lauantai 28. joulukuuta 2013

VUOSI 2013

Vuoden 2013 vaihtuessa lupasin itselleni parin rankan kuukauden jälkeen, että tästä vuodesta tulee upea. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin naureskelemaan, että ei tämä vuosi ihan suunnitelmien mukaan kuitenkaan tainnut mennä. Oli epäonnistumisia, motivaation puutetta joka saralla ja pahemman luokan opiskelukatastrofi. Ja ikisinkkuudesta en taida edes aloittaa.

Muutama viikko sitten Facebook kuitenkin ehdotti minulle ystävällisesti, että Katso katsaus vuoteesi 2013. No selvä, kai sitä voisi kurkata. Ja huh, vaikka seuraankin elämääni aitiopaikalta niin olin ihan ällikällä lyöty mitä tähän vuoteen on mahtunut. Ja miten upea tämä vuosi loppujen lopuksi on ollut! Kolhuja on koettu, mutta tässä minä seison (tai oikeastaan löhöän) astetta kokeneempana, fiksumpana, vahvempana ja tietysti myös vanhempana. Vuoden sisällä olen kokenut Helsingin kevään sekä kesän ja Aberdeenin syksyn. Väliin on mahtunut työporukalla reissu Tallinnaan, pikareissu Iidan luokse Lontooseen, synttäriviikonloppu serkun kanssa Tukholmassa, viikko lapsuuden ystävän luona Pariisissa sekä lähes kuukausi reppu selässä Vietnamissa. Olen suorittanut loppuun vuoden työharjoitteluni ja aloittanut viimeisen vuoden opiskelut. Tänä vuonna löysin myös todellisen innostuksen ruokaan, urheiluun ja olen edelleenkin matkalla kohti parempaa hyvinvointia ja minulle toimivampaa kokonaisuutta.


On jännittävää miettiä, että mistä minä löydän itseni vuoden päästä. Olenko yhä Briteissä, palasinko Suomeen vai karkasinko vieläkin kauemmas merien taakse? Mutta yksi asia on kuitenkin varma, ensi vuodesta tulee varmasti taas aiempaa upeampi, ikimuistoisempi ja parempi!

tiistai 24. joulukuuta 2013

Ihanaa joulua!

Noniin nyt on talo siisti, ruoat valmiit, kuusi koristeltu, lahjat paketoitu ja vieraat vastaanotettu. Oma sairasteluni eteni flunssaksi, mutta vähitellen sitä on kuitenkin kammeuduttu ylös sängyn pohjalta ja osallistuttu jouluvalmisteluihin. Parin tunnin päästä saunotaan, syödään ja suunnataan poikkeuksellisesti rauhoittumaan myöhäiseen joulukirkkoon. Ihanaa joulua itse kullekkin!


lauantai 21. joulukuuta 2013

Joululomalle sairastamaan

Saavuin Suomeen ajallaan torstain vastaisena yönä. Seuraavana aamuna kävin heti fysiolla olkapääni takia sekä hieronnassa. Illalla kuitenkin tunsin oloni erittäin voimattomaksi ja selvästi joku bakteeri otti minussa vallan, sillä alkulomani on valitettavasti kulunut velttona sohvalla ja sängyn pohjalla. Kävimme äitini kanssa eilen Vaasassa kaupoilla, mutta omasta shoppailustani ei tullut mitään, sillä olin ihan voimaton. Äkkiä vain kotiin ja takaisin sohvalle torkkumaan loppupäiväksi.

Tänään olen kuitenkin pääkivusta huolimatta ollut hieman pystyssä. Kodissamme alkaa myös erittäin ahkeran äitin ansiosta tuoksua joulu. Tänä vuonna meillä on tulossa jouluna sekä välipäivinä enemmänkin sukulaisia käymään, joten uunissa on paistunut heitä varten vaikka mitä kakkuja sekä joulutorttuja ja nyt tuoksuu ihanasti hellalla valmistuva piparkakkutaikina. Huomenna aion tehdä piparitalon, kunhan tästä taudistani nyt tokenen. Turhauttaa ihan kamalasti, kun ulkona on lumettomuudesta huolimatta mukava sää ja kouluhommienkin kanssa pitäisi edetä, mutta pääkivusta johtuen makuuasento on oikeastaan ainoa missä pystyn olemaan. Tässä onkin sitten vedetty muutamat mukavat telkkusarjamaratooni. Juonet hieman hukassa, kun välillä aina nukahtaa ja sitten herää aloittamaan seuraavaa jaksoa.


Toivottavasti muiden joululomat ovat alkaneet paremmissa merkeissä!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Lentokenttäpäivä

Istun tällä hetkellä mukavasti Stavangerin lentokentällä Norjassa. Olen makoillut täällä pehmeillä jättisohvilla jo nelisen tuntia ja edessä olisi vielä reilu 3 tuntia. En kyllä valita yhtään, sillä täällä on ihana sohva-alue, suhteellisen hiljaista ja ilmainen netti. Ihan oikeasti, todellista lentokenttäluksusta! Juuri tällaisia ne minun opiskelupäivät Skoteissakin on, paitsi täällä on mukavampi sohva. Olen tähän saakka saanutkin tehtyä kouluhommia yllättävän hyvin, nyt vaan meinaa silmät alkaa painua kiinni. Olisihan tässä sohvalla tilaa, tyynyjä ja vilttejä.. Toimisikohan joku nettitelkku täällä?


Kuten otsikosta voi päätellä, vietän siis koko päivän lentokentillä. Lensin jopa Vietnamiin nopeammin! Olen ensin täällä Norjassa reilut 7 tuntia ja sitten Tukholmassa vielä pari tuntia. Mutta ei se mitään, hyvää kannattaa odottaa :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

34 tuntia

Havahduin eilen siihen faktaan, että minähän olen menossa Suomeen ihan pian. Siis ihan parin päivän päästä! Koko ajan on vain haaveillut ja laskeskellut päiviä niin on kokonaan unohtanut lähtöpäivän oikeasti lähenevän. Tuli ehkä pieni hämmennyspaniikki, kun asia iskostui mieleeni. Tajusin varastoivani kotona vielä kirjastoon palautettavia kirjoja ja ostinpa kaupasta kananmuniakin ainakin viikoksi. Koska luulin, että jäljellä on ainakin viikko. Samalla myös ahdistuin ajatuksesta, että kouluhommat eivät ole edenneet niin pitkälle kuin toivoisin. Mutta ei se mitään, onneksi tässä ei ole vielä mikään paniikkikiire palautuspäivän suhteen.

Matkalaukkuun meneviä tavaroita on koko syksyn ajan kertynyt huoneeni nurkkaan. Nyt sitten vain kiskaisin pölyttyneen matkalaukun sänkyni alta ja heitin tavarat laukkuun. Taitaa olla muuten ensimmäinen Suomi-lomalle lähtö ikinä, kun laukku ei ole ollut nurkassa puolipakattuna jo viikon verran. Huomenna aion vielä käydä lenkillä sekä salilla, pakata, siivota ja touhuta niitä perusjuttuja, joita ennen lomaa tehdään. Ja syödä kananmunia.



Taaaaas tuhannen kerran juuri ennen lähtöä minut valtaa Kyllä täällä vielä hetken viihtyisi -fiilis. Etenkin nyt, kun ei tarvitse ravata luennoilla. Mutta, pian sitä mennään. Lähtö koittaa tarkalleen 34 tunnin päästä, apua, ihanaa!

Kuvat jouluilta 2010 ja 2012 

lauantai 14. joulukuuta 2013

Perjantai 13

Eilen oli taas se perjantai, jolloin oletuksena on, että kaikki menee penkin alle. Itselläni oli järkyttävä väsymys ja kevyehkösti jomottava pääsärky, kiitos torstai-iltana olleiden lentopallojoukkueen pikkujoulujen. Raahasin itseni kuitenkin ahkerasti yliopistolle, jossa ensimmäisenä luennoitsija kertoo, että esseet löytyvät nyt lokeroista. Kuinka pelottavaa voi olla saada kurssityö takaisin vuoden pelottavimpana päivänä? Meinasin ensin olla hakematta koko esseetä, mutta onneksi hain. Tuli vedettyä aikamoiset tuuletukset nähtyäni, että esseestä napsahti A. Tämän jälkeen edessä oli vielä fysioterapeutilla käynti, joka suht nopeasti keksi syyn olkapääni kipuiluun. Nyt omatoimisen hieronnan ja venyttelyn jälkeen kipu on huomattavasti vähäisempi. Illalla väsyneenä lähdin vielä keskustaan istuskelemaan iltaa, ihan vain sen kunniaksi, että eilen oli epävirallisesti vuoden viimeinen koulupäivä. Ja tietysti siksi, että olin niin tuhottoman onnellinen onnistuneesta esseestä! Taas kerran huomattiin, että kova työ palkitaan. Ja huomattiinpa myös, että perjantai 13 voi olla myös aikamoinen onnenpäivä!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Intopiukeena

Joulukuu on teoriassa ollut opiskelujen puolesta aika mukavaa aikaa. Meillä on ollut viikonloppujen lisäksi myös keskiviikko ja torstai vapaina. Perjantai tietysti on aika karmiva päivä, joka kestää lähemmäs 8 tuntia ja sen perään on vielä lentopallotreenit. Muuten koko kuukausi on ollut luentojen ja päivän pituuksien puolesta sopivan chilli. Myös pahimmat kriisit loppuivat tuossa kuun vaihteessa, kun pääsin eroon kovinkin kuumottavista esseistä. Mutta kuten sanoin, tämä kuukausi on ollut teoriassa mukava. Käytännössähän tämä on ollut siltikin opiskelua, vaikka en olekkaan välttämättä ollut siellä yliopistolla.

Muutama päivä sitten kirjoittelin siitä kuinka opiskelu maistuu mukavassa kahvilassa. Tänään taas istuskelin samaisessa The Coffee House -kahvilassa ja naputtelin dataa tilastotieteelliseen analyysiin suunniteltuun ohjelmistoon. Olen onneksi päässyt nyt siihen vaiheeseen, että lähes kaikki (hurjat 15) kyselyt on naputeltu ohjelmistoon ja nyt sitten pitäisi alkaa tulkita dataa. Keskiarvot, frekvenssit ja perusprosentit vielä uppoaa, mutta apua, hypotheses testing. Tutkimuksen tehneet ihmiset varmaan ovat törmänneet tähän kivaan käsitteeseen, joka omalla kohdallani aiheutti täyden stopin heti ensimmäisen lauseen jälkeen.


Tuskastumisesta johtuen päädyin pohtimaan joululomaani ja innostuin pommittamaan kavereita ja sukulaisia Facebook-viesteillä. Nyt sitten on lomani suunniteltu ja muutamat junaliputkin varattu. Ja varasinpa myös uudenvuoden brunssinkin! Aion viettää vanhempieni luona lähes 2 viikkoa, jonka jälkeen suuntaan pariksi päiväksi kaverin luo Tampereelle, siitä uudeksi vuodeksi Helsinkiin ja sitten vielä Lohjalle serkkujen luo ennen Aberdeeniin takaisin tuloa. Vanhemmilla ollessani aion tehdä kouluhommia mahdollisimman paljon, jotta voisin nauttia loppulomastani ihan lomana. Myös isovanhempani ja serkut tulevat käymään meillä. On varmaan turhaa sanoa, että olen ihan tuhottoman täpinöissäni täällä. Ihan intopiukeena! 7 päivän päästä olenkin varmaan jo Stokiksen kentällä lähdössä viimeiselle lennolle. Sitä ennen vietän myös noin 8 tuntia Norjassa. Onneksi läppäri ja koulumatskut lähtee mukaan niin voin olla ahkera koko 12 tunnin matkustamisen aikana.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Mahdollisuutesi Skotlannin yliopistoihin

Saan välillä sähköpostia Skotlannissa opiskelusta ja se on minusta todella mukavaa. On ihanaa, että joku kokee blogini hyödylliseksi ja kääntyy puoleeni, kun aiheesta herää kysymyksiä. Hyvin usein myös jossain vaihessa sähköpostia on kysymys Onko minulla mitään mahdollisuuksia päästä Skotlannin yliopistoon sisään?  Vastaan asiaan aina automaattisesti, että on. Kyse ei kuitenkaan ole mistä liukuhihnavastauksesta vaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus ja aina kannattaa yrittää. Jos asiaa pohtii niinkin paljon, että on saanut aikaiseksi kirjoittaa sähköpostiin tai kommenttiboksiini kysymyksiä, hakematta jättämistä saattaa katua erittäinkin paljon enemmän kuin hakemista. Jos hakijalle tarjotaan paikkaa, ei tämä kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt on tulevaisuus tuomittu ja tuonne on mentävä. Hakemuksen jälkeen on vielä useita päiviä/viikkoja aikaa pohtia asiaa ja punnita muita vaihtoehtoja.

Usein Onko minulla mahdollisuuksia? -kysymykseen liittyy myös toteamus arvosanoista. Kirjoitin vain A:n/B:n/C:n paperit, onko minulla mitään tsäänsseja? Ymmärrän todellakin tämän kysymyksen, sillä monessa maassa haku tapahtuu pääasiassa niillä arvosanoilla. Ymmärrykseni (ei kokemukseni) perusteella Suomessa haku tapahtuu arvosanojen ja/tai pääsykokeen perusteella. Skotlannissa hakuprosessiin tietysti liittyy arvosanat, mutta myös kirjallisella hakemuksella on suuri merkitys. UCASin sivuilta löytyy (tietysti) ihan hurjasti infoa hakuprosessista ja täältä voit lukea UCASin ohjeet siihen, miten personal statement kirjoitetaan ja millaisia asioita siihen pitäisi laittaa.

Personal statementissa, eli Miksi teidän kuuluu valita juuri minut -osiossa on tärkeää kehua itseään ja kertoa asiaan liittyvillä esimerkeillä se, että mikä tekee juuri sinusta spessumman kuin muista. Me suomalaiset saatamme usein vähätellä itseämme ja tekemisiämme, mutta kirjallista hakemusta tehdessä täytyy unohtaa tuo piirre. On tärkeää nousta esille suuren hakijamäärä seasta, mutta pysyä tietysti realistisena. Sanamäärä on hakemuksessa rajallinen, eli pohtisin hakemuksen rakennetta ja sisältöä huolella.

Joihinkin tutkintoihin vaaditaan myös ennakkotehtäviä tai vastassa on muita pääsykriteerejä. Näistä löytyy varmasti infoa UCASin tai yliopistojen sivuilta.


Ja jos joku lukija siellä nyt pohtii, että hakeakko vaiko eikö, niin haluan sanoa että hae! Sinulla on vielä aikaa, sillä tämän vuoden hakuprosessi näyttää suurimmalle osalle kursseista päättyvän 15.1.2014.

Jos jollain muulla on jotain lisättävää Skotlannin yliopistojen hakuprosessista niin heittäkää ihmeessä kommenttia tulemaan :) ja jos hakemisesta kiinnostuneille herää lisää kysymyksiä, niin kurkatkaa Skotlannissa opiskelu -tunnisteen alla olevia tekstejä ja/tai laittakaa viestiä kommenttiboksiin/sähköpostiini!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Voimat vähissä

Tuntuu, että joka elämän alueella olen tällä hetkellä hieman nuukahtanut. Kyse on onneksi vain fyysisestä väsähtämisestä ja mieli on pysynyt korkealla. Viikonlopun vedin todella rennosti. Hautauduin sänkyyni katselemaan surkeaa brittitelkkuviihdettä, kirjoittelin esseitä teekuppi vieressäni, kiertelin kaupoissa ja urheilin kevyesti. Vaikka koulustressi on vähentynyt ja aikaa tuntuu olevan enemmän, niin silti väsyttää. Aamut ovat alkaneet venyä pidemmiksi ja kello yhdeksänkin herätykset tuntuvat vaikeilta.

Maanantain kunniaksi otin kuitenkin rakettilähdön ja suuntasin salille tekemään cardioliikuntaa. Ensiksi oli hieman crossaria, sitten soutamista ja lopuksi 45 minuutin spinning. Onneksi kroppa urheilun aikana hieman vetristyi, mutta voi itku miten voimaton oloni oli crosstrainerille noustessa. Tuntui kuin jalat olisivat puupökkelöt ja syke tuntui nousevan hurjasti, vaikka luvut näyttivät normaalia matalammilta. Kyse ei voi kuitenkaan olla liiallisesta urheilusta viime aikoina, sillä flunssailun takia on tullut pidettyä taukoa viikko ja otettua todella kevyesti senkin jälkeen. Ehkä kyse on ennemminkin siitä, että viime aikoina lenkit ja spinningit eivät ole kuuluneet treenipäiviini. Spinning tunti oli tietysti todella rankka, mutta viimeistään sen jälkeen alkoi olla virkeänä. Ainakin tunnin verran, kunnes olin nuukahtaa kuluttajapsykan luennolle.


Lähdin Iidan kanssa yliopistolta samaa matkaa ja päädyimme Revolutioniin syömään, sillä heillä on maanataisin kaikki puoleen hintaan. Sieltä suuntasimme vielä seuraavaan pubiin jälkkäreille, sillä he tarjoavat aivan huikean cookiecup-jätskiannoksen, joka on kaiken lisäksi joka päivä kaksi yhden hinnalla -tarjouksessa. Nyt sitten istun tässä kotona maha karmivan täynnä ja olisin todellakin valmis nukkumaan. Kello ei ole vielä kahdeksaakaan ja silmät lupsahtelevat kiinni. Tarkoituksena olisi kuitenkin vielä jatkaa kouluhommien tekemistä, sillä lähestyvän joululoman paine on kova. Huomenna aion väsyttää itseäni vielä hieman lisää ja herätä kuudelta salille, sen jälkeen luennolle, kirjastoon ja illalla pelaamaan vuoden viimeinen ottelu. Tämän vuoden puolella minulla on enää kaksi koulupäivää ja Suomi-laskurikin näyttää alle 9 päivää, joten koitetaan nyt vain jaksaa!

Onko kenelläkään muulla voimat loppumassa? Itselleni lähellä häämöttävä loma tulee enemmän kuin tarpeen!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Lomasta motivaatiota opiskeluun

Tämä päivä on samaan aikaan pitkäveteinen ja nopea. Kävin salilla tekemässä lihaskuntoa, kaupassa ja nautiskelin lauantaista herkuttelemalla kalalla, monipuolisella salaatilla ja itsetehdyllä tsatsikilla (on muuten maailman helpoin kastike!). Olin varannut illemmalle spinningin ja pohdin, että mennäkkö vaiko eikö. Hetkellisesti muistin sen kovan urheilusuorituksen jälkifiiliksen ja puin innostuneena urheiluvaatteet päälle. Homma oli hanskassa, kunnes näin yllättävänkin houkuttelevan business strategy -kirjan vieressäni. Sen ääreen minä sitten jumituin kuudeksi tunniksi, lähes huomaamatta. Tällä hetkellä mielessäni on ajatus, että jos nyt vain jaksan olla ahkera niin voin viettää lomalla enemmän aikaa ihmisten kuin kirjojen kanssa. Suhteellisen motivoiva ja addiktoiva ajatus! Sainkin hommia taas eteenpäin ja suunnitelmallisena ihmisenä kirjasin itselleni näille tulevalle 10 päivälle odotukset ja suunnitelmat sanamäärien suhteen. Tavoitteena on kuitenkin päästä mahdollisimman pitkälle.


Olen myös huomannut, että kahdesta esseestä teen toista jopa erittäinkin mielelläni. Toiseen tarvitsee kerätä dataa, jota sitten analysoidaan. Eli ajatus kyselyjen toteuttamisesta ja datan nakuttamisesta esihistoriallisen näköiseen (ja varmasti oikeasti kuitenkin todella fiksuun)  tilastotieteelliseen analyysiin suunniteltuun ohjelmistoon ei vain nappaa. Toinen on taas liikkeenjohdon strategiaa käsittelevä essee, johon saimme itse valita yrityksen. Valitsin peruspatrioottina tietysti Nokian, mutta haasteita alkoi kuitenkin kertyä liikaa, kiitos Microsoftin. Esseen viimeisessä osiossa kun täytyy ehdottaa strategisia vaihtoehtoja seuraavalle vuosikymmenelle. Päädyin sitten valitsemaan Hewlett-Packardin, sillä heillä näyttää olevan strategisesti paljon menossa tällä hetkellä. Yllättäen siis aine, jonka luennoilla olen ollut ihan hukassa koko lukukauden onkin muuttunut todella mielenkiintoiseksi! Täällä minä innoissani nyt tutkin kirjoja, Porterin teorioita ja mietin, että kohtahan sitä voisi pirauttaa Meg Whitmanille (nykyiselle toimarille siis), että olisi pari ideaa, joilla pistää HP uuteen nousuun. Eli hyvin menee, jos kerran kouluhommat maistuu!

Iskin tuossa päivemmällä myös ihan mielenkiinnosta sivupalkkiin kyselyä teidän ikäänne liittyen. Eli jos viitsisitte vastata, olisin oikein onnellinen! :) 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kirjat kainaloon ja kahvilaan

Viime viikolla puuduin kotona istumiseen, eikä kirjastonkaan maisemat houkutelleet ainakaan yhtään enempää. Silti oli kirjoittettava esseetä ja saatava kokonaisuus pakettiin parin päivän sisällä. Nappasin siis läppärin laukkuun ja lähdin lounaalle mukavaan kahvilaan. Yllätyin jopa itsekkin miten tehokkaasti sitä hommat hoituu heti kun raahaa itsensä mukavaan ympäristöön, jossa televisio ei huutele sinua seurakseen sohvalle tai kokkaus ei vie voittoa kirjoista. Eilen otin uusinnan eri kahvilassa ja taas homma toimi. Toimi jopa niin hyvin, että jumituin sinne neljäksi tunniksi. Mutta mikäs sen parempaa kuin jumittua kotoisaan kahvilaan, kun pullat tuoksuu ja lohisalaatit tuodaan naaman eteen. Vieressä välkkyi joulukuusi ja ikkunapenkin alta puhalsi pohkeisiin lämmin ilma. Kahvilassa minua ei haittaa häly eikä musiikki, jotenkin keskittyminen menee ihan uudelle tasolle. Kahvin juonti tosin yleistyy ja hilut siirtyvät säästöpossusta kahviloiden kassoihin, mutta ainakin kouluhommat etenee!

torstai 5. joulukuuta 2013

Gym buddies

Käykö teille koskaan niin, että samalla kuntosalilla jonkun aikaa käytyänne alatte yhtäkkiä moikkailemaan tiettyjen tyyppien kanssa? Kyse voi olla samasta arkirytmistä, jolloin salilla törmätään joka tiistai aamuseiskalta tai sitten vaikka siitä, että kävit edes kahta sanaa pidemmän keskustelun kyseisen henkilön kanssa esimerkiksi siitä, että montako sarjaa hänellä on vielä jäljellä ennen kuin itse pääset laitteeseen/välineeseen kiinni. Vielä kun kävin yliopiston kuntosalilla ja paljon jumpissa niin alettiin pikkuhiljaa moikkailemaan muutaman tytön kanssa toisiamme, kun satuimme käymään samoissa jumpissa usein. Mielestäni tämä on aika piristävä ilmiö. En tunne tyyppiä, enkä tiedä nimeä, mutta morjesta vaan, kiitos hyvin menee!

Nykyisellä kuntosalillani huomaan usein olevani ainut tyttö, joka ähisee siellä ns. miesten puolella, eli vapaiden painojen alueella. Tästä johtuen olenkin nyt saanut gymbuddeikseni yhden aikamoisen jenkkibodarin sekä toisen miespuolisen lihastenkasvattajan. Jenkin kanssa keskustelu alkoi tutulla tavalla "How many sets you've got left?", johon hän vastasi "Two. Whereabouts from England are you from?" (aksenttini on aika englantilainen, viime viikkojen aikaan multa on kysely muutamaankin otteeseen, että mistä päin Englantia olen). Siitä sitten keskustelu eteni Suomeen, Amerikkaan, lumeen, miksi me ollaan Skotlannissa ja eilen sitten näin hänet uudestaan ja puhuimme joulusta ja siitä, että hänen vanhempansa tulevat tänne kolmeksi viikoksi. Eilen ja tänään törmäsin sitten taas toiseen gymbuddyyni. Hän sattui saman laitteen ääreen kaksi kertaa ja toisella kerralla totesi naurahtaen "You again". Kyllä, minä tässä taas. Tämän jälkeen vuorottelimme taljassa ja tänään sitten puhuimme hänen kanssa jalkalihasten kasvattamisesta sekä flunssastani.


Kuten totesinkin jo, on tämä mielestäni todella piristävää. Välillä saattaa unohtua juttelemaan ja molemmilla tulee normaalia pidempi tauko sarjojensa väliin. Mutta who cares, koska yksin salilla pyöriessä on välillä mukavakin jutella ihmisten kanssa. Olen lähes sataprosenttisesti yksintreenaaja, sillä en tykkää turhasta höpöttelystä ja taukoilusta. Tämä tuo siis tasapainoa yksin treenailuun. Ehkä voisin kysäistä pari vinkkiäkin siltä jenkkibodarilta, sillä jollain ihme konstilla hän on rakentanut itselleen aikamoiset lihakset!

Mites teillä, onko gymbuddeja?

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Levotonta loman odotusta

Eilen kirjastolla istuessani iski ensimmäistä kertaa todella tuskainen ja levoton olo. Minä haluan nyt Suomeen lomalle, en vain jaksa enää odottaa. En tiedä oliko kyse totaalisesta opiskelupuutumisesta vai siitä, että nyt ollaan jo niin lähellä. Laskurini näyttää tällä sekunnilla lähtöön olevan melkein minuutin tarkkuudella tasan 2 viikkoa. Kyse ei ole todellakaan siitä, etten viihtyisi Aberdeenissä, mutta kun vaakalaudalla on loma, joulu sekä Suomi ja toisella puolella kirjasto ja opiskelu niin päätös on aika helppo. Puhunko minä enää muusta kuin opiskelusta ja siitä, että kunpa pääsisin jo joululoman viettoon?


Nyt minä lähden kauppoihin kurkkimaan uusia urheilutoppeja ja sen jälkeen yli viikon tauon jälkeen salille. Olisipa tämä flunssa nyt vihdoinkin oikeasti selätetty! Aika kuluu huomattavasti nopeammin, kun voin nauttia päivistä tuskaisen niiskutuksen ja kurkkukivun sijaan.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Maanantai ja oudot jutut

Tänään ei sitten yhtään tehnyt mieli nousta sängystä. Olisin halunnut hautautua syvälle peiton alle ja jäädä siihen koko päiväksi. Suurin syy oli varmaankin kouluhommiin kiinni nappaaminen parin päivän tauon jälkeen. Pahin esseerumba loppui perjantaina ja nyt ajattelin pistää parit esseet hyvälle alulle ennen joululomaa ja varmistaa aikaisella aloituksella sen, että tällä kertaa ei loppuisi aika kesken. Lomalla tulee satavarmasti tehtyä kouluhommia, etenkin esseetä, jonka palautuspäivä on heti seuraavana päivänä Aberdeenin paluun jälkeen. Esseet, artikkelit ja koulukirjat kuitenkin alkavat jo toden teolla puuduttamaan ja haluaisin vain jo valmistua. Ja pitää välivuoden. Ja paeta vaikka Australiaan. Ja surffata aamusta iltaan ja juosta kenguruiden seassa ja katsella surffipoikia rannoilla.

Tänään myös selvisi, että minulla on ollut koko lukukauden pääsy väärälle kurssille. Siis oikea aine, mutta kaikki materiaalit, joihin pääsin moodlessa käsiksi olivat etäopiskelijoiden matskuja. Usein mietinkin, että jännästi kyllä luennoitsija puhuu ohi luentomateriaalien ja usein pohdin, että olen ihan pihalla tästä kurssista. Tänään sitten aloin toden teolla tutkimaan asiaa, kun kurssityön ohjeet olivat hyvin erilaiset luennolla näytettyihin ja palautuspäivääkin oli mukamas siirretty viikolla eteenpäin. Parin sähköpostin jälkeen minulla oli vihdoinkin pääsy oikeisiin matskuihin ja yllättäen selkesi moni asia. Onneksi huomasin, sillä olisihan se ollut aika hurjan hauskaa tehdä koko essee ihan väärillä ohjeilla. Ja palauttaa vielä viikon myöhässä!


Nyt viimeistään katoaa tästä postauksesta punainen lanka. Kai vaan haluan nyt avautua kaikesta. Aamulla kuitenkin huomasin huoneeni ikkunalaudalle kertyneen hometta. Joka aamu katselen ikkunaani, joka on sisäpuolelta ihan kostea ja päivän mittaan vesi valuu ikkunasta siihen laudalle. En erikoisemmin ihmettele asiaa, sillä ikkunani teippausyritystenkin jälkeen päästää läpi kylmää ilmaa ja tämä maa on muutenkin tunnettu kosteista asumisolosuhteista. Päätin kuitenkin kysäistä kämppikseltäni, joka omistaa kämpän, että onko hänellä samaa ongelmaa. Hän katseli hieman kummastuneena, että kyllä on. Vähän siihen sävyyn, että tietysti on. Sitten hän ihmetteli, että mitenkäs siellä nyt hometta, kun ikkunalauta on kuitenkin maalattu hometta suojaavalla maalilla. Olin odottanut erilaista reaktiota, että apua minun asunnossani hometta. Jupisin sitten siihen vaan, että no ei kai tässä sitten mitään hätää, jos kerran on täysin normaalia, että paikat homehtuu. Ja tiedän kyllä, että se on täällä ihan normaalia. En vain haluaisi, että ikkunalauta sänkyni vieressä olisi pian ihan homeessa! Taitaa mennä sängyn paikka pian vaihtoon!

Että tällainen maanantai. Mikään ei huvita ja veto ihan poissa. Onneksi keskiviikko ja torstai ovat joulukuun ajan vapaita koulusta!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Ihanan hidas aamu

Tänä aamuna heräsin tajuamaan, että eilen vihdoinkin palautin tämän vuoden viimeisen esseen. Kurkkasin kelloa ja tiesin voisin nukkua vaikka koko päivän. Päätin siis pyöriskellä sängyssä vielä hetken kunnes kämppiksen meteli pakotti nousemaan. Myös aamupalani venähti puoleen päivään, sillä en keksinyt mitään mikä maistuisi ja olisi tarpeeksi nautinnollista tällaiseen luksusaamuun. Taidan siis olla todella kipeänä, kun päivän lempiateriani ei maistunutkaan heti sängystä noustuani.

Aamupalani vaihtui brunssiksi. Keitin kananmunia, pilkoin vihanneksia ja sekoitin marjaisan jogurtin. Oli pakko paeta omaan huoneeseen, sillä kämppiksellä pauhasi vaihteeksi kunnon hevirokit koko kämpässä. Kannoin siis herkut sänkyyn ja pistin seesteisen a cappella joulumusiikin taustalle. 


Loppupäiväksi minulla ei ole muita suunnitelmia kuin siivota huoneeni loppuun ja pestä parit koneelliset pyykkiä. Jos totta puhutaan, nyt on hieman orpo olo. Flunssan takia en voi urheilla, bussikortistani loppui aika ja ei ole mitään mitä pitäisi pakosti tehdä. Ehkä voisinkin aloittaa tammikuun esseet jo tänään? 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Flunssaa ja dediksiä

Uhosin kovasti, että maanataina ne kouluhommat vähenee, maanantain jälkeen alkaa vapaajakso. Turhaan huutelin, sillä maanantain jälkeen se työ taisi vasta alkaa. Viime yönä kuitenkin klo 01.34 vihdoinkin tulostin thesis proposalin ja pistin koko paketin kasaan. Onneksi siis hain ja sain lisäaikaa kyseiselle raportille, en olisi ikinä saanut sitä tuohon kuntoon viime maanantaihin mennessä! Kello soi pirteäsi noin 5 tuntia myöhemmin, sillä oli herättävä tekemään tämän päivän esitelmää, josta emme saa edes arvosanaa. Ehkä juuri siksi istunkin tässä nyt turhautuneena. Hmph, Starbucks ja Diffusion of innovation, improvisoidaan sitten kun infoa (tai mielenkiintoa) ei nyt löydy.


Tähän viikkoon on mahtunut myös flunssa, joka eteni aikamoiseksi kurkkukivuksi ja siitä tutulla kaavalla kuumeeksi. Ei kuitenkaan ole ollut aikaa levätä, sillä näitä koulujuttuja nyt on ollut.. Harmittaa ihan hirmuisesti, koska tämän päivän jälkeen minulla olisi aikaa urheilla mielin määrin ja keskittyä asioihin, joita en ole koulukiireiltäni ehtinyt. Flunssan ja pakkoloman kunniaksi päätinkin siis tehdä äkkipäätöksen, kävellä tatuointiliikkeeseen ja varata ajan seuraavalle päivälle. Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että milloin minulla olisi tulossa urheiluton jakso, että voisin käydä nakuttamassa hieman lisää väriä elämääni. Kävin siis lisäämässä vain lintuja vuosi sitten aloitettuun tatuointiin.

Olen nyt siis hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Jes, kouluhommat rauhoittuu edes pariksi päiväksi, mutta samaan aikaan joudun pakkolepoon sairastelun vuoksi. Minulta jää jopa toista viikkoa putkeen lentopallotreenit ja peli väliin. Olen myös sopinut lounastreffit Iidan kanssa huomiseksi, kun vihdoinkin on aikaa nähdä toisiamme muuallakin kuin kirjastossa. Tänään on jo parempi olo, mutta nyt minä aion hoitaa koko tämän flunssan pois kunnolla, ettei se enää palaa! Ehkä on myös ihan hyvä pysähtyä, tuijottaa telkkua, lukea kauan sitten kiireiden takia kesken jäänyt kirja loppuun ja vaikka vaan olla. Nukkua päikkäreitä, siivota kamalassa kaaoksessa oleva huone ja pistää parit joululaulut soimaan.

Nautitaan viikonlopusta!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Onnekas vai onnellinen?

Tämän syksyn aikana niskaani on kaadettu kuraa oikein ämpäreittäin. Kaikki alkoi yhdestä kurssityöstä  ja sen jälkeen lumipalloefektin lailla ongelmia ja vastoinkäymisiä alkoi kertyä. Nyt vihdoinkin tänään, viimeisen ongelman selvittyä, haluan todeta että tuon kuraisen kauden jälkeen syitä iloon on alkanut löytyä ainakin tuplana enemmän. Ehkä onkin siis ihan hyvä välillä kokea pieniä vastoinkäymisiä, sillä niiden jälkeen osaa taas nauttia elämästään enemmän. Että kaatakaa vain kuraa niskaan, kohta minä hymyilen tuplana enemmän!


Tällä hetkellä minusta tuntuu, että onneni on kääntynyt. Yhtäkkiä kaikki on paremmin, asiat luistavat ja hommat hoituvat. Tunnen jotenkin olevani onnekas, kun asiat sujuvat niin helposti. Toisaalta taas, ehkä olenkin vain onnellisempi? Kolhujen keskellä yritti vain pysyä vahvana ja nyt kun on palattu siihen tavalliseen elämään niin yhtäkkiä normaalitkin asiat tuntuvat ihanilta. Jes, olenpa onnekas kun uudet tilaamani housut ovat sopivat! Jes, olenpa onnekas, kun ulkona paistaa aurinko ja koska elämäni on vain niin ihanaa!

Yltiöpositiivista, mutta niin mukavaa. Hyvin pitkän kaamoskauden jälkeen kuitenkin otan tämän onnellisuuden avosylin vastaan. Mikään konkreettinen asia ei ole muuttunut, mutta yhtäkkiä lähes jokainen hetki on hyvä. Uskaltaisin jopa ehkä todeta tähän, että kilpirauhashormonin lääkitys taitaa olla vihdoinkin kohdillaan, kun vajaatoiminnasta kärsivälle ominainen oire, alakuloisuus on poissa. Oli miten oli, tänäpäivänä on hymy herkässä!

Onnellista ja onnekasta loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Treenimotivaatiovinkki

Viime aikaisen empiirisen tutkimuksen mukaan motivaation puutteen iskiessä kannattaa hankkia flunssa ja joutua olemaan pakkolomalla urheilusta. Tämän jälkeen urheilumotivaation paluu on lähes satavarma. Ei kai, vitsi vitsi, älkää hankkiko flunssaa. Minulla se kuitenkin näytti nostavan motivaatiot taas taivaisiin.

Pidin hurjan 3 päivän urheiluttoman lepoloman, kun flunssa yritti kovasti puskea läpi. Eilen kävin tekemässä treenin, jossa nosteltiin vaan painoja ja haettiin isompaa habaa, eli sykkeet pysyivät matalalla. Tänään lähdin tekemään jalkatreeniä, jossa sykkeet hujahtaa helpostikin todella korkealle. Ja voi elämä sitä euforiaa, kun hiki virtasi ja jalat eivät enää jaksaneet kantaa. Vielä kesällä suhteeni kaikkeen jalkoja rasittavaan urheiluun oleskeli vihan ja rakkauden välimaastossa. Kesän PT-treenit ja aktiivinen treeniblogien lukeminen ovat kuitenkin kasvattaneet jalkoihin ja pakaroihin kohdistuvien liikkeiden varastoa niin paljon, että olen jopa löytänyt todellisia suosikkeja sieltä seasta. Eli kesällä en olisi todellakaan uskonut joku päivä tuntevani moista iloa kesken kyykkyjen ja maastavetojen.

Muuten tämä viikonloppu yllättäen on hujahtanut sohvalla läppäri sylissä ja keittiössä kokkaillessa. Huomenna kuitenkin poistuu onneksi taas yksi essee päiväjärjestyksestä. Tänään aamulla tein äitin kanssa myös ensimmäisen iHerb-tilauksen skypen välityksellä. Jännittävää nähdä miltä paketin herkut maistuvat ja ehkä vielä jännempää nähdä löytääkö paketti toiselt puolelt merta vanhempieni luokse. Toivottavasti!


Kuva ei liity mihinkään mitenkään, mutta halusin jakaa, kun fiilistelin eilen joulun lähestymistä (tänään tasan kuukausi!) piparin makuisella raakapatukalla kesäisissä juoksuhousuissa. Paljaat pohkeet taitavat olla siedätyshoitoa flunssaa vastaan.

perjantai 22. marraskuuta 2013

On ihan ok myöntää, ettei selviä

Eilen iltapäivällä heräsin ajatukseen, että entä jos en saakkaan molempia esseitä valmiiksi maanantaille. Joku voisi ajatella, että mitä sitten, uusit ne. Toivoisinkin, että voisin tarpeen tullen uusia, mutta valitettavasti yliopistomme (tai ainakin oman tutkintoni) käytäntö on, että viimeisenä opiskeluvuotena ei voi uusia yhtään esseetä, tenttiä tai kurssia. Kuulostaa aika karulta ja niin se onkin, sillä nämä viimeisen vuoden kurssiarvosanat yhdessä opparin kanssa määrittävät koko tutkintoni loppuarvosanan. Aiempien opiskeluvuosien kovalla työllä ansaittujen hyvien arvosanojen merkitys on tipotiessään.

Eilisen ahdistuksen ja tuskan keskellä päätin enempää ajattelematta laittaa sähköpostia opparitouhusta vastaavalle henkilölle ja kysyä mahdollisuuksiani lisäaikaan. En ole koskaan ennen saanut, tai edes anonut lisäaikaa, joten prosessi oli minulle uusi. Sain nopeasti ehkä jopa hieman tylyhkön vastauksen, että pitää täyttää anomus, toimittaa lääkärintodistukset, olla hyvä selitys ja kertoa montako päivää tarvitsen lisää. Tässä vaiheessa tuli seinä vastaan. Tajusin miten virallinen prosessi onkaan ja aloin epäilemään koko asiaa. Iltaan asti kävin taistelua itseni kanssa; voinko julkisesti myöntää, että minä en selviä tästä tilanteesta? Onko ok todeta, että välillä voimat eivät vain riitä? Suurin ongelma tuntui olevan juuri siinä, että myöntäisin oman heikkouteni.

Illalla muutin mieltäni viiden minuutin välein. Täytin anomuksen, tallensin, suljin sen, kysyin Iidan mielipidettä ja avasin anomuksen taas. Sitten aloin pohtimaan asiaa enemmän; mitä minä menetän jos anon lisäaikaa? Mitä minä taas saatan menettää, jos en edes yritä anoa? En keksinyt yhtään todella hyvää syytä, että miksi en laittaisi anomusta menemään. Vaakalaudalla oli täysi epäonnistuminen opintojeni suhteen ja heikkouden myöntäminen. Onneksi Iida totesi, että he eivät pidä minua tyhmänä ja minun nyt kannattaa vaan tehdä se anomus. Päätin siis olla odottamatta aamun asti, vaan naputin sähköpostin, että tarvitsen vain 2 päivää lisää, täytin anomuksen ja laitoin sähköpostin menemään asiaa käsitteleville henkilöille. Lupasin tuoda allekirjoitetut kopiot aamulla yliopiston kansliaan.

Aamulla herättyäni kurkkasin heti sähköpostin. Puolenyön aikaan oli saapunut sähköposti, jossa todettiin, että kirjallisia kopioita ei tarvitse, sillä viestini on tullut henkilökohtaisesta yliopiston sähköpostistani ja että opparivastaava on antanut minulle lisäaikaa jopa viisi päivää. Sillä sekunnilla unohtui kaikki suru siitä, että olisin heikko ja tyhmä. Sillä hetkellä olin taas kerran niin kiitollinen, että Iida potki minua takamukselle. Ja sillä hetkellä tajusin, että on oikeasti ok myöntää, jos ei selviä.


Päivän alku oli todella lupaava ja niin on ollut koko loppupäiväkin. Sain kiskaista aamulla jalkaani eilen puoleen hintaan ostamani uudet ihanat Vanssit. Hetki sitten minulla oli taas opparitapaaminen ohjaajani kanssa. Olen kuullut paljon juttua muilta, kuinka heidän ohjaajansa eivät vastaa edes sähköposteihin. Olen siis todella onnekas, sillä saan vastaukset nopeasti ja jos hänellä on kiire, hän kertoo milloin on kykeneväinen perehtymään minun kysymyksiini. Sain jopa sovittua kriisitapaamisen hänen kanssaan heti seuraavalle päivälle! Hän on todella tietoinen aiheestani, haluaa selkeästi auttaa ja saan häneltä kaiken tiedon mitä haluan ja tarvitsen. Tiivistettynä voin sanoa, että hyvä aamunaloitus, hyvä opparitapaaminen ja ihanat uudet kengät. Tämä tyttö on niin onnellinen ja kiitollinen!

torstai 21. marraskuuta 2013

Astetta kevyempi kaalilaatikko

Muistan elämästäni tasan yhden kerran, kun olen syönyt kaalilaatikkoa, se oli noin 5-vuotiaana päiväkodissa. Sinä päivänä heti lounasruokailun jälkeen vanhempani tulivat poikkeuksellisesti hakemaan minua aikaisemmin, sillä olimme kai lähdössä jonnekkin reissuun. Muistan sen hetken, kun minulle puettiin pihavaatteita päälle ja ajattelin, että onpa ihanaa päästä päiväkodista jo nyt. Samaan hetkeen liittyy voimakas ajatus juuri olleeseen ruokailuun: onpas kaalilaatikko muuten hyvää. Kyseinen hetki on jostain syystä jäänyt positiivisella tavalla mieleeni, lienekkö kyse sitten kotiinlähdöstä vai kaalilaatikosta. Siitä päivästä lähtien kaalilaatikko on kuitenkin ikuisesti yhdistetty siihen pieneen, positiiviseen ja lämpimään muistoon.


Vaikka rakastan kaalia ja kaalilaatikkokin tuo mieleeni hyvän tunteen, en ole kuitenkaan koskaan sitä tehnyt. Päätin eilen vihdoinkin korjata asian, sillä jääkaapissani kökötti kokonainen kaali ja paketillinen jauhelihaa. Kaalilaatikkohan on todella helppo arkiruoka, joka valmistuu muutamasta perusainesosasta. Oma reseptini perustui perinteisiin ohjeisiin, keskustelupalstojen kommentteihin sekä omiin ideoihini. Aluksi mietin, että korvaisin riisin kvinoalla, mutta koska terveyskaupasta tilaamani tuotteet eivät vielä saapuneet, päätin käyttää tummaa riisiä. Lueskelin myös paljon kommentteja siirapin käytöstä ja mahdollisista tavoista korvata se. Siirappi yleisesti näytti jakavan mielipiteitä, sillä joillekkin se on ihan välttämätön osa kaalilaatikkoa, kun taas toiset eivät käytä sitä koskaan. Itse päädyin lopuksi käyttämään makeutusainetta, mutta makeutuksen voi halutessaan jättää kokonaan pois. Itse kuitenkin koin, että kyllä kaalilaatikossa pieni makeus täytyy olla. Lähdin tavoittelemaan annosta, joka ruokkisi sinkkunaisen pariksi päiväksi ja alla olevalla reseptillä saakin yhden keskikokoisen vuoan täyteen. Aineisosien määriä voi kurkkia normaaleista resepteistä, jos tietää kokkaavansa vaikka isommalle porukalle.

Kevyempi kaalilaatikko

200-260 g kevyttä jauhelihaa
1 sipuli
1 iso porkkana tai 2 pientä
1l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
0,5 dl tummaa täysjyväriisiä
n.400 g valkokaalia (en oikeasti tiedä paljonko laitoin)
3 tl Steviaa / Truviaa
Suolaa, pippuria ja muita haluamiasi mausteita
Valitsemaasi öljyä vuoan voiteluun

Paista jauheliha ja lisää pannulle pilkottu sipuli sekä suikaloitu porkkana. Keitä riisit ohjeen mukaan siten, että lisäät viimeiseksi 15-20 minuutiksi lisää vettä, pilkotun/suikaloidun kaalin, kasvisliemikuutiot sekä makeutusaineen. Riisin ollessa kypsää, sekoita jauheliha- sekä kaaliseos sekaisin öljyttyyn vuokaan, kaada kasvisliemi sekaan ja mausta suolalla, pippurilla sekä haluamillasi mausteilla. Varmista, että nestettä on tarpeeksi. Paista ensiksi, noin 40 minuuttia, 180 asteessa, jonka jälkeen laske lämpötilaa 120-150, peitä vuoka foliolla ja paista vielä kunnes kaali on pehmeydeltään mieluistasi. Kaalilaatikkoa on myös mahdollista hauduttaa pidempäänkin matalalla lämpötilalla.


Kaalilaatikosta tuli suorastaan koukuttavan hyvää. Huomasin käyväni vähän väliä jääkaapilla nappaamassa lusikallisen suuhuni. Eli tämä ei todellakaan jäänyt viimeiseksi kaalilaatikokseni. Ensi kerralla kokeilen sitten varmaan sitä kvinoaa!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Taas se saapuu yllättäen

Toissapäivänä olin kirjoittamassa siitä, kuinka taas kerran joulu tulee ihan yhtäkkiä ja kuinka lähdin marraskuun puolessa välissä salille ilman takkia, vain huppari päällä. Postausta kirjoittaessa taisin unohtaa koputtaa puuta, sillä eilen aamulla heräsin aamuviideltä katselemaan alas leijailevia lumihiutaleita. Vihdoinkin tännekkin tuli ensilumi ja sen mukana myös talvi. Tänä aamuna kuitenkin lumi oli jo poissa ja tilalla oli vain kylmä ja hyytävä tuuli.

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että ihan kulman takana oleva joulukuu on saapunut ihan huomaamattani. Tänä vuonna en ole odottanut joulua yhtä tuskaisesti kuin aiempina vuosina, sillä olen viihtynyt Aberdeenissa. Koulukiireiden keskellä en ole edes ehtinyt kamalasti ajattelemaan asiaa ja olen vain toivonut, että päivät kuluisivat hitaammin, jotta saisin kaikki esseet valmiiksi ennen palautuspäiviä. Istun nytkin tässä sohvalla bloggailemassa, vaikka ensimmäistä kertaa ikinä pelottaakin, että en saa kaikkea valmiiksi ajallaan.


Tajusin myös, että tänään on tasan 4 viikkoa joululomani alkuun ja siihen, että lennän Suomeen. Odotan todella paljon, että pääsen kotiin, saan heittää kouluhommat edes ihan hetkeksi unholaan, nään perhettä ja ystäviä ja saan vain olla. Joulu on niin ihanan tunnelmallista aikaa. Toivon myös, että Vaasaan laskeutuessani maa on vitivalkoinen. Haaveilen jopa ihan hieman hiihtoretkistä ja kuumasta kaakaosta keskellä metsää. Unelmoin piparkakkutalon rakentamisesta ja jouluaaton saunasta. Nyt se tuskallinen päivien laskeminen taisi sitten alkaa!

Kuva weheartit

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuka pelkää vaaleaa leipää?

Tuntuu siltä, että viimeisten vuosien aikana vaaleasta leivästä on tullut lähes syntiä, jota nautitaan vain erikoistilanteissa. Olenkin lähiaikoina pohtinut paljon, että tarvitseeko kehomme viljoja vai voisimmeko jopa paremmin, jos kaikki pullat ja patongit pistettäisiin pannaan?


Itse en pyri millään tasolla hiilihydraatittomaan ruokavalioon, sillä urheilevana ihmisenä ymmärrän laadukkaita hiilihydraatteja sisältävien elintarvikkeiden merkityksen jaksamiseeni. Painotus on kuitenkin sanalla laadukas, jolla lähinnä tarkoitan runsaskuituisia elintarvikkeita, kuten marjoja, hedelmiä, vihanneksia sekä täysjyvätuotteita. Pyrin myös syömään ruokia, joiden hiilihydraattien glykeeminen indeksi on matala tai keskiverto. Tällaiset hiilihydraatit muuttuvat hitaammin energiaksi ja eivät nosta verensokeria liian rajusti. 

Tasaisempi verensokerin vaihtelu saattaa jo kuvastaa sitä, että ilman tiettyjä tuotteita voisimme ehkä voida paremmin. Eilen kuitenkin Studio 55 (suht vanhan) artikkelin lukaistuani viimeinkin heräsin. Artikkeli käsittelee funktionaalisen lääketieteen vaikutusta mm. reumaan. Kyseisessä artikkelissa lääkäri toteaa, että juuri nuo viljat, etenkin kotimaiset, aiheuttavat sairauksia. Kuulostaako ihan huuhaalta? Enpä tiedä, nimittäin oma ihana äitini, joka valitettavasti sairastaa selkärankareumaa on kokenut useita positiivisia muutoksia elämässään sen jälkeen, kun jätti ruokavaliostaan pois vaalean jauhon sekä sokerin. Muutokset huomattuaan äitini on vaihtanut ruokavalionsa sekä kaikki leipomukset jauhottomiin (ja lähes viljattomiin) sekä sokerittomiin versioihin, eikä näytä edes juhlissakaan sormi lipsuvan kakkupöytää kohden. Omalla kohdallani olen myös alkanut pohtimaan viljojen karsimista, sillä lukemieni artikkeleiden perusteella kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivän ihmisen tulisi poistaa viljat sekä muutama muu ruoka-aine ruokavaliostaan, sillä ne hidastavat kilpirauhasen toimintaa entisestään.

James Bralyn ja Ron Hogganin kirja, Vaaralliset Viljat, ottaa myös vahvasti kantaa viljojen vaikutukseen terveyden kannalta. Kirjan alkusanoissa lääketieteen tohtori Jonathan V. Wright puhuu gluteeniyliherkkyydestä ja toteaa, että yli 150 sairautta ja oiretta yhdistyy herkkyyteen gluteenille ja muille viljaproteiineille. Alkusanat luettuani taidankin tietää mitä joulupukinlistan ykköseksi nousee tänä vuonna! Tietysti viljatuotteiden puolestapuhujiakin löytyy pilvin pimein. Siksi haluankin todeta tähän loppuun, että joillekkin meistä sopii viljat ja joillekkin ei. Tiedättehän, toisen roska on toisen herkku!


lauantai 16. marraskuuta 2013

Karttatoiminnon monta käyttötapaa

Vieraassa kaupungissa oleminen tai uuteen kaupunkiin muuttaminen tuo aina samat ongelmat; missä minä nyt oikein olen tai miten ikinä löydän tuonne? Viimeisen puolentoista vuoden aikana näissä ongelmissa minua on tukenut älypuhelimestani löytyvän erään nimeltä mainitsemattoman jenkkijätin karttapalvelu. Käytän toimintoa nykyään ainakin kerran päivässä, sillä turhaudun nopeasti haahuillessani. Muistan liiankin hyvin helsinkiläisen kaverini nauraneen minulle, kun näki minut naama kiinni puhelimessani etsiessäni sopimaamme kohtaamispaikkaa. Vielä hieman nolommaksi tarina muuttuu, kun kerron, että kyse oli Kluuvin metroasemalta suunnistaminen Aleksanterinkadulle. Onneksi nykyään tiedän edes, että mistä kyseinen katu löytyy. Tällaisen tavallisen kartoittelun lisäksi olen huomannut käynnistäväni karttatoiminnon muutamissa muissakin tilanteissa.

Viimeksi reilu tunti sitten istahdin bussiin, jonka reittiopas minulle neuvoi. Kun ulkona on pimeä ja reitti sekä alue ovat ihan vieraita, on lähes mahdotonta tietää missä jäädä pois. Tietysti kuskilta voisi pyytää apua, mutta olen todennut tämän tekniikan oikein toimivaksi. Naputtelen määränpääni karttapalveluun, laitan GPS-signaalin päälle ja seuraan kartasta, koska olen tarpeeksi lähellä kohdetta ja voin hypätä bussista pois. Tällä tavalla ei koskaan jää kulkuneuvosta väärään aikaan pois!

Toinen hyvin yleinen tapani on uudella alueella lenkkeillessäni päättää päämäärä (esim. joki tai puisto) ja laittaa navigointitoiminto puhelimestani päälle. Käänny sinne ja tänne -käskyt ohjaavat minut määränpäähäni helposti ja siitä voin sitten jatkaa lenkkiäni minne haluan. Kun olen lenkkeillyt sopivan ajan tai jotain paikkaa alkaa yhtäkkiä kolottaa, on helppoa katsoa kartasta myös suorin reitti kotiin. Laittaa vain omat musiikit päälle ja antaa käskyjen kivasti ohjata kotiovelle. Tietysti reittien tultua tutuksi en navigoi paikasta toiseen, mutta olen usein huomannut eksyväni ja jopa lähteneeni aivan väärään suuntaan, vaikka olisinkin kurkannut reitin etukäteen kartasta. Navigointi tuntuu toimivan minulla, sillä ei tarvitse jatkuvasti olla juoksemassa edes takaisin tai katsomassa karttaa, vaan voi keskittyä siihen itse lenkkeilyyn.

Muutama viikko sitten törmäsin myös tilanteeseen, jossa en tiennyt missä olen, mutta pitäisi tietää koska olen perillä. Olin matkalla ystäväni luokse Glasgowiin ja hänen oli tarkoitus tulla bussiasemalle vastaan. Bussimme oli kuitenkin pysähtynyt keskelle ei mitään ja kukaan ympärilläni istuva ihminen ei tiennyt missä olemme. Miten siis voisin edes tietää, koska olen Glasgow'ssa? Hetken mietittyäni tajusin paikantaa sijaintimme karttatoiminnolla ja katsoinpa sitten vielä, että kauanko sieltä ajaa Glasuun. Ihan hyvä, että katsoin sillä olimme tunnin aikataulusta myöhässä ja ystäväni olisi joutunut odottamaan minua bussiasemalla tuon pienen ikuisuuden.


Olen ehkä tottunut siis liian helppoon elämään, kun nykyään kaikkialle löytää helposti. Mutta tuskin asioiden helpottumisesta ainakaan haittaa on? Mites siellä, käytättekö te koskaan puhelimestanne löytyvää karttapalvelua?

perjantai 15. marraskuuta 2013

Viikonloppuillat esseiden äärellä, eikä haittaa yhtään

Kenellekkään ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, miten paljon minulla on tällä hetkellä kouluhommia. Huomasin kuitenkin, että itseäni ei tämä työmäärä oikeastaan haittaa. Tottakai toivon keskimäärin kymmenen kertaa päivässä, että kunpa voisin vain sulkea tuon tiedoston ja tehdä mitä ikinä haluaisin. Mutta toisaalta, mitäpä minä tekisin?

Tällä hetkellä pyöritän elämääni koulun, salin ja kodin välillä ja olen yllättävänkin tyytyväinen tähän tilaan. Kesällä elämäni pyöri vahvasti urheilun parissa ja välillä mietti, että entä jos muuttuisi laiskaksi ja tekisi kaikkea muuta kuin urheilisi. Pienessä flunssassa ollessani kuitenkin huomasin, että heti kun urheiluarki katkeaa niin päivistäni tulee yllättävänkin hiljaisia. Eli jos nyt en painaisi menemään kouluhommien parissa niin ehkä sitten vain katsoisin televisiota ja urheilisin itseni ylikuntoon. Ainoat täällä asuvat tuttuni nimittäin painavat samaa tahtia esseiden parissa ja ei heilläkään sitä luppoaikaa tunnu kamalasti olevan.


En myöskään koe, että viikonloppuisin kuuluisi pitää vapaata kouluhommista ja rellestää menemään. Tottakai olisi ihanaa nauttia rauhallisista viikonlopuista ilman jatkuvaa stressiä tekemättömistä hommista, mutta ei minua oikeasti yhtään haittaa, että istun nyt perjantai-iltana pohtimassa induktiivista ja deduktiivista päättelyä. Tai että istun tässä varmasti huomannakin ja monena muunakin viikonloppuiltana. Aihe ei sinänsä nyt yllättäen sytytä, mutta eipä tässä muuten vilttiin kääriytyneenä, sohvalla epäergonomisessa asennossa olemissa kamalasti valittamista ole. Välillä selailee hieman nettikauppojen tennarivalikoimaa ja toisella silmällä kuikuilee aina päällä olevaa televisiota. En tiedä miksi, mutta aina näin yksin kotona ollessani telkussa pyörii jatkuvasti CSI tai joku muu rikossarja. Nuo rikossarjat ovat tämmöiseen toisella silmällä katsomiseen ihan surkein valinta, sillä kun hetkeksi hairahtuu muualle (esim siihen esseen pariin) niin koko juoni on hukassa. Teini-iässä ollessani katsoimme perheen kanssa aina keskiviikkoisin saunan jälkeen yhdeksältä telkusta jonkun rikossarjan. Eli ehkä tämä seuranani oleva CSI tässä tekee oloni kotoisaksi kaikilla niillä ällöillä lähikuvilla ja kummallisilla murhamotiiveilla. Oli miten oli, minulle riittää viikonloppuviihteeksi ja -seuraksi verkkarit, CSI ja essee. Sitten kun valmistun, aion pitää lomaa kaikkien näiden kouluhommien ääressä vietettyjen tuntien edestä. Eli nyt painetaan vain täysiä menemään, oli perjantai-ilta tai maanantaiaamu!

Kuvituksena toimii eiliseltä illalta muutama kuva. Oli todella mukava ilta, pääasiassa Iidan seurassa. Tulipa lähdettyä jopa baariinkin noin kolmen kuukauden tauon jälkeen. Nyt väsyneenä voinkin todeta, että taisi taas tulla juhlittua seuraavien kolmen kuukauden edestä!

torstai 14. marraskuuta 2013

Brunssista energiaa arkeen

Kuten jo maanantain tekstissä mainitsin, meillä ei ole tällä viikolla lainkaan luentoja. Muistan todella hyvin, kuinka ensimmäisenä vuotena nautin viikon lomasta ja otin rennosti. Nyt viimeisenä opiskeluvuotenani tästä luennottomasta viikosta on loma todella kaukana, sillä istun keskimäärin ainakin 8 tuntia päivästäni kirjastossa tai läppäri sylissä sohvalla. Jotain kivaa oli kuitenkin keksittävä kirjaston, salin sekä kotona pyörähtämisen väliin. Bongasinkin sopivasti viime viikolla netistä tarjouksen brunssista ja mikäpä sen parempi tapa olisikaan aloittaa päivä, kuin syödä napa täyteen! Kuvat valitettavasti ovat todella surkeaa laatua, sillä järkkärini majailee yhä Suomessa. Mutta ehkäpä te kuitenkin saatte idean siitä, miten mainiosti aamuni Iidan kanssa alkoikaan.


Tarjousbrunssiin kuului sopiva valikoima muroja ja myslejä, leipiä, muffinsseja, hedelmiä, mehuja sekä jogurtteja. Näiden lisäksi saimme valita vielä lämpimän aterian. Itse otin munakokkelia ja lohta, Iida taas valitsi leivän uppomunilla ja hollandaise-kastikkeella. Annokset eivät olleet mielestämme kovin esteettisesti kauniita, mutta omani ainakin maistui erittäin hyvältä! Saimme pöytään vielä pannullisen kahvia.


Suunnittelimme toista kierrosta jälkkärimeiningillä, mutta ennen kuin huomasimmekaan, oli brunssipöytä jo tyhjennetty. Heti brunssin jälkeen aloimme jo haaveilemaan seuraavasta kerrasta pahimman esseeruljanssin jälkeen, jolloin ajatukset ovat jo vahvasti joululomassa. Tosin, opparin ja parin esseen äärellä se joululomakin taitaa tänä vuonna mennä. Mutta minä en aio valittaa, sillä olen kiitollisempaakin kiitollisempi, että saan olla nyt neljännellä vuodella. Tilanne voisi olla oikeasti todella pahempi.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Mahtava maanantai

Kaikessa arkisuudessaan, minulla oli tänään oikein hyvä päivä. Yksi asiaan vaikuttavimmista tekijöistä oli se, että meillä ei ole koko viikolla luentoja ja voimme keskittyä koulutehtäviimme kotoa käsin. Tänään sainkin siis olla laiska ja ahkera samaan aikaan.

Aloitin aamuni yllättämällä itseni. Olin suunnitellut tekeväni 90 minuutin mittaisen aamuhölkän juoksumatolla. Ensimmäiset 30 minuuttia olivat kuitenkin niin tuskaiset, että olin jo melkein päättänyt luovuttaa. Onneksi pysyin vahvana, sillä pian sen jälkeen pohjejumit aukesivat ja muutenkin sykkeet tasoittuivat. 75 minuutin kohdilla olin todella täynnä energiaa ja tuntui, että ylämäki-alamäkihölkkää olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Päätin kuitenkin siinä vaiheessa ottaa pari kovaa spurttia ja tyytyä 90 minuutin jälkeen venyttelyyn. Vaikka olinkin suunnitellut, että pysyisin juoksumatolla kokonaiset 90 minuuttia, en kuitenkaan edes itse uskonut siihen. Kilometrillisesti hölkkä oli itselleni vielä suht normaali, mutta ulkona lenkkeillessä kun tulee välillä esimerkiksi pysähdeltyä liikennevaloihin tai nappaamaan kuva ihanasta maisemasta, ei hölkkä ja juoksu ole jatkuvaa. Mutta näköjään sitä pystyy, kun vain yrittää!

Tänään sain myös vihdoinkin syödä ruokani lämpimänä, enkä joutunut mutustamaan kylmiä aterioita muovirasioista. Aamu-urheilun jälkeen tein tämän hetken herkkuani, uunissa paistettua proteiinipannaria ja nautin sen katsomalla CSI:tä telkusta ilman mitään kiirettä minnekkään. Myöhäinen lounas taas oli uunivihanneksia sekä tulisia papu-tonnikalanappeja salaattipedillä. Olipas taas arkista, mutta niiiiin nautinnollista! Etenkin nuo uunivihannekset/-juurekset tuntuvat usein unohtuvan, mutta aina ne vain maistuvat niin tuhottoman hyviltä.

Päivääni piristi myös postimies, joka toi ovelleni uudet treenitossut sekä sortsit. Kuten kuvasta näkyy, en sitten kuitenkaan päätynyt yhteenkään aiemmin pohtimaani pariin. Kiitos postimiehen ajoituksen, sain ottaa kengät sekä sortsit heti kokeiluun illan jalkatreeniin!


Vaikka tänään ei tapahtunutkaan mitään elämääni mullistavaa, oli päivä mielestäni vain todella onnistunut. Tuntuu myös, että koko viikosta on tulossa mahtava, sillä edessä on vaikka ja mitä. Huomenna tapaan oppariohjaajani ensimmäistä kertaa ja toivon, että saan aiheeseeni hieman selkeyttä. Tänään kulutinkin suuren osan päivästäni aihetta pohtien ja artikkeleita etsien. Keskiviikkona menen Iidan kanssa brunssille ja torstaina olisi muutaman kuukauden tauon jälkeen aika taas kaivaa esiin tästä kotihiirestä jonkun sortin party animal. Ihania asioita siis edessä. Mukavaa viikkoa teillekkin!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sunnuntaijumppa

Vaikka pidänkin joukkuelajeista, tykkään kuitenkin tehdä kuntosalitreenini ja lenkkini yksin. Välillä tulee käytyä ohjatuissa spinningeissä, mutta muut ryhmäliikuntatunnit eivät minua enää tänä päivänä oikein innosta. Aika hassua miettiä kuinka joskus en esimerkiksi käyttänyt lainkaan vapaita painoja salilla ja kävin oikeastaan vain ohjatuissa jumpissa.

Perjantaina viikonlopun urheiluja pohtiessani tuli mieleeni kuitenkin ajatus yhdessä tehdystä kuntopiiristä. Laitoin viestiä samalla salilla käyvälle suomalaiselle kaverilleni, joka suostui antamaan ohjat suunnittelusta minulle ja sopi tapaavansa minut sunnuntaiaamuna yhdeksältä salilla. Kyseinen ajoituksemme sattuikin olemaan mitä mainioin, sillä salilla oli lähes autiota. Kuntosali on myös todella iso, eli  lattiatilaa on paljon. Valitsimme sopivan tilan itsellemme ja haimme kaiken tarvittavan valmiiksi. Liikkeissä oli muun muassa kyykkyä hypyllä (kahvakuula painona), painojen kanssa penkille vuorojaloin nousua, ylä-, ala- sekä sivuvatsoja, ojentajapunnerruksia ja säkkien heittelyä. Myös hauiskääntöihin otimme hieman erilaisen tekniikan, itse asiassa tämän hetkisen lempparini. Sarjassa ensimmäiset 7 kääntöä nostetaan alhaalta puoleen väliin (90-asteen kulmaan), seuraavat 7 nostetaan puolesta välistä ylös ja lopuksi tehdään vielä 7 kokonaista hauiskääntöä.

Sain kaverilta vielä myöhemmin viestin, että hyvä treeni, otetaan joskus uusiksi! Ja en voi kyllä väittää vastaan. Vaikka kyseessä olikin ryhmäliikuntatunnin kaltainen koko kropan kuntopiiri, oli meillä kuitenkin täydet ohjat liikkeiden valinnan suhteen. Välillä tunneilla joku liike tuntuu inhottavalta tai en saa siitä kaikkea irti, siksi tykkäänkin suunnitella oman ohjelmani. Toisaalta taas, ohjatuilla tunneilla paikalla on alan ammattilainen ja joku tsemppaamassa, jos omat energia- tai motivaatiotasot ovat hukassa.


Kaiken kaikkiaan, aika mukava aloitus tälle sunnuntaille! Mites siellä, teettekö te salilla kuntopiirejä? Vai voittaako ryhmäliikuntatunnit? 

lauantai 9. marraskuuta 2013

Smells like team spirit

Ihminen on sosiaalinen olento, laumaeläin, joka lähes aina kaipaa ympärilleen muita ihmisiä. Useiden muuttojen jälkeen olenkin huomannut, että oma laumani on pienentynyt tai jäänyt jonnekkin matkan varrelle. Vaikka ympärilläni on lähes aina ollut ihmisiä, tuttavuuksia sekä ystäviä, niin elämäntyylini ei ole kuitenkaan sallinut enää moneen vuoteen tutun ja turvallisen piirin rakentamista. Jopa oma ryhmäni yliopistossa on muuttunut, kutistunut ja tänä vuonna jopa kokonaan vaihtunut. Puhumattakaan tietystä ja pysyvästä kaveripiiristä. Työharjoitteluni aikana tavallaan koin kuuluvani johonkin, mutta liian usein työkaveri on vain työkaveri.

Nyt toisten lentopallotreenien ja kahden ottelun jälkeen voisin todeta, että olen löytänyt ryhmän, jossa viihdyn ja joka piristää arkeani todella paljon. Tämä yksi viikko on vaikuttanut paljon sopeutumisprosessissiini ja edistänyt Aberdeenissä viihtymistäni. Nyt siis mietinkin, että miksi en ole aiemmin hakeutunut samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten ympärille. Ensimmäisenä yliopistovuotenani laitoin kyllä viestiä lentopallojoukkueelle, mutta asia unohtui kokonaan, kun vastausta ei kuulunut.

Pohdin eilen harjoituksissa, että miten myös oma olemukseni ryhmän joukossa on muuttunut tässä yhdessä pienessä viikossa. Viime kerralla menin nöyristelevällä asenteella tutustumaan porukkaan, kun taas eilen heiteltiin jo yläfemmoja, naurettiin ja vitsailtiin. Uskon, että suurin vaikutus muutokseen oli niillä kahdella ottelulla, jotka pelasimme (ja voitimme!) tämän yhden viikon sisällä. Kun yhdessä tsempataan samaan maaliin, niin toisia on pakko tukea.

Koen olevani joukkuepelaaja ja tiettyyn ryhmään kuuluminen tuo pienten asioiden kautta todella paljon iloa elämään. Tai ainakin minun elämääni. Kun ympärillä on vain todella pieni määrä läheisiä ihmisiä, alkaa vähitellen arvostamaan kovinkin arkisia asioita. Yksi näistä on fyysinen kontakti. Osaan tällä hetkellä nimetä Aberdeenistä tasan yhden ihmisen, jota koen voivani esimerkiksi halata ilman suurempaa syytä. Eilen ennen treenejä pukkariin tuli yksi pelaajista samaan aikaan kanssani. Hän totesi, että taisitte voittaa tiistaina, jonka jälkeen hän halasi minua ja onnitteli voitosta. Pieni asia, mutta itselleni niin kovin tärkeä. Myös kaikki ne tsemppiläpsyt ja selkään taputukset kentällä ovat kovinkin arkisia, mutta luovat voimakasta kuuluvuuden tunnetta. Päälle kun lisätään vielä ne ryhmän sisäiset vitsit ja pelin jälkeiset joukkueillalliset.


Oma ryhmän löytäminen voi joillekkin olla arkinen asia, mutta tällaiselle sopeutumattomalle muuttajalle tiettyyn ryhmään kuulumisen tunne on todella tärkeä tuki elämässä.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Purkkiruokaa päivästä toiseen

En koe olevani kummoinenkaan kulinaristi, mutta en myöskään väitä etten nauttisi erilaisista ruoista. Aamuinen kaurapuuro erilaisilla variaatioilla on minulle suuri nautinto ja voi elämä, jos eteeni tuodaan vaikka lautasellinen lohta, uunijuureksia sekä perussalaattia fetalla ja raejuustolla, nam! Minä siis todellakin nautin arkisesta ruoasta ja syön mielelläni vaikka joka päivä tonnikalaa sekä keitettyjä vihanneksia. Ja kuten terveyshömpötyksistäni onkin tullut ilmi, tykkään myös kokeilla kaikenlaisia leipomuksia ja kokkailuja. Monen mielestä makeasta papupiirakasta on kuitenkin kulinarismi kaukana ja moni saattaa nyrpistää nenäänsä jo pelkästä ajatuksesta. Tottakai pidän myös esimerkiksi pitsasta (ainakin kukkakaalipohjaisesta, heh), jättivalkosuklaakekseistä sekä skonsseista, mutta hienompien ravintoloiden ja niiden tarjoaminen ruokakokemusten perään en ole koskaan haikaillut. 

Tämän pienen alkupohjustuksen jälkeen haluaisin kertoa teille miten karua ruokailuni nykyään on. Kun lähtee liikkeelle aamupalan jälkeen, tai joskus jopa ennenkin sitä, niin laukusta täytyy löytyä ruokaa koko päiväksi. Kampuksemme nimittäin sijaitsee kaukana kaikesta ja lounasajan ulkopuolella kahvilat tarjoavat lähinnä vain täytettyjä voileipiä, keksejä, skonsseja, pullaa ja muita nälkääpitämättömiä ruokia. Minun täytyisi vielä oppia ottamaan tarpeeksi ruokaa mukaan, sillä valitettavan usein nälkä yllättävää kesken päivän. Parina iltana viikosta meillä on myös lentopallotreenit tai sitten suuntaan luentojen jälkeen salille. Näinä päivinä nälkä ei todellakaan saisi yllättää!

Mitä minä sitten syön? No ruokaa rasioista tietenkin. Alkuviikosta myös puhuihin eväspiirakoistani, joita löytyy sopivan kokoisina foliokääreinä jääkaapistani lähes aina. Yleensä hieman häpeilenkin eväsrasioita ja foliokääreitäni, joiden sisältö saattaa monen silmissä olla karuakin karumpaa. Usein siis pakenenkin jonnekkin pieneen nurkkaan yksin mutustamaan tonnikalaa ja keitettyjä vihanneksiani. Tuntuu myös, että moni yhdistää eväiden mukaan ottamisen laihduttamiseen ja diettaukseen, vaikka todellisuudessa haluan vain tietää mitä ruoissani on ja toisekseen säästää rahaa. Keskiviikkona aamucardion jälkeen pukkarissa sainkin ensimmäistä kertaa todella monta kummaksuvaa katsetta kaataessani heraproteiinia valmiiksi keittämääni kaurapuuroon. Omasta mielestäni se kuitenkin maistui tuhottoman hyvältä tunnin hölkän ja intervallien jälkeen. Siinä tilanteessa olisin kyllä syönyt mitä vaan!


Kuvituksena toimii puhelimeni kätköistä löytyneet pari kuvaa. Karua tai ei, näin minä kuitenkin syön liiankin usein ja jos totta puhutaan niin odotan koulujuttujen rauhoittumista, jotta voisin syödä ruokani lautaselta ja lämpimänä. Keitetyt vihannekset, pasta ja wokit vaan maistuvat lämpiminä tuhat kertaa paremmilta. Eväiden suunnittelu ja valmistaminen kokonaisiksi päiviksi on myös aika väsyttävää ja aikaa vievää. Mutta näillä mennään nyt, kunnes tilanne rauhoittuu!

torstai 7. marraskuuta 2013

Treenitossujen tarpeessa

Uusivanha aluevaltaukseni, lentopallo, on aiheuttanut kipeän tarpeen uusille treenitossuille. Tähtäimessä olisi kengät, joilla voisin pelata lentopalloa, treenata salilla ja mieluiten myös juosta juoksumatolla. Talvikausi on nimittäin tulossa ja kuraiset ulkolenkkarit juoksumatolla eivät ole kovinkaan monen salityöntekijän suosiossa.

Urheilukauppojen tarjonta oli aika surullisen surkea, joten taas kerran turvaudun nettishoppailuun. Olenkin nyt selannut satoja urheilukenkiä läpi ja vastaan on tullut monta paria, jotka olisivat ihan kivat. Haluaisin kuitenkin, että kengät olisivat suosiossani vielä useita vuosia. Eli ihan ok ei vain riitä! Yleensä hullaannun urheilukaupassa kaikkeen, kuten hetki sitten kirjoittelinkin. Nyt kun oikeasti pitäisi löytää jotain todella sykähdyttävää, niin ei sitten millään löydy!

Alla muutamia Niken vaihtoehtoja, joita tällä hetkellä pohdiskelen. Olisiko teillä mielipiteitä, kokemuksia tai ideoita?


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

KSANTAANIKUMI - Leivonnan paholainen vai pelastaja?

Olen viime aikoina leiponut paljon gluteenittomia sekä ihan vain jauhottomia piirakoita, muffinsseja ja muita herkkuja. Oikeastaan joka päivä uunissa paistuu joku hyvinkin yksinkertainen proteiinipiirakka, josta puuttuu jauhot, sokeri ja voi. Juuri tällä hetkellä asunnossani leijailee tuoreen porkkanakakun lämpimät tuoksut. Nämä piirakat eivät kuitenkaan ole pelkästään herkkuhetkiä varten vaan toimivat myös todella kätevästi kiireisten päivien pelastajina. Nopea valmistaa ja helppo pakata matkaan mukaan. Olen viimeisen kuukauden aikana myös osunut aika nappiin leivontani suhteen ja nykyään lähes kaikki terveellisemmät piirakat maistuvat taivaallisilta. Tai ehkä olen vain totuttanut makuhermoni tähän maailmaan? Oli miten oli, olen kuitenkin halunnut jakaa reseptejä kanssanne, mutta vastassa on yksi este. Veikkaan, että kovinkaan monen kuiva-ainekaapista ei löydy ksantaanikumia ja jos löytyy niin haluaisiko moni sitä edes käyttää. Oman gluteenittoman tai vaihtoehtoisesti vain jauhottoman leivontani on viime aikoina siis mullistanut supermarketin alahyllyltä löytynyt taikapulveri, josta suomalaiset lähteet eivät paljonkaan tarjoa tietoa, mutta iskeppä hakukoneeseen xanthan gum ja johan alkaa löytyä!



Mitä ksantaanikumi sitten on? Kyseessä on sakeuttamis- ja stabilointiaine, jota löytyy useasta elintarvikkeesta, kuten jäätelöistä ja salaatinkastikkeista. Eviran vuoden 2009 lisäaineoppaan mukaan ksantaanikumi valmistetaan käymisprosessilla sokerista Xanthomonas campestris -bakteerin avulla. Epäilyttävän kuuloisten termien lisäksi aion nyt vielä pamauttaa leivontapöytäänne kovinkin karun faktan, sillä tämä aine tunnetaan paremmin E-koodilla, E415

Voiko tämä E-koodattu lisäaine sitten olla millään tasolla terveellistä? Usean lähteen mukaan tuotteella ei pitäisi olla mitään haittoja, etenkin kun käytetään kohtuudella. Ksantaanikumiallergikoille aine saattaa kuitenkin aiheuttaa samanlaisia oireita kuin gluteeni aiheuttaa keliaakikolle. Allergian tajutessaan voikin olla hauskaa alkaa metsästämään tätä koodia ruokapurkkien takaosasta, sillä ymmärtääkseni sitä löytyy todella monesta elintarvikkeesta.

Miksi käytän tätä E-koodipulveria vapaasta tahdostani? Vaikka en olekkaan keliaakikko niin syön hyvin vähän gluteenia. Ja tämän tuotteen avulla yksinkertaisesti jauhottomista herkuistani tulee huomattavasti parempia, sillä aine sitoo gluteenin tavoin gluteenittomat piirakkani tehokkaasti yhteen ja tekee koostumuksesta miellyttävän. Olen myös käyttänyt sitä kotona tekemääni jogurttijäätelöön sekä pannulla paistettavien (jauhottomien) pannareiden valmistamiseen. Markkinoilta löytyy myös muita vaihtoehtoja, joilla toteuttaa gluteenittomat herkut, mutta lukemani mukaan ksantaanikumi on kuitenkin tällä hetkellä paras vaihtoehto, jos pyrkii miellyttävään koostumukseen.

Hyvänä esimerkkinä toimivat kuvissa olevat piirakat (ovat näkyneet jo aiemmassa postauksessa), joiden pohjaan olen ksantaanikumin lisäksi survonut purkillisen vaaleita papuja tai kikherneitä, mahdollisesti banaanin tai sitten en, pari kananmunaa, maustettua ja gluteenitonta heraproteiinia, leivinjauhetta, steviaa sekä mukaan sopivia mausteita, kuten kaardemummaa ja kanelia. Eilisessä pienessä piirakassani oli taatelin palasia, kuvassa näkyy omenaa ja tänään tosiaan paistui porkkanapiirakka. Papupohjaisista piirakoista olen tosiaan puhunut ennenkin ja nyt ksantaanikumin oston jälkeen tämä perusresepti on vakiintunut arkeeni. Purkkipapujen sijaan pitäisi kyllä alkaa ostamaan kuivattuja papuja, sillä niiden natriumpitoisuus olisi huomattavasti suositellumpi.. Purkkipavuista proteiinipiirakkaan! Hyvin usein tulee lisättyä taikinaan myös kaurahiutaleita ja yhä vähenemässä määrin muita jauhoja, kuten soijajauhoja.


Muita gluteenittomasta/jauhottomasta leivonnasta innostuneita? Millä korvaatte gluteenin?

maanantai 4. marraskuuta 2013

Suosii se sää Skotlannissakin

Kuinka kummalliselta tämä ikinä kuulostaakaan, niin sää on yksi syy minkä takia tällä hetkellä viihdyn Skotlannissa paremmin kuin Suomessa. Skotlantia miettiessään näkee silmissään loputtoman sateen ja kosteuden. Ja en ala väittämään vastaan, sillä kyllähän täällä sataa. Vaikka Pohjanmereltä puhaltava hyytävä tuuli välillä meinaakin kohmeistaa karaistuneen suomalaisenkin, on sää täällä omasta mielestäni kuitenkin miellyttävämpi.

Yksi suurimmista syistä tähän on se, että lunta täällä ei ole nimeksikään. Ainakaan näin suomalaisen näkökulmasta. Muistan kuitenkin ensimmäiseltä Skottivuodeltani sen tuskan, kun kaikki pysähtyi, lennot peruuntuivat ja koulut sulkeutuivat. Ja kaikki tämä kevyen lumisateen vuoksi. Eli siinä mielessä, se lumi joka tänne tulee aiheuttaa paljon enemmän päänvaivaa kuin metriset kinokset Suomessa. Mutta talvenvihaajana otan mieluummin vastaan kuukauden verran loputonta loskaa kuin lähes puoli vuotta lumen keskellä tarpomista. Keskitalvella valkoiset kinokset ja puhdas maisema ovat kyllä todella kauniita, mutta katselen niitä mieluiten vain lomallani ikkunoiden sisäpuolelta.

Vaikka en ole viettänyt täällä yhtäkään kokonaista vuotta niin voin todeta, että pidän näistä vuodenajoista. Kun talvi on lyhyt niin syksy loppuu myöhemmin ja kevät alkaa aikaisemmin. Tänä aamuna, marraskuun alkupuolella, lähdin aurinkoiselle aamulenkille päälläni juoksuhousut sekä fleecevuorinen juoksupaita. En edes tapani mukaan peittänyt nopeasti jäätyviä korviani pannalla. Oletin siis jäätyväni, mutta vaatetus onnekseni osoittautuikin juuri sopivaksi. Myös keväällä vedän kesätossut kaapista ulos jo hyvissä ajoin, kun Suomessa tarpoisin vielä talvitöppösillä.


Tällaista tänne; aurinkoa, syksyä ja nautinnollinen aamulenkki mutaisella polulla. Ei varmaan kuitenkaan pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Kohta se talvi tulee tännekkin tuoden mukanaan loskaiset kadut. Silloin voi hymy taas hyytyä. 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Urheiluvaatemaniaa

Sanakirjan mukaan mania on hetkellistä innostumista tai euforiaa kuvaava tila. Omalla kohdallani urheiluvaatteisiin kohdistuva rakkaus ei kuitenkaan ole millään tasolla hetkellistä ja usein mieluummin suuntaankin urheilukauppaan kuin lähden shoppailemaan mitään muita vaatteita. Mietinkin yksi päivä, että jos voittaisin lahjakortin mihin vain kauppaan, niin mikä se olisi. Kesti noin kaksi sekuntia tajuta, että no tietysti se olisi urheiluliike. Ostaisin Nike Free Runit jokaisessa värissä, ihania huppareita, kuoritakkeja, juoksuhousuja, eri värisiä treenitoppeja..

Jos myymälässä on tavallisten vaatteiden lisäksi urheiluvaateosasto niin jotenkin kummallisesti minut löytää aina sieltä lenkkareiden ja juoksutrikoiden seasta. Olenkin usein pohtinut, että mikä minua niissä urheilukuteissa oikein kiehtoo. Uskon, että kyse on paljolti mukavuudesta sekä istuvuudesta. Tälläkin sekunnilla istun fleecevuorinen juoksupaita sekä Reebokin collegehousut päällä. Nämä venyvät, ovat lämpimät, mukavat, istuvat hyvin ja ovatpa vielä mukavan näköisetkin. Ja tiedättehän te ne kuoritakit, jotka eivät vain suojaa kurjalta säältä, mutta ovat täydellisesti kehon muotojen mukaan valmistettu.

Urheiluvaateshoppaus on minulle siis todellista nautintoa. Hyvin usein urheiluliikkeissä innostunkin ihan liikaa ja haluaisin tyhjentää koko kaupan. Viimeksi tänään lähdin hakemaan collegehousuja, mutta kannoinkin sovituskoppiin yli kymmenen tuotetta. Tietysti olisin halunnut ostaa niistä oikeastaan kaikki, kukkaron nyörit eivät vaan antaneet tarpeeksi periksi. Mukaan tarttuivat ne colleget, mutta myös ihanan värikäs sekä niin pehmeä ja mukava juoksupaita.


Ja näitä kuvia katsellessa ei voi todeta muuta kuin, että urheiluvaatteet näyttävät myös hyviltä! Istuvuuden lisäksi värit ovat ihania ja tyylit trendikkäitä!