tiistai 19. maaliskuuta 2013

Aamulenkit

Olen parin viimeisen viikon aikana totutellut ja ottanut tavaksi käydä muutamana aamuna lenkillä ennen töitä. Huonona aamuihmisenä olen yllätyksekseni jopa tykästynyt tähän rutiiniin. En nyt väitä hyppiväni innosta tai onnesta sillä hetkellä kun kello soi yli tuntia normaalia aikaisemmin ja lämpömittari näyttää liikaa miinusasteita. Mutta kyllä sitä jo muutaman torkun jälkeen ponkaisee ylös ajatellen sitä auringonnousua, kirpakkaa säätä ja edessä olevaa hyvää oloa. Taidanpa jopa salaa toivoa, ettei kesä tulisikaan ja voisin nauttia näistä kirpeistä aamuista, jolloin auringonnousu on kauneimmillaan.

Aamulenkit yleisesti jakavat paljon mielipiteitä. Pitäisikö ne tehdä kävellen vai juosten, aamupalan jälkeen vai tyhjällä vatsalla ja vaikuttavatko ne aineenvaihduntaan ja loppupäivän kulutukseen mitenkään? En itse jaksa kommentoida tai liikaa miettiä kyseisiä kysymyksiä, sillä olen tyytyväinen aamupalattomaan juoksulenkkiin/intervallijuoksuun välittämättä siitä kuluttaako kehoni paremmin hiilihydraatteja loppupäivän aikana vai ei. Lenkkini nimittäin antavat niin kovan energialatauksen ja hyvän mielen loppupäiväksi, että siinä unohtuu rasvanpoltot ja muut pohdinnat. Lenkkeilyhän kuitenkin aina kehittää kehoa ja urheilu on aina urheilua. Itselleni aamu ajankohtana näyttää myös sopivan hyvin.


Vaikka aamulenkkini ovat olleet viimeisen 2-3 viikon aikana pääasiassa hyviä kokemuksia, eivät ne sitä aina ole. Joskus syke nousee ihan liikaa, energiat loppuvat liian aikaisin tai joku paikka kipeytyy. Viimeksi viikko sitten jouduin kääntymään puolessa välissä lenkkiä oikoen kotiin, sillä jalkani kipeytyi oudosti ja edes kävely ei onnistunut. Samaa kipua on tuntunut sen jälkeenkin, mutta huomattavasti miedompana. Osaatte varmaan kuvitella, että millainen vaikutus epäonnistuneella aamulenkillä on loppupäivään? Negatiivinen on aika mieto sana kuvaamaan sitä.

Itse juon aina herättyäni muutaman lasin vettä palauttaakseni kehon nestetasapainon. Joskus nappaan jopa kofeiinitabletin, jonka olen huomannut antavan potkua lenkkeihin, ei niinkään herättävän aamukoomasta. Sitten vain sopiva määrä vaatetta päälle, sykemittari kohdilleen ja YleX korville! Saisivat nuo YleX:n pojat aamulla aloittaa hieman aikaisemmin niin ei tarvitsisi lähteä liikkeelle vasta puoli seitsemän aikaan tai vaihtoehtoisesti kuunnella jotain muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti