tiistai 17. syyskuuta 2013

Vietnam - Mui Ne

Lauantaista lähtien olen nauttinut Mui Nen rauhallisuudesta, säästä ja hostellin takapihalta alkavasta rannasta. Tänään kuitenkin hyppään bussiin ja suuntaan Saigoniin (Ho Chi Minh City).

Lauantaina Mui Ne Backpackersin respaan astuessani tapasin australialaisen tytön, joka tuli eri suunnasta ja jonka kanssa olen nyt viettänyt kaikki nämä kolme päivää täällä. Eilen vaihdoimme myös makuusalin mukavaan bungalowiin, koska halusimme hieman hemmotella itseämme. Mui Nessa olemme muuten juoneet monta halpaa mojitoa, käyneet dyyneillä, jossa vuokrasimme yhdessä mönkijän, uineet, käyneet muutamassa hieronnassa ja muuten vain rentoutuneet. Olemme tavanneet myös monta mukavaa reissaajaa ja käyneet illallisilla aina eri seurassa. Mui Ne on hiljainen paikka, jossa kaikki on yhden pitkän kadun varrella, mutta tällä seuralla täällä viihtyisi vaikka kuinka kauan. Eiliseen aamuun asti myös sää on ollut uskomaton, nyt on aika harmaata.


Eli seuraavaksi Saigon, lauantaina lento Hanoihin ja sitten sieltä tiistaiaamuna Suomeen. En ehkä ole ollut niin monessa paikassa kuin olisin voinut, mutta kun on viihtynyt niin ei ole halunnut jatkaa matkaa. Muutaman paikan jätin muiden kommenttien ja kohteeseen tutustumisen vuoksi väliin. Da Latissa ja Sa Passa olisin voinut käydä vielä, mutta ei minua kyllä yhtään harmitakkaan, että ne nyt jäivät väliin. Kotiin ei kyllä todellakaan olisi vielä kiire!

Laittelen lisää kuvia reissuista, kun saan kamerasta kuvat koneelle. Puhelinkuvilla siis mennään vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti