perjantai 16. elokuuta 2013

Muuttolintujen lailla

Viimeisen 4 vuoden aikana en ole yhtenäkään syksynä nauttinut paikallaan pysymisestä. Tämä loppumaton ja dominoefektimäinen muuttosarja alkoi vuonna 2009, jolloin koin ensimmäisen suuren muuton toiseen maahan, Englantiin. Vuosi sen jälkeen löysin itseni Skotlannista yliopistosta ja vuonna 2011 syksyllä olin vaihdossa Istanbulissa. Viime syksynä taas alkoi vuoden työharjoittelu Helsingissä ja nyt tänä syksynä olen palaamassa tuttuun Aberdeeniin.  Jollain tavalla sään huonotessa ja fiiliksen laskiessa onkin ihan mukavaa vaihtaa maisemaa, etenkin nyt kun muistan miltä Suomen talvi tuntuu.

Vaikka nyt on edessä jo viides syysmuuttoni (jos syksyn 2006 Tampereelle lukioon yksin muuttoa ei lasketa) niin silti käyn läpi aikamoisia tunnemyrskyjä. Luulisi että kaiken taakseen jättämiseen tottuisi ja turtuisi, mutta aina vaan ne samat haikeat tunnelmat täyttävät mielen. Vaikka Aberdeen onkin nyt jo tuttu, niin harvoin jännittävänä ihmisenä nyt alkaa taas hieman jännittää. Ja vaikka odotankin innolla maiseman vaihdosta, niin olo on todella haikea. Helsinki on tarjonnut vuoden sisällä niin paljon hyvää, mutta myös paljon haastavia ja kasvattavia hetkiä.

Hyvin paljon tähän haikeuden tunteeseen varmaan vaikuttaa se, että olen nyt asunut jopa vuoden samassa asunnossa ja ollut jo yli vuoden samassa työpaikassa. Kaupunki on alkanut tuntua kodilta ja työrytmi niin rutiinilta. Töissä on joka päivä nähnyt samat naamat ja joitakin niistä naamoista tulen kaipaamaan todella paljon.

Tälläkin, kuten monella muulla asialla, on myös se kääntöpuoli. Olen surullinen Suomesta lähdöstä mutta hei, pian näen Aberdeenissä asuvia kavereita ja pääsen takaisin koulun penkille. Opiskelu ei ehkä aina ole kamalan kivaa, mutta on enemmän kuin mukavaa vaihtaa 40 työtunnin viikot noin 12 tunnin opiskeluviikkoihin. Haaveilen myöhäisemmistä aamuista, urheilurytmin muuttamisesta ja siitä, että aikaa ja mahdollisesti myös energiaa on yhä enemmän!  


Tänään käynnistyy toiseksi viimeinen viikonloppu Helsingissä ja kahden viikon päästä olenkin jo vanhempieni nurkissa jännittämässä Vietnamiin lähtöä. Olen tainnut todeta jo miljoona kertaa, että nyt eletään taas suuria ja jännittäviä aikoja. Ja niinhän se on. Ei kai tähän elämäntyyliin koskaan totu ja se kai tässä juuri kiehtookin. Ihanaa ja jännittävää viikonloppua kaikille. Nauttikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti