tiistai 15. tammikuuta 2013

Mitäs tänään syötäisiin

Olen luonteeltani aikamoinen hurahtaja, oli sitten kyse liikunnasta, ruoasta tai vaikka brunssipaikasta. Useimmiten se on kuitenkin kausiluontoista ja päättyy aikanaan. Yleensä uuteen koukuttumiseen. Muistan kun joskus viisitoista kesäisenä elin monta kuukautta Cheerios -muroilla ja vuoden 2007 kesä taas meni letuilla. Kumpanakaan kertana en tosin tiennyt mitään ravintosisällöistä ja ravintoaineiden merkityksestä. Murot ja letut vaan olivat niin hyviä.

Nyt kun alkoi tämä (teoriassa) terveellinen tammikuu, niin ostoskorin sisältö on vaihtunut aikalailla. Elin muutaman kuukauden pääasiassa töissä syödyillä lounailla, satunnaisilla kokkauksilla, skonsseilla, pestolla ja leivällä, letuilla ja lähinnä sillä mitä kaapista löytyi. Ja hyvin usein sieltä ei löytynytkään yhtään mitään. Nyt sitten olen tajunnut, että perusvarastossa kannattaa aina olla vihanneksia, kuten kurkkua, tomaattia, porkkanoita ja vaikka lanttua. Mielellään sitten myös jotain juustoa ja tuoreita yrttejä. Lempparini on jo pidemmän aikaa ollut tuore basilika, joka toimii lähes minkä kanssa vain. Viime viikolla iltojeni pääsääntöinen menu olikin kurkkua, tomaattia, tuoretta basilikaa, fetaa, oliiviöljyä ja mustapippuria. Miten helppoa, nopeaa ja superherkullista! Juuri äsken taas vedin ähkyn porkkanalla, lantulla ja dipillä. Maistuuu!


Parhaimpia tosiaan ovat nämä kaudet, jolloin hurahdan johonkin terveelliseen. Tällä hetkellä se näyttää olevan vesijuoksu ja vihannekset. Muutama kuukausi sitten se oli jotain aivan muuta. Vuoden vaihteessa mainitsemani elämänmuutosprosessi on selkeästi menossa oikeaan suuntaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti