maanantai 17. kesäkuuta 2013

Liian vähän jäljellä

Yleensä jossain vaiheessa kesäkuuta minulle iskee kamala ahdistus siitä, että ihan pian se kauan odotettu kesä on taas ohi. Tänä vuonna siihen tunteeseen liittyy myös ahdistus siitä, että vuoteni Suomessa on pian ohi. Jossain määrin kyllä odotan sitä, että arkeni muuttuu ja etenkin sitä, että saan tutkintoni pakettiin ja vapauden tehdä valintoja taas ilman mitään rajoitteita. Vuoden työskentelyn jälkeen alkaa myös opiskelu ja lyhyet koulupäivät tuntua aika luksukselta.

Vielä hetki sitten olin sitä mieltä, että todellakin palaan Helsinkiin. Nyt lähiviikkoina olen alkanut taas pohtimaan muitakin vaihtoehtoja: jatko-opiskelemaan Tukholmaan, pidemmälle kierrokselle ympäri maailmaa tai Australiaan satunnaisiin töihin. Tai sitten ihan arkisesti oman alan töihin, mutta ei Suomeen. Vapaus valita tuntuu nyt niin hurjalta ja käsittämättömältä. Tämä maailma tarjoaa ihan liikaa vaihtoehtoja.


Vaikka olenkin aika kyllästynyt töihin tällä hetkellä ja mieleni huutaa maailmalle, niin silti tulen kaipaamaan Helsinkiä. Miten voikaan olla niin vaikeaa päättää missä sitä haluaa asua? Minulla kun ei ole asuntoa, miestä, kasoittain parhaita ystäviä tai työtä, joka sitoisi jonnekkin. Pitäisikö toteuttaa jokaisen vanhuksen käskyä mennä ja elää, kun vielä on nuori ja voi? Vai pitäisikö sitä ihan oikeasti hankkia ne asunnot ja työt ja jopa ehkä mieskin siinä sivussa. No, näitä ehtii vielä miettiä vuoden verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti