lauantai 29. syyskuuta 2012

Sieniä ja kookosta

EDIT, 8 tuntia myöhemmin: onko noi sittenkin suppilovahveroita? Teksti on nyt muokattu sen mukaan, että ne onkin niitä eikä kantarelleja :D jep, Jenni-the-sieniasiantuntija

Mulla alkaa vähitellen kertyä noita juttuja tuonne luonnoskansioon, mutta pakko päästä jakamaan syksyinen lauantailounas teidän kanssanne!

Mulla on ala-asteelta traumaattinen muisto ruokailusta, jossa me koko koulun 30 kilttiä lasta istuimme syömässä risottoa. Muistan kun joku iljettävän tuntuinen osa ruokaa nirskahti hampaissani ja ihmettelin, että mitä ihmettä tämä on. Opettaja kuittasi sen olevan vain kanaa tai jotain muuta harmitonta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä olikin ollut sieni-kanarisotto, jolloin päätin, että neverever again sieniä. Sen jälkeen olen vihannut niitä. Sitten tässä varhaisaikuisuudessa joskus vuosi sitten maistoin voissa paistettuja tuoreita kantarelleja ja totesin, että ei nämä olekkaan niin pahoja. Pahin ongelma silloin lapsena oli ollut juuri se koostumus ja tölkkisienen maku. Sama juttu kuin kirsikoissa: esanssiset tölkkikirsikat on ällöjä, mutta tuoreet ovat superherkkua, eiksje?

Tänään sitten kävelin sieni-marjakojun ohi ja näin, että litra suppilovahveroita maksaa tarjouksessa vain 2 euroa. Toisen kerran ohi kävellessäni pysähdyin ja ostin. Uskon, että mulle sais myytyä vaikka moottorittoman Neuvostoliitto aikaisen Ladan, jos se vain olisi tarjouksessa. Ostoksestani seurasi kamala googlettelu kotimatkalla: mitä tehdä sienistä, miten niitä paistetaan, miten säilötään, miten pakastetaan? Sienineitsyt oli ihan hukassa. Lopputulos oli suppilovahvero-ruissandwich. Ja nam, olihan se hyvää.


Jälkkäriksi halusin myös jotain uutta. Kookosloverina päätin vihdoinkin kurkata kookosmaidon ravintosisällön, jonka jälkeen päädyin ostamaan light-kookosmaitoa. Tein smoothien, jossa oli 2/3 kookosmaitoa tölkistä, mustikoita, rahkaa ja hieman makeutta stevialla. NAMI! Herkutteluhetkiin ostan sitten sitä true coconut milkiä, jossa on energiaa triplasti enemmän.


Yleensä syön munakasta eri täytteillä, munakokkelia, sosekeittoja tai smoothieta. Välillä on siis mukava vetää ihan villiksi ja kokeilla uusia juttuja. Sieniä menee vielä reilu puolikas siitä litrasta pakkaseen, jotta voin sitten talvella syödä niitä D-vitamiinin tarpeeseen.

2 kommenttia:

  1. Voi.. Alko tehdä mieli ruisleipää ku katto noita kuvia! :D

    VastaaPoista