torstai 18. lokakuuta 2012

Karkeaa arkea

Äitini totesi eilen puhelun aikana, että on tainnut olla kiireinen viikko, kun blogissa on ollut niin hiljaista. Hetken pohdittuani totesin, että ei kyllä oikeastaan ole. Maanantaina kävin uuden tutun kanssa syömässä Morrisonissa SYÖ! viikon tarjousburgerit ja sitten Fazerin kahvilassa juomassa mariannekaakaot. Tiistai ja keskiviikko ovat sitten menneet töissä ja salilla. Ja nytkin suunnittelen juoksemaan lähtemistä. Optimistina odotan, että sade lakkaa. Taitaa kyllä olla aika turha toivo.

Kävin tänään töiden jälkeen Hakaniemen kauppahallissa hakemassa pari lankakerää uuteen kaulahuiviin. Bongasin ihanan syksyisen värisen kerän jo viime viikolla ja nyt sitten hain sen, kun olin varma, että into riittää. Tuo kauppahalli on niin ihana, kuten ne aina ovat, mutta myös aika hinnakas näin harjottelijan palkkoihin verrattuna. Ehkä joku päivä asun Hakaniemessä ja ostan ruokani läheltä?

Nyt voisin alkaa siivota. Tiskivuori aina kasvaa loppuviikkoa kohden ja aamuväsymyksen ja vaatekriisien aiheuttamat vaatekasat kaikkialla vain lisääntyvät. Onneksi huomenna alkaa taas viikonloppu ja saa nukkua pari päivää. Ja lauantaina pääsee Valtterin kirppikselle!


Jospa viikonloppuna paistaisi aurinko ja saisin itseni ja kamerani liikkeelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti