keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Viime hetken valmisteluita

Heräsin tänään jo kasilta ja aloitin aamuni tunnin mittaisella lenkillä ja salitreenillä. Ovesta ulos astuessa tuli vastaan semmoinen ihanan lämmin ja leuto tuuli, joka muistutti aikaisista aamuista lämpimissä maissa. Lenkkiä paransi yllättävän hiljaiset kadut ja vähäinen vapaana juoksevien koirien määrä (pelkään ihan hulluna koiria ja aina kun niitä juoksee vapaana puistoissa, kadulla tai rannalla nii oon ihan varma, et ne tulee ja purasee pohkeesta kiinni). Lenkin kohokohta oli kuitenkin se, kun tutulla lenkkireitillä rannalta Seaton Parkiin mennessä bongasin auringossa laskuveden aikaan makailevia hylkeitä! En ole koskaan nähnyt luonnossa vapaana yhtään hyljettä ja kun niitä siitä joen reunalla makaili lähemmäs 15 kappaletta, piti tarkastaa kerran jos toisenkin, että onko silmissäni vielä vain liikaa unihiekkaa.

 

Salin jälkeen kiirehdin Iidan kanssa (taas) Books and beans-kahvilaan skonssille ja tuorepuristetulle appelsiinimehulle. Iidan suunattua töihin kävin vielä hamstraamassa muutamat hiustuotteet, jotka jätän Suomeen odottamaan kesää ja tulevaa vuotta. Suomessa nuo Aussiet maksavat noin 3 kertaa enemmän ja harvoja täällä olevia tuotteita edes saa Suomesta, niin tämmöinen hamstraus on lähes sijoitus. Yleensä Aussiet ovat täällä noin £5/kpl ja Suomessa 10e, mutta täällä ne ovat aina jossain tarjouksessa. Tänäänkin oli kolme kahden hinnalla. Laukusta taitaa löytyä vielä 3-4 muutakin avaamatonta hiustuotetta. Ostin myös "laatulukemista" ensi yön pitkille tunneille, kun Jo Nesbon romaani sai loppuratkaisun viime yönä. On siinä kuitenkin vielä 100 sivua jäljellä, vaikka murhaaja onkin jo tiedossa.

 
 


Vielä pitäisi siivota ja pestä toinen koneellinen pyykkiä, koska reissun jälkeen on aina mukavampi palata siistiin kotiin. Näiden lisäksi pitäisi tehdä eväät ja tyhjätä muutenkin jääkaappia sekä siirtää muistitikulle pari leffaa, joita voin katsella kentällä saksalaisen pojan kanssa (sama Larissan kaveri, joka oli tuolla Invernessin reissullakin) Huomasin myös viime yönä, että olin ostanut bussilipun huomiselle enkä tälle päivälle, että piti sekin varata uusiksi.

Palailen varmaan seuraavan kerran jossain vaiheessa Suomesta. Jeeeeeeee!!!

2 kommenttia:

  1. aivan ihana blogi sulla :) tykkään kans kamalasti sun tyylistä ;D

    ♥ leave-world.blogspot.com

    VastaaPoista