torstai 4. huhtikuuta 2013

Iltalenkki Seurasaareen

Päätin eilenkin lähteä nauttimaan valoisammasta illasta ja suunnittelin reitin, joka olisi lähemmäs 15 kilometriä. Reitti kiersi Töölönlahden kautta Seurasaareen ja sieltä vielä Meilahden kautta Pasilaan ja kotiin. Seurasaaressa pyörähdinkin jo syksymmällä, joten siinä mielessä reitti kulki suhteellisen tutuissa maisemissa. Ajatuksena oli siis pidempi, mutta kevyt kävely-/juoksulenkki ja hyvä olo. Lähdinkin kevyesti liikkeelle ja kävelin ajoittain vähentääkseni jalassa olevaa kipua. Seurasaareen päästyäni huomasin energiatasojeni nousevan ja jalan kivun lievittyvän. Kierrettyäni saaren olin saavuttanut maagisen 8 kilometriä, jonka jälkeen koin aikamoisen endorfiinipuuskan, jolloin kaikki kivut ja vaikeudet yhtäkkiä vain katosivat. Taisin siis saavuttaa sen kuuluisan ja kiistellyn juoksijoiden taivaan (runner's high), jolloin fyysinen kärsimys muuttuu psyykkiseksi nautinnoksi. Tämän pisteen jälkeen jalka nousi monta kertaa helpommin, syke tasaantui siihen 150 lyönnin kieppeille ja hengästyminen loppui lähes kokonaan, tai se ei ainakaan häirinnyt enää yhtään. Kotiin päästyäni olin aika kovissa fiiliksissä. En pelkästään niiden mielihyvähormonien vuoksi, vaan pääasiassa siksi, että olin ylittänyt omat odotukseni ja saavuttanut jotain mitä en todellakaan kuvitellut pystyväni tekemään!

Loppujen lopuksi lenkin matkaksi tuli yhteensä 16.6 kilometriä, josta jälkimmäinen puolisko meni erittäinkin kevyesti. Lenkin nopeus (8.3 km/h) oli itselleni ehkä hieman pettymys, mutta uskon, että ilman eksymistä ja siitä johtuvaa google mappailyä sekä liian monia liikennevaloja, kengästä kiven etsimistä, tyylikästä syöksymiskaatumista keskellä Mannerheimintietä ja satunnaista auringonlaskun kuvailua vauhti olisi ollut hieman nopeampi, noin 8.9 - 9.2 km/h. Olisi varmaankin pitänyt asettaa Sportstracker pysähtymään, jos itsekkin pysähdyn. Samaisen Sportstrackerin avulla pystyin myös toteamaan, että nopein vauhti oli juuri viimeisen kilometrin aikana. Tässä vaiheessa minusta itsestänikin tuntui, että askel olisi noussut vielä muutaman kilometrin verran. Nyt vain siis pitäisi aina jaksaa juosta ensin 10 kilometriä tietäen, että kohta se helpottuu.

Ennen lenkkiä tein vielä ihania kaardemumma proteiinilettuja, jotka söin rahkavaahdon ja mustikoiden kanssa. Nämä letut pomppasivat lemppareideni kärkeen heti ensimmäisellä puraisulla. Jännä kyllä miten paljon tietyt mausteet, kuten juuri tuo ihana kaardemumma, vaikuttavat ruoan makuun ja tiettyihin mielleyhtymiin.



1 kommentti:

  1. "Hyvä, Hyvä" huusivat lapset ja taputtivat suuria karvaisia käsiään.

    VastaaPoista