torstai 19. huhtikuuta 2012

30 päivää

Tämä kevät on mennyt käsittämättömän nopeasti ja nyt tässä tasan kuukautta ennen lähtöä on alkanut miettimään, mitä sitä on oikeastaan tehnyt ja mihin se aika on muka hujahtanut. Loppujen lopuksihan en ole tehny tänä keväänä mitään erikoista: koulua silloin tällöin, töitä vielä vähemmän ja sitten vain sitä arkea ja urheilua ja satunnaista sosialisointia. Tuntuu, että muutama viikko on jopa kadonnut elämästäni, koska ei aika ole vain voinut kulua tällälailla hortoillen ja tarpeettomana pyörien. Mutta niin kai tässä vain on käynyt. Aloin jopa eilen miettimään, että tuliko se Putous tänä keväänä vai viime syksynä, koska tuntuu, että siitä olisi jo ikuisuus ja tämä kevät on kuitenkin ollut niin lyhyt. Monesta asiasta tuntuu olevan ikuisuus.

On kuitenkin ihan kiva jättää tämä vaihe elämästäni taakse. Jos nyt kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin saan elämääni pitkästä aikaa jotakin pysyvyyttä, jota olen todellakin kaivannut. Ei enää jatkuvia muuttoja ja aina uusia naamoja. Ja koulun penkillekkään ei tarvitsisi raahatua piiiitkään aikaan. Elän siis jännittäviä ja stressaavia aikoja, koska kyse on kuitenkin suurista asioista, jotka vaikuttavat elämääni, uraani ja opiskeluihini. Toisaalta siis toivon, että olisi jo kesä, mutta toisaalta haluan lisää aikaa, että saan asiani ajoissa järjestykseen. Syksyyn ja harjoittelupaikan löytämiseen on onneksi vielä pitkä matka ja aika, mutta kertokaa se tälle kärsimättömyydelle, joka pääni sisällä huutaa ja pakottaa katsomaan sähköpostit noin viiden sekunnin välein.

Kuitenkin, vaikka mihin suuntaan vain toivoisi, niin se aika nakuttaa aina samaa tahtia. 30 päivää on loppujen lopuksi naurettavan lyhyt aika ja pian jo huomaankin istuvani lentokoneessa. Believe me, tämä on koettu mooonta kertaa. Ensin odotetaan ja odotetaan ja seuraavassa hetkessä jo huomataankin, että taas sitä ollaan jo menossa.

Ja jos nyt jollekkin ei ole selvinnyt, niin odotan kesää ihan hurjasti. Odotan myös asioiden järjestymistä ja sitä oikeaa sähköpostia. Odotan tenttien loppumista, tulevaa roadtrippiä ja ensi viikkoa, kun luennot  omalta osaltani loppuvat (toivottavasti) jopa 16 kuukaudeksi. Yritän kuitenkin nyt nauttia tästä hetkestä, koska kuukauden päästä se on pitkä kun minä ja Aberdeen taas kohtaamme. Ja viimeiset päivät ovat olleet toivoa ja pieniä onnen hetkiä täynnä, joten niistä pitää repiä kaikki ilo irti niin kauan kuin vielä vain voi. Eli ennen sitä seuraavaa stressivuorta.

kuva & kuva

Ps. Ootteko ikinä googlettanu "Keep calm and" ja kattonu montako erilaista tulee? Joo, monta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti