keskiviikko 21. marraskuuta 2012

ROME!

Kuten jo tuossa aiemmin mainitsinkin, niin äiti täyttää joulukuun alussa vuosia ja päätimme lähteä yhdessä perheen kanssa sen kunniaksi pienelle lomalle. Muutaman vaihtoehdon jälkeen päädyimme valitsemaan kohteeksi Rooman. Oon käynyt muutaman kerran Italiassa, mutta maan pääkaupungissa ei ole tullut vielä käytyä. Vaikka lennot varattiinkin jo yli viikko sitten niin kirjoittelen tämän tekstin vasta nyt sillä SAS on hieman ehtinyt pelotella meitä konkursseillaan ja no, olen itsekkin ollut joko kiireinen tai laiska. Nyt kuitenkin hieman Rooma juttuja ja paikkoja, joita toivottavasti ehtii näkemään ja kokemaan tuon miniloman aikana.

Muutama ihana lukija jo vinkkasikin muutamasta paikasta, esim. Fontana di trevi, espanjalaiset portaat, Colosseum sekä Pietarin kirkko ja näkymät sieltä. Uskon, että nämä tuleekin nähtyä, sillä olin näitä jo itse hieman alustavasti kurkkinut. Rooman useiden ihanien nähtävyyksien lisäksi haluan myös syödä ihanaa italialaista ruokaa, kulkea kapeilla italialaisilla kaduilla ja kokea hieman samanlaista tunnelmaa, kuin elokuvassa/kirjassa Eat Pray Love. Odotan myös miltä näyttää joulukuinen Italia, joulutorit ja millaista on italialainen joulunodotus. En ehkä niinkään jaksa nyt innostua jokaisesta kohteesta, sillä uskon, että koko kaupungilla on niin paljon annettavaa kulttuurin, tunnelman ja sen koko elämäntavan puolesta.

Tässä hieman kuvafiilistelyjä.


Jep, 15 päivän päästä saan heittää talvitakkini edes hetkeksi narikkaan ja pukea päälle uuden kirppistrenssini!

Ja hei, lisää vinkkejä saa laittaa! :)

Kuvat 1, 2, 3, 4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti