keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Pari päivää Suomessa

Saavuin eilen pitkän päivän jälkeen vihdoinkin vanhempieni luokse. Lento lähti ja saapui ajallaan, sitten oli Helsingissä muutaman tunnin odotus ja vielä reilu 3 tunnin junamatka. Illalla kotiin tullessa olin kuitenkin niin innoissani ja onnellinen, että nukkumaan meno venyi aikaerosta huolimatta suht pitkälle. Aamulla pomppasin kaiken lisäksi ennen seiskaa ylös, sillä olihan kello Vietnamissa jo lähes 11.

Ennen Suomeen lähtöä vietin vielä pari päivää Hanoissa. Reissu alkoi myös kyseisestä kaupungista, eli nyt meinasi iskeä tekemisen puute. Vietin yhden päivän uima-altaalla ja toisen lähtöön valmistautuessa. Tuollainen jonkun tasoinen kyllästyminen olikin ihan hyvä, sillä sen vuoksi lähteminen oli ehkä helpompaa. Kolmen viikon jälkeen olin jo aika valmis lähtemään Vietnamista, olisin kuitenkin mielelläni ylittänyt rajan ja jatkanut muihin kaakkois-Aasian maihin tutustumista. No, nekin ehtii vielä joku päivä koluta läpi.

Olo on tällä hetkellä aika onnellinen, sillä reissu meni hyvin ja pian pääsen Skotlantiin. Muistin taas miten paljon ihania asioita, mahtavia ihmisiä ja upeita paikkoja tässä maailmassa on. Mainitsin myös jossain postauksessa yliopiston kanssa olevista ongelmista ja eilen nämä asiat vihdoinkin selvisivät ja saan jatkaa opiskelujani. Tiivistetysti voin sanoa, että epäonnistuin yhden kurssin kanssa, joka tarkoittaa tässä vaiheessa opiskeluja valmistumisen venymistä vuodella. Olisin ensi vuonna suorittanut vain yhden osa-aikaisen kurssin ja valmistunut vuonna vasta kesällä 2015. Hoidin Vietnamista sähköpostin välityksellä asioita ja homma on onneksi nyt vihdoinkin kunnossa. Opin ainakin, että arkisiakaan asioita ei saa ottaa itsestään selvyytenä, sillä vaikka aina olen ollut hyvä oppilas ja saanut hyviä arvosanoja, voi yksi virhe viedä niinkin tavallisen asian kuin koulutuksen minulta pois. Reissussa pohdin paljon vaihtoehtoja tulevaisuudelle, sillä täytyihän minulla joku suunnitelma olla, jos en voisikaan jatkaa. Nyt kun asia on kunnossa, olen todella huojentunut ja onnellinen. Taisinpa eilen ehkä ihan hieman tuulettaa hiljaisessa junassa.


Vietän nyt pari päivää Suomessa nauttien saapuneesta syksystä sekä kotona olosta. Perjantaiaamuna hyppään taas aikaisin junaan ja suuntaan puolentoista vuoden tauon jälkeen Aberdeeniin. Nyt on siis edessä vielä vuosisadan pakkauskriisi ja yksi päivä lepoa. Nyt minä kuitenkin menen pitkän tauon jälkeen saunaan, laitan pitkästä aikaa hiukset ja meikkaan ilman surua siitä, että meikki valuisi hien mukana pois! Ne on niitä pieniä iloja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti