Hän myös kehui työkokemuksen oil and gas-alalta maasta taivaisiin ja että jotkut ovat päässet jopa Jenkkeihin näillä yhteyksillä. A) minua ei kiinnosta oil and gas (joo, itsekin mietin, mitä oikein teen Aberdeenissä) b) en halua Amerikkaan. Nainen yritti suostutella minua hakemaan tänne, koska Suomen osalta on niin hiljaista ja tämän jälkeen hän halusi muuttaa CV:ni sen mukaiseksi, että saisin Aberdeenistä töitä. Jos totta puhutaan, mulle tulee opiskelujen lopettaminen ennemmin mieleen kuin se, että olisin täällä vielä 2 vuotta lisää opiskelemassa tai töissä. Ei sillä, Aberdeen on jees, kun kaikki kaverit ovat täällä, mutta entä sitten kun hekin lähtevät tekemään harjoittelujaan?

Niinpä niin, olen nyt muutaman olennaisen kysymyksen ääressä koskien tulevaisuuttani, haastavinta tässä vaan on se, että vastaus on vajaa tutkinto tai sitten harjoittelupaikka a.s.a.p. Siitä voi sitten miettiä, kumpi on realistisempaa ja kumpi on mielekkäämpää.

Tänään menen jopa illalla ehkä töihin, jos ei taas peruta. Ja ps. oon viikon päästä jo Suomessa, mutta siitä lomasta voi rentoutuminen olla hyvin kaukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti