tiistai 2. lokakuuta 2012

Yksi teleportti kiitos

Olen lähiaikoina huomannut olevani ripauksen kateellinen ihmisille, jotka asuvat jossain muualla. Se nyt sinänsä ei ole uutta, että aina haluan jonnekkin muualle kuin missä sillä hetkellä olen. Maiden välillä ravaaminen on aiheuttanut reaktion, jossa aina jossain muualla on muka parempi olla. Ensin haluan koto-Suomeen ja sitten haluankin ulkomaille. Onko tässä mitään järkeä?

Odotin monta kuukautta, että sain yksiön, kotimaan, Helsingin, äidinkieleni, maksalaatikon ja ruisleivän. Nyt sitten muutama päivä taakse päin iski kummallinen vihlaisu jossain tuolla syvällä, kun tajusin, että vaihtarikaverini Anne oli käynyt Istanbulissa. Ei nyt sen loman takia, mutta sen takia, että oliko siellä Istanbulissa nyt sittenkään niin kamalaa vuosi sitten ja että olisikohan sittenkin mukavempi olla siellä? Kokea se kaikki uudestaan? Vuosi sitten vastaisin selkeästi ja simppelisti, että ei. Jep, aika kultaa muistot ja sitä rataa. Eräs luokkakaverini meni tänä vuonna samaiseen yliopistoon vaihtoon ja nyt kun Facebookin virrassa vilahtelee kuvia Efeksestä tai Pamukkalesta tai kampuksen läheltä, niin kyllä iskee pieni kateus.

Vielä kummallisemman reaktion koin eilen, kun  huomasin Facebookista erään tuttuni nykyisen asuinpaikan olevan Glasgow. Koin heti automaattisen reaktion, että Ooh, ulkomailla! Minäkin haluan! Aika pian kuitenkin heräsin ja tajusin, että öö, Skotlantiin? Haluanko muka? Tällä hetkellä vastaan, että tuskinpa. Tällä hetkellä kyseinen maa ja vielä tarkemmin Aberdeen tuntuvat niin etäisiltä. Asuinko siellä joskus? Asuinko siellä vielä puoli vuotta sitten? Ajatus palaamisesta tuntuu oudolta, mutta uskon, että vuoden päästä saatan olla enemmän kuin valmis taas muuttamaan siihen niin yllättävän tuttuun kaupunkiin.

Vaikka koenkin tälläisiä kateuspuuskia niin uskon, että jos minut nyt heitettäisiin pois Suomesta niin aika pian tulisi ikävä tätä pohjoisen kansan kylmää maata. Toisaalta, en tiedä millaista elämä jossain Australiassa tai Aasiassa olisi. Huomaatteko, pohdin aina niitä muita mahdollisuuksia, kun olen saapunut siihen aiempaan unelmaan. Tätä se minun arki on; uskon aina, että jossain muualla on jotain vielä parempaa. Ehkä vielä joku päivä pääsen kokemaan niitä muita maita.
Niin ja ei saa säikähtää. Oikeasti pidän Helsingistä, ihanasta kodistani ja olen onnellinen, että ruisleipää saa muutenkin kuin tuliaisina.

Ps. Heheh elän nyt täällä Istanbulia uudelleen blogitekstien kautta sekä kuuntelemalla viime syksyn Turkki -musahittejä! (sori naapurit!)

2 kommenttia:

  1. noniin yks pidennetty viikonloppu vaan Istanbuliin, sittenhän näät oliko siellä nyt niin kamalaa mä voin lähtee messiin vaikka samantien! :D T:kalliolainen lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK!:D pelkään kuitenkin, että sinne saattaisi sitten vaikka haluta jäädä. lomailussa on siis vaaransa :D

      Poista