lauantai 30. marraskuuta 2013

Ihanan hidas aamu

Tänä aamuna heräsin tajuamaan, että eilen vihdoinkin palautin tämän vuoden viimeisen esseen. Kurkkasin kelloa ja tiesin voisin nukkua vaikka koko päivän. Päätin siis pyöriskellä sängyssä vielä hetken kunnes kämppiksen meteli pakotti nousemaan. Myös aamupalani venähti puoleen päivään, sillä en keksinyt mitään mikä maistuisi ja olisi tarpeeksi nautinnollista tällaiseen luksusaamuun. Taidan siis olla todella kipeänä, kun päivän lempiateriani ei maistunutkaan heti sängystä noustuani.

Aamupalani vaihtui brunssiksi. Keitin kananmunia, pilkoin vihanneksia ja sekoitin marjaisan jogurtin. Oli pakko paeta omaan huoneeseen, sillä kämppiksellä pauhasi vaihteeksi kunnon hevirokit koko kämpässä. Kannoin siis herkut sänkyyn ja pistin seesteisen a cappella joulumusiikin taustalle. 


Loppupäiväksi minulla ei ole muita suunnitelmia kuin siivota huoneeni loppuun ja pestä parit koneelliset pyykkiä. Jos totta puhutaan, nyt on hieman orpo olo. Flunssan takia en voi urheilla, bussikortistani loppui aika ja ei ole mitään mitä pitäisi pakosti tehdä. Ehkä voisinkin aloittaa tammikuun esseet jo tänään? 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Flunssaa ja dediksiä

Uhosin kovasti, että maanataina ne kouluhommat vähenee, maanantain jälkeen alkaa vapaajakso. Turhaan huutelin, sillä maanantain jälkeen se työ taisi vasta alkaa. Viime yönä kuitenkin klo 01.34 vihdoinkin tulostin thesis proposalin ja pistin koko paketin kasaan. Onneksi siis hain ja sain lisäaikaa kyseiselle raportille, en olisi ikinä saanut sitä tuohon kuntoon viime maanantaihin mennessä! Kello soi pirteäsi noin 5 tuntia myöhemmin, sillä oli herättävä tekemään tämän päivän esitelmää, josta emme saa edes arvosanaa. Ehkä juuri siksi istunkin tässä nyt turhautuneena. Hmph, Starbucks ja Diffusion of innovation, improvisoidaan sitten kun infoa (tai mielenkiintoa) ei nyt löydy.


Tähän viikkoon on mahtunut myös flunssa, joka eteni aikamoiseksi kurkkukivuksi ja siitä tutulla kaavalla kuumeeksi. Ei kuitenkaan ole ollut aikaa levätä, sillä näitä koulujuttuja nyt on ollut.. Harmittaa ihan hirmuisesti, koska tämän päivän jälkeen minulla olisi aikaa urheilla mielin määrin ja keskittyä asioihin, joita en ole koulukiireiltäni ehtinyt. Flunssan ja pakkoloman kunniaksi päätinkin siis tehdä äkkipäätöksen, kävellä tatuointiliikkeeseen ja varata ajan seuraavalle päivälle. Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että milloin minulla olisi tulossa urheiluton jakso, että voisin käydä nakuttamassa hieman lisää väriä elämääni. Kävin siis lisäämässä vain lintuja vuosi sitten aloitettuun tatuointiin.

Olen nyt siis hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Jes, kouluhommat rauhoittuu edes pariksi päiväksi, mutta samaan aikaan joudun pakkolepoon sairastelun vuoksi. Minulta jää jopa toista viikkoa putkeen lentopallotreenit ja peli väliin. Olen myös sopinut lounastreffit Iidan kanssa huomiseksi, kun vihdoinkin on aikaa nähdä toisiamme muuallakin kuin kirjastossa. Tänään on jo parempi olo, mutta nyt minä aion hoitaa koko tämän flunssan pois kunnolla, ettei se enää palaa! Ehkä on myös ihan hyvä pysähtyä, tuijottaa telkkua, lukea kauan sitten kiireiden takia kesken jäänyt kirja loppuun ja vaikka vaan olla. Nukkua päikkäreitä, siivota kamalassa kaaoksessa oleva huone ja pistää parit joululaulut soimaan.

Nautitaan viikonlopusta!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Onnekas vai onnellinen?

Tämän syksyn aikana niskaani on kaadettu kuraa oikein ämpäreittäin. Kaikki alkoi yhdestä kurssityöstä  ja sen jälkeen lumipalloefektin lailla ongelmia ja vastoinkäymisiä alkoi kertyä. Nyt vihdoinkin tänään, viimeisen ongelman selvittyä, haluan todeta että tuon kuraisen kauden jälkeen syitä iloon on alkanut löytyä ainakin tuplana enemmän. Ehkä onkin siis ihan hyvä välillä kokea pieniä vastoinkäymisiä, sillä niiden jälkeen osaa taas nauttia elämästään enemmän. Että kaatakaa vain kuraa niskaan, kohta minä hymyilen tuplana enemmän!


Tällä hetkellä minusta tuntuu, että onneni on kääntynyt. Yhtäkkiä kaikki on paremmin, asiat luistavat ja hommat hoituvat. Tunnen jotenkin olevani onnekas, kun asiat sujuvat niin helposti. Toisaalta taas, ehkä olenkin vain onnellisempi? Kolhujen keskellä yritti vain pysyä vahvana ja nyt kun on palattu siihen tavalliseen elämään niin yhtäkkiä normaalitkin asiat tuntuvat ihanilta. Jes, olenpa onnekas kun uudet tilaamani housut ovat sopivat! Jes, olenpa onnekas, kun ulkona paistaa aurinko ja koska elämäni on vain niin ihanaa!

Yltiöpositiivista, mutta niin mukavaa. Hyvin pitkän kaamoskauden jälkeen kuitenkin otan tämän onnellisuuden avosylin vastaan. Mikään konkreettinen asia ei ole muuttunut, mutta yhtäkkiä lähes jokainen hetki on hyvä. Uskaltaisin jopa ehkä todeta tähän, että kilpirauhashormonin lääkitys taitaa olla vihdoinkin kohdillaan, kun vajaatoiminnasta kärsivälle ominainen oire, alakuloisuus on poissa. Oli miten oli, tänäpäivänä on hymy herkässä!

Onnellista ja onnekasta loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Treenimotivaatiovinkki

Viime aikaisen empiirisen tutkimuksen mukaan motivaation puutteen iskiessä kannattaa hankkia flunssa ja joutua olemaan pakkolomalla urheilusta. Tämän jälkeen urheilumotivaation paluu on lähes satavarma. Ei kai, vitsi vitsi, älkää hankkiko flunssaa. Minulla se kuitenkin näytti nostavan motivaatiot taas taivaisiin.

Pidin hurjan 3 päivän urheiluttoman lepoloman, kun flunssa yritti kovasti puskea läpi. Eilen kävin tekemässä treenin, jossa nosteltiin vaan painoja ja haettiin isompaa habaa, eli sykkeet pysyivät matalalla. Tänään lähdin tekemään jalkatreeniä, jossa sykkeet hujahtaa helpostikin todella korkealle. Ja voi elämä sitä euforiaa, kun hiki virtasi ja jalat eivät enää jaksaneet kantaa. Vielä kesällä suhteeni kaikkeen jalkoja rasittavaan urheiluun oleskeli vihan ja rakkauden välimaastossa. Kesän PT-treenit ja aktiivinen treeniblogien lukeminen ovat kuitenkin kasvattaneet jalkoihin ja pakaroihin kohdistuvien liikkeiden varastoa niin paljon, että olen jopa löytänyt todellisia suosikkeja sieltä seasta. Eli kesällä en olisi todellakaan uskonut joku päivä tuntevani moista iloa kesken kyykkyjen ja maastavetojen.

Muuten tämä viikonloppu yllättäen on hujahtanut sohvalla läppäri sylissä ja keittiössä kokkaillessa. Huomenna kuitenkin poistuu onneksi taas yksi essee päiväjärjestyksestä. Tänään aamulla tein äitin kanssa myös ensimmäisen iHerb-tilauksen skypen välityksellä. Jännittävää nähdä miltä paketin herkut maistuvat ja ehkä vielä jännempää nähdä löytääkö paketti toiselt puolelt merta vanhempieni luokse. Toivottavasti!


Kuva ei liity mihinkään mitenkään, mutta halusin jakaa, kun fiilistelin eilen joulun lähestymistä (tänään tasan kuukausi!) piparin makuisella raakapatukalla kesäisissä juoksuhousuissa. Paljaat pohkeet taitavat olla siedätyshoitoa flunssaa vastaan.

perjantai 22. marraskuuta 2013

On ihan ok myöntää, ettei selviä

Eilen iltapäivällä heräsin ajatukseen, että entä jos en saakkaan molempia esseitä valmiiksi maanantaille. Joku voisi ajatella, että mitä sitten, uusit ne. Toivoisinkin, että voisin tarpeen tullen uusia, mutta valitettavasti yliopistomme (tai ainakin oman tutkintoni) käytäntö on, että viimeisenä opiskeluvuotena ei voi uusia yhtään esseetä, tenttiä tai kurssia. Kuulostaa aika karulta ja niin se onkin, sillä nämä viimeisen vuoden kurssiarvosanat yhdessä opparin kanssa määrittävät koko tutkintoni loppuarvosanan. Aiempien opiskeluvuosien kovalla työllä ansaittujen hyvien arvosanojen merkitys on tipotiessään.

Eilisen ahdistuksen ja tuskan keskellä päätin enempää ajattelematta laittaa sähköpostia opparitouhusta vastaavalle henkilölle ja kysyä mahdollisuuksiani lisäaikaan. En ole koskaan ennen saanut, tai edes anonut lisäaikaa, joten prosessi oli minulle uusi. Sain nopeasti ehkä jopa hieman tylyhkön vastauksen, että pitää täyttää anomus, toimittaa lääkärintodistukset, olla hyvä selitys ja kertoa montako päivää tarvitsen lisää. Tässä vaiheessa tuli seinä vastaan. Tajusin miten virallinen prosessi onkaan ja aloin epäilemään koko asiaa. Iltaan asti kävin taistelua itseni kanssa; voinko julkisesti myöntää, että minä en selviä tästä tilanteesta? Onko ok todeta, että välillä voimat eivät vain riitä? Suurin ongelma tuntui olevan juuri siinä, että myöntäisin oman heikkouteni.

Illalla muutin mieltäni viiden minuutin välein. Täytin anomuksen, tallensin, suljin sen, kysyin Iidan mielipidettä ja avasin anomuksen taas. Sitten aloin pohtimaan asiaa enemmän; mitä minä menetän jos anon lisäaikaa? Mitä minä taas saatan menettää, jos en edes yritä anoa? En keksinyt yhtään todella hyvää syytä, että miksi en laittaisi anomusta menemään. Vaakalaudalla oli täysi epäonnistuminen opintojeni suhteen ja heikkouden myöntäminen. Onneksi Iida totesi, että he eivät pidä minua tyhmänä ja minun nyt kannattaa vaan tehdä se anomus. Päätin siis olla odottamatta aamun asti, vaan naputin sähköpostin, että tarvitsen vain 2 päivää lisää, täytin anomuksen ja laitoin sähköpostin menemään asiaa käsitteleville henkilöille. Lupasin tuoda allekirjoitetut kopiot aamulla yliopiston kansliaan.

Aamulla herättyäni kurkkasin heti sähköpostin. Puolenyön aikaan oli saapunut sähköposti, jossa todettiin, että kirjallisia kopioita ei tarvitse, sillä viestini on tullut henkilökohtaisesta yliopiston sähköpostistani ja että opparivastaava on antanut minulle lisäaikaa jopa viisi päivää. Sillä sekunnilla unohtui kaikki suru siitä, että olisin heikko ja tyhmä. Sillä hetkellä olin taas kerran niin kiitollinen, että Iida potki minua takamukselle. Ja sillä hetkellä tajusin, että on oikeasti ok myöntää, jos ei selviä.


Päivän alku oli todella lupaava ja niin on ollut koko loppupäiväkin. Sain kiskaista aamulla jalkaani eilen puoleen hintaan ostamani uudet ihanat Vanssit. Hetki sitten minulla oli taas opparitapaaminen ohjaajani kanssa. Olen kuullut paljon juttua muilta, kuinka heidän ohjaajansa eivät vastaa edes sähköposteihin. Olen siis todella onnekas, sillä saan vastaukset nopeasti ja jos hänellä on kiire, hän kertoo milloin on kykeneväinen perehtymään minun kysymyksiini. Sain jopa sovittua kriisitapaamisen hänen kanssaan heti seuraavalle päivälle! Hän on todella tietoinen aiheestani, haluaa selkeästi auttaa ja saan häneltä kaiken tiedon mitä haluan ja tarvitsen. Tiivistettynä voin sanoa, että hyvä aamunaloitus, hyvä opparitapaaminen ja ihanat uudet kengät. Tämä tyttö on niin onnellinen ja kiitollinen!

torstai 21. marraskuuta 2013

Astetta kevyempi kaalilaatikko

Muistan elämästäni tasan yhden kerran, kun olen syönyt kaalilaatikkoa, se oli noin 5-vuotiaana päiväkodissa. Sinä päivänä heti lounasruokailun jälkeen vanhempani tulivat poikkeuksellisesti hakemaan minua aikaisemmin, sillä olimme kai lähdössä jonnekkin reissuun. Muistan sen hetken, kun minulle puettiin pihavaatteita päälle ja ajattelin, että onpa ihanaa päästä päiväkodista jo nyt. Samaan hetkeen liittyy voimakas ajatus juuri olleeseen ruokailuun: onpas kaalilaatikko muuten hyvää. Kyseinen hetki on jostain syystä jäänyt positiivisella tavalla mieleeni, lienekkö kyse sitten kotiinlähdöstä vai kaalilaatikosta. Siitä päivästä lähtien kaalilaatikko on kuitenkin ikuisesti yhdistetty siihen pieneen, positiiviseen ja lämpimään muistoon.


Vaikka rakastan kaalia ja kaalilaatikkokin tuo mieleeni hyvän tunteen, en ole kuitenkaan koskaan sitä tehnyt. Päätin eilen vihdoinkin korjata asian, sillä jääkaapissani kökötti kokonainen kaali ja paketillinen jauhelihaa. Kaalilaatikkohan on todella helppo arkiruoka, joka valmistuu muutamasta perusainesosasta. Oma reseptini perustui perinteisiin ohjeisiin, keskustelupalstojen kommentteihin sekä omiin ideoihini. Aluksi mietin, että korvaisin riisin kvinoalla, mutta koska terveyskaupasta tilaamani tuotteet eivät vielä saapuneet, päätin käyttää tummaa riisiä. Lueskelin myös paljon kommentteja siirapin käytöstä ja mahdollisista tavoista korvata se. Siirappi yleisesti näytti jakavan mielipiteitä, sillä joillekkin se on ihan välttämätön osa kaalilaatikkoa, kun taas toiset eivät käytä sitä koskaan. Itse päädyin lopuksi käyttämään makeutusainetta, mutta makeutuksen voi halutessaan jättää kokonaan pois. Itse kuitenkin koin, että kyllä kaalilaatikossa pieni makeus täytyy olla. Lähdin tavoittelemaan annosta, joka ruokkisi sinkkunaisen pariksi päiväksi ja alla olevalla reseptillä saakin yhden keskikokoisen vuoan täyteen. Aineisosien määriä voi kurkkia normaaleista resepteistä, jos tietää kokkaavansa vaikka isommalle porukalle.

Kevyempi kaalilaatikko

200-260 g kevyttä jauhelihaa
1 sipuli
1 iso porkkana tai 2 pientä
1l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
0,5 dl tummaa täysjyväriisiä
n.400 g valkokaalia (en oikeasti tiedä paljonko laitoin)
3 tl Steviaa / Truviaa
Suolaa, pippuria ja muita haluamiasi mausteita
Valitsemaasi öljyä vuoan voiteluun

Paista jauheliha ja lisää pannulle pilkottu sipuli sekä suikaloitu porkkana. Keitä riisit ohjeen mukaan siten, että lisäät viimeiseksi 15-20 minuutiksi lisää vettä, pilkotun/suikaloidun kaalin, kasvisliemikuutiot sekä makeutusaineen. Riisin ollessa kypsää, sekoita jauheliha- sekä kaaliseos sekaisin öljyttyyn vuokaan, kaada kasvisliemi sekaan ja mausta suolalla, pippurilla sekä haluamillasi mausteilla. Varmista, että nestettä on tarpeeksi. Paista ensiksi, noin 40 minuuttia, 180 asteessa, jonka jälkeen laske lämpötilaa 120-150, peitä vuoka foliolla ja paista vielä kunnes kaali on pehmeydeltään mieluistasi. Kaalilaatikkoa on myös mahdollista hauduttaa pidempäänkin matalalla lämpötilalla.


Kaalilaatikosta tuli suorastaan koukuttavan hyvää. Huomasin käyväni vähän väliä jääkaapilla nappaamassa lusikallisen suuhuni. Eli tämä ei todellakaan jäänyt viimeiseksi kaalilaatikokseni. Ensi kerralla kokeilen sitten varmaan sitä kvinoaa!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Taas se saapuu yllättäen

Toissapäivänä olin kirjoittamassa siitä, kuinka taas kerran joulu tulee ihan yhtäkkiä ja kuinka lähdin marraskuun puolessa välissä salille ilman takkia, vain huppari päällä. Postausta kirjoittaessa taisin unohtaa koputtaa puuta, sillä eilen aamulla heräsin aamuviideltä katselemaan alas leijailevia lumihiutaleita. Vihdoinkin tännekkin tuli ensilumi ja sen mukana myös talvi. Tänä aamuna kuitenkin lumi oli jo poissa ja tilalla oli vain kylmä ja hyytävä tuuli.

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että ihan kulman takana oleva joulukuu on saapunut ihan huomaamattani. Tänä vuonna en ole odottanut joulua yhtä tuskaisesti kuin aiempina vuosina, sillä olen viihtynyt Aberdeenissa. Koulukiireiden keskellä en ole edes ehtinyt kamalasti ajattelemaan asiaa ja olen vain toivonut, että päivät kuluisivat hitaammin, jotta saisin kaikki esseet valmiiksi ennen palautuspäiviä. Istun nytkin tässä sohvalla bloggailemassa, vaikka ensimmäistä kertaa ikinä pelottaakin, että en saa kaikkea valmiiksi ajallaan.


Tajusin myös, että tänään on tasan 4 viikkoa joululomani alkuun ja siihen, että lennän Suomeen. Odotan todella paljon, että pääsen kotiin, saan heittää kouluhommat edes ihan hetkeksi unholaan, nään perhettä ja ystäviä ja saan vain olla. Joulu on niin ihanan tunnelmallista aikaa. Toivon myös, että Vaasaan laskeutuessani maa on vitivalkoinen. Haaveilen jopa ihan hieman hiihtoretkistä ja kuumasta kaakaosta keskellä metsää. Unelmoin piparkakkutalon rakentamisesta ja jouluaaton saunasta. Nyt se tuskallinen päivien laskeminen taisi sitten alkaa!

Kuva weheartit

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuka pelkää vaaleaa leipää?

Tuntuu siltä, että viimeisten vuosien aikana vaaleasta leivästä on tullut lähes syntiä, jota nautitaan vain erikoistilanteissa. Olenkin lähiaikoina pohtinut paljon, että tarvitseeko kehomme viljoja vai voisimmeko jopa paremmin, jos kaikki pullat ja patongit pistettäisiin pannaan?


Itse en pyri millään tasolla hiilihydraatittomaan ruokavalioon, sillä urheilevana ihmisenä ymmärrän laadukkaita hiilihydraatteja sisältävien elintarvikkeiden merkityksen jaksamiseeni. Painotus on kuitenkin sanalla laadukas, jolla lähinnä tarkoitan runsaskuituisia elintarvikkeita, kuten marjoja, hedelmiä, vihanneksia sekä täysjyvätuotteita. Pyrin myös syömään ruokia, joiden hiilihydraattien glykeeminen indeksi on matala tai keskiverto. Tällaiset hiilihydraatit muuttuvat hitaammin energiaksi ja eivät nosta verensokeria liian rajusti. 

Tasaisempi verensokerin vaihtelu saattaa jo kuvastaa sitä, että ilman tiettyjä tuotteita voisimme ehkä voida paremmin. Eilen kuitenkin Studio 55 (suht vanhan) artikkelin lukaistuani viimeinkin heräsin. Artikkeli käsittelee funktionaalisen lääketieteen vaikutusta mm. reumaan. Kyseisessä artikkelissa lääkäri toteaa, että juuri nuo viljat, etenkin kotimaiset, aiheuttavat sairauksia. Kuulostaako ihan huuhaalta? Enpä tiedä, nimittäin oma ihana äitini, joka valitettavasti sairastaa selkärankareumaa on kokenut useita positiivisia muutoksia elämässään sen jälkeen, kun jätti ruokavaliostaan pois vaalean jauhon sekä sokerin. Muutokset huomattuaan äitini on vaihtanut ruokavalionsa sekä kaikki leipomukset jauhottomiin (ja lähes viljattomiin) sekä sokerittomiin versioihin, eikä näytä edes juhlissakaan sormi lipsuvan kakkupöytää kohden. Omalla kohdallani olen myös alkanut pohtimaan viljojen karsimista, sillä lukemieni artikkeleiden perusteella kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivän ihmisen tulisi poistaa viljat sekä muutama muu ruoka-aine ruokavaliostaan, sillä ne hidastavat kilpirauhasen toimintaa entisestään.

James Bralyn ja Ron Hogganin kirja, Vaaralliset Viljat, ottaa myös vahvasti kantaa viljojen vaikutukseen terveyden kannalta. Kirjan alkusanoissa lääketieteen tohtori Jonathan V. Wright puhuu gluteeniyliherkkyydestä ja toteaa, että yli 150 sairautta ja oiretta yhdistyy herkkyyteen gluteenille ja muille viljaproteiineille. Alkusanat luettuani taidankin tietää mitä joulupukinlistan ykköseksi nousee tänä vuonna! Tietysti viljatuotteiden puolestapuhujiakin löytyy pilvin pimein. Siksi haluankin todeta tähän loppuun, että joillekkin meistä sopii viljat ja joillekkin ei. Tiedättehän, toisen roska on toisen herkku!


lauantai 16. marraskuuta 2013

Karttatoiminnon monta käyttötapaa

Vieraassa kaupungissa oleminen tai uuteen kaupunkiin muuttaminen tuo aina samat ongelmat; missä minä nyt oikein olen tai miten ikinä löydän tuonne? Viimeisen puolentoista vuoden aikana näissä ongelmissa minua on tukenut älypuhelimestani löytyvän erään nimeltä mainitsemattoman jenkkijätin karttapalvelu. Käytän toimintoa nykyään ainakin kerran päivässä, sillä turhaudun nopeasti haahuillessani. Muistan liiankin hyvin helsinkiläisen kaverini nauraneen minulle, kun näki minut naama kiinni puhelimessani etsiessäni sopimaamme kohtaamispaikkaa. Vielä hieman nolommaksi tarina muuttuu, kun kerron, että kyse oli Kluuvin metroasemalta suunnistaminen Aleksanterinkadulle. Onneksi nykyään tiedän edes, että mistä kyseinen katu löytyy. Tällaisen tavallisen kartoittelun lisäksi olen huomannut käynnistäväni karttatoiminnon muutamissa muissakin tilanteissa.

Viimeksi reilu tunti sitten istahdin bussiin, jonka reittiopas minulle neuvoi. Kun ulkona on pimeä ja reitti sekä alue ovat ihan vieraita, on lähes mahdotonta tietää missä jäädä pois. Tietysti kuskilta voisi pyytää apua, mutta olen todennut tämän tekniikan oikein toimivaksi. Naputtelen määränpääni karttapalveluun, laitan GPS-signaalin päälle ja seuraan kartasta, koska olen tarpeeksi lähellä kohdetta ja voin hypätä bussista pois. Tällä tavalla ei koskaan jää kulkuneuvosta väärään aikaan pois!

Toinen hyvin yleinen tapani on uudella alueella lenkkeillessäni päättää päämäärä (esim. joki tai puisto) ja laittaa navigointitoiminto puhelimestani päälle. Käänny sinne ja tänne -käskyt ohjaavat minut määränpäähäni helposti ja siitä voin sitten jatkaa lenkkiäni minne haluan. Kun olen lenkkeillyt sopivan ajan tai jotain paikkaa alkaa yhtäkkiä kolottaa, on helppoa katsoa kartasta myös suorin reitti kotiin. Laittaa vain omat musiikit päälle ja antaa käskyjen kivasti ohjata kotiovelle. Tietysti reittien tultua tutuksi en navigoi paikasta toiseen, mutta olen usein huomannut eksyväni ja jopa lähteneeni aivan väärään suuntaan, vaikka olisinkin kurkannut reitin etukäteen kartasta. Navigointi tuntuu toimivan minulla, sillä ei tarvitse jatkuvasti olla juoksemassa edes takaisin tai katsomassa karttaa, vaan voi keskittyä siihen itse lenkkeilyyn.

Muutama viikko sitten törmäsin myös tilanteeseen, jossa en tiennyt missä olen, mutta pitäisi tietää koska olen perillä. Olin matkalla ystäväni luokse Glasgowiin ja hänen oli tarkoitus tulla bussiasemalle vastaan. Bussimme oli kuitenkin pysähtynyt keskelle ei mitään ja kukaan ympärilläni istuva ihminen ei tiennyt missä olemme. Miten siis voisin edes tietää, koska olen Glasgow'ssa? Hetken mietittyäni tajusin paikantaa sijaintimme karttatoiminnolla ja katsoinpa sitten vielä, että kauanko sieltä ajaa Glasuun. Ihan hyvä, että katsoin sillä olimme tunnin aikataulusta myöhässä ja ystäväni olisi joutunut odottamaan minua bussiasemalla tuon pienen ikuisuuden.


Olen ehkä tottunut siis liian helppoon elämään, kun nykyään kaikkialle löytää helposti. Mutta tuskin asioiden helpottumisesta ainakaan haittaa on? Mites siellä, käytättekö te koskaan puhelimestanne löytyvää karttapalvelua?

perjantai 15. marraskuuta 2013

Viikonloppuillat esseiden äärellä, eikä haittaa yhtään

Kenellekkään ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, miten paljon minulla on tällä hetkellä kouluhommia. Huomasin kuitenkin, että itseäni ei tämä työmäärä oikeastaan haittaa. Tottakai toivon keskimäärin kymmenen kertaa päivässä, että kunpa voisin vain sulkea tuon tiedoston ja tehdä mitä ikinä haluaisin. Mutta toisaalta, mitäpä minä tekisin?

Tällä hetkellä pyöritän elämääni koulun, salin ja kodin välillä ja olen yllättävänkin tyytyväinen tähän tilaan. Kesällä elämäni pyöri vahvasti urheilun parissa ja välillä mietti, että entä jos muuttuisi laiskaksi ja tekisi kaikkea muuta kuin urheilisi. Pienessä flunssassa ollessani kuitenkin huomasin, että heti kun urheiluarki katkeaa niin päivistäni tulee yllättävänkin hiljaisia. Eli jos nyt en painaisi menemään kouluhommien parissa niin ehkä sitten vain katsoisin televisiota ja urheilisin itseni ylikuntoon. Ainoat täällä asuvat tuttuni nimittäin painavat samaa tahtia esseiden parissa ja ei heilläkään sitä luppoaikaa tunnu kamalasti olevan.


En myöskään koe, että viikonloppuisin kuuluisi pitää vapaata kouluhommista ja rellestää menemään. Tottakai olisi ihanaa nauttia rauhallisista viikonlopuista ilman jatkuvaa stressiä tekemättömistä hommista, mutta ei minua oikeasti yhtään haittaa, että istun nyt perjantai-iltana pohtimassa induktiivista ja deduktiivista päättelyä. Tai että istun tässä varmasti huomannakin ja monena muunakin viikonloppuiltana. Aihe ei sinänsä nyt yllättäen sytytä, mutta eipä tässä muuten vilttiin kääriytyneenä, sohvalla epäergonomisessa asennossa olemissa kamalasti valittamista ole. Välillä selailee hieman nettikauppojen tennarivalikoimaa ja toisella silmällä kuikuilee aina päällä olevaa televisiota. En tiedä miksi, mutta aina näin yksin kotona ollessani telkussa pyörii jatkuvasti CSI tai joku muu rikossarja. Nuo rikossarjat ovat tämmöiseen toisella silmällä katsomiseen ihan surkein valinta, sillä kun hetkeksi hairahtuu muualle (esim siihen esseen pariin) niin koko juoni on hukassa. Teini-iässä ollessani katsoimme perheen kanssa aina keskiviikkoisin saunan jälkeen yhdeksältä telkusta jonkun rikossarjan. Eli ehkä tämä seuranani oleva CSI tässä tekee oloni kotoisaksi kaikilla niillä ällöillä lähikuvilla ja kummallisilla murhamotiiveilla. Oli miten oli, minulle riittää viikonloppuviihteeksi ja -seuraksi verkkarit, CSI ja essee. Sitten kun valmistun, aion pitää lomaa kaikkien näiden kouluhommien ääressä vietettyjen tuntien edestä. Eli nyt painetaan vain täysiä menemään, oli perjantai-ilta tai maanantaiaamu!

Kuvituksena toimii eiliseltä illalta muutama kuva. Oli todella mukava ilta, pääasiassa Iidan seurassa. Tulipa lähdettyä jopa baariinkin noin kolmen kuukauden tauon jälkeen. Nyt väsyneenä voinkin todeta, että taisi taas tulla juhlittua seuraavien kolmen kuukauden edestä!

torstai 14. marraskuuta 2013

Brunssista energiaa arkeen

Kuten jo maanantain tekstissä mainitsin, meillä ei ole tällä viikolla lainkaan luentoja. Muistan todella hyvin, kuinka ensimmäisenä vuotena nautin viikon lomasta ja otin rennosti. Nyt viimeisenä opiskeluvuotenani tästä luennottomasta viikosta on loma todella kaukana, sillä istun keskimäärin ainakin 8 tuntia päivästäni kirjastossa tai läppäri sylissä sohvalla. Jotain kivaa oli kuitenkin keksittävä kirjaston, salin sekä kotona pyörähtämisen väliin. Bongasinkin sopivasti viime viikolla netistä tarjouksen brunssista ja mikäpä sen parempi tapa olisikaan aloittaa päivä, kuin syödä napa täyteen! Kuvat valitettavasti ovat todella surkeaa laatua, sillä järkkärini majailee yhä Suomessa. Mutta ehkäpä te kuitenkin saatte idean siitä, miten mainiosti aamuni Iidan kanssa alkoikaan.


Tarjousbrunssiin kuului sopiva valikoima muroja ja myslejä, leipiä, muffinsseja, hedelmiä, mehuja sekä jogurtteja. Näiden lisäksi saimme valita vielä lämpimän aterian. Itse otin munakokkelia ja lohta, Iida taas valitsi leivän uppomunilla ja hollandaise-kastikkeella. Annokset eivät olleet mielestämme kovin esteettisesti kauniita, mutta omani ainakin maistui erittäin hyvältä! Saimme pöytään vielä pannullisen kahvia.


Suunnittelimme toista kierrosta jälkkärimeiningillä, mutta ennen kuin huomasimmekaan, oli brunssipöytä jo tyhjennetty. Heti brunssin jälkeen aloimme jo haaveilemaan seuraavasta kerrasta pahimman esseeruljanssin jälkeen, jolloin ajatukset ovat jo vahvasti joululomassa. Tosin, opparin ja parin esseen äärellä se joululomakin taitaa tänä vuonna mennä. Mutta minä en aio valittaa, sillä olen kiitollisempaakin kiitollisempi, että saan olla nyt neljännellä vuodella. Tilanne voisi olla oikeasti todella pahempi.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Mahtava maanantai

Kaikessa arkisuudessaan, minulla oli tänään oikein hyvä päivä. Yksi asiaan vaikuttavimmista tekijöistä oli se, että meillä ei ole koko viikolla luentoja ja voimme keskittyä koulutehtäviimme kotoa käsin. Tänään sainkin siis olla laiska ja ahkera samaan aikaan.

Aloitin aamuni yllättämällä itseni. Olin suunnitellut tekeväni 90 minuutin mittaisen aamuhölkän juoksumatolla. Ensimmäiset 30 minuuttia olivat kuitenkin niin tuskaiset, että olin jo melkein päättänyt luovuttaa. Onneksi pysyin vahvana, sillä pian sen jälkeen pohjejumit aukesivat ja muutenkin sykkeet tasoittuivat. 75 minuutin kohdilla olin todella täynnä energiaa ja tuntui, että ylämäki-alamäkihölkkää olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Päätin kuitenkin siinä vaiheessa ottaa pari kovaa spurttia ja tyytyä 90 minuutin jälkeen venyttelyyn. Vaikka olinkin suunnitellut, että pysyisin juoksumatolla kokonaiset 90 minuuttia, en kuitenkaan edes itse uskonut siihen. Kilometrillisesti hölkkä oli itselleni vielä suht normaali, mutta ulkona lenkkeillessä kun tulee välillä esimerkiksi pysähdeltyä liikennevaloihin tai nappaamaan kuva ihanasta maisemasta, ei hölkkä ja juoksu ole jatkuvaa. Mutta näköjään sitä pystyy, kun vain yrittää!

Tänään sain myös vihdoinkin syödä ruokani lämpimänä, enkä joutunut mutustamaan kylmiä aterioita muovirasioista. Aamu-urheilun jälkeen tein tämän hetken herkkuani, uunissa paistettua proteiinipannaria ja nautin sen katsomalla CSI:tä telkusta ilman mitään kiirettä minnekkään. Myöhäinen lounas taas oli uunivihanneksia sekä tulisia papu-tonnikalanappeja salaattipedillä. Olipas taas arkista, mutta niiiiin nautinnollista! Etenkin nuo uunivihannekset/-juurekset tuntuvat usein unohtuvan, mutta aina ne vain maistuvat niin tuhottoman hyviltä.

Päivääni piristi myös postimies, joka toi ovelleni uudet treenitossut sekä sortsit. Kuten kuvasta näkyy, en sitten kuitenkaan päätynyt yhteenkään aiemmin pohtimaani pariin. Kiitos postimiehen ajoituksen, sain ottaa kengät sekä sortsit heti kokeiluun illan jalkatreeniin!


Vaikka tänään ei tapahtunutkaan mitään elämääni mullistavaa, oli päivä mielestäni vain todella onnistunut. Tuntuu myös, että koko viikosta on tulossa mahtava, sillä edessä on vaikka ja mitä. Huomenna tapaan oppariohjaajani ensimmäistä kertaa ja toivon, että saan aiheeseeni hieman selkeyttä. Tänään kulutinkin suuren osan päivästäni aihetta pohtien ja artikkeleita etsien. Keskiviikkona menen Iidan kanssa brunssille ja torstaina olisi muutaman kuukauden tauon jälkeen aika taas kaivaa esiin tästä kotihiirestä jonkun sortin party animal. Ihania asioita siis edessä. Mukavaa viikkoa teillekkin!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sunnuntaijumppa

Vaikka pidänkin joukkuelajeista, tykkään kuitenkin tehdä kuntosalitreenini ja lenkkini yksin. Välillä tulee käytyä ohjatuissa spinningeissä, mutta muut ryhmäliikuntatunnit eivät minua enää tänä päivänä oikein innosta. Aika hassua miettiä kuinka joskus en esimerkiksi käyttänyt lainkaan vapaita painoja salilla ja kävin oikeastaan vain ohjatuissa jumpissa.

Perjantaina viikonlopun urheiluja pohtiessani tuli mieleeni kuitenkin ajatus yhdessä tehdystä kuntopiiristä. Laitoin viestiä samalla salilla käyvälle suomalaiselle kaverilleni, joka suostui antamaan ohjat suunnittelusta minulle ja sopi tapaavansa minut sunnuntaiaamuna yhdeksältä salilla. Kyseinen ajoituksemme sattuikin olemaan mitä mainioin, sillä salilla oli lähes autiota. Kuntosali on myös todella iso, eli  lattiatilaa on paljon. Valitsimme sopivan tilan itsellemme ja haimme kaiken tarvittavan valmiiksi. Liikkeissä oli muun muassa kyykkyä hypyllä (kahvakuula painona), painojen kanssa penkille vuorojaloin nousua, ylä-, ala- sekä sivuvatsoja, ojentajapunnerruksia ja säkkien heittelyä. Myös hauiskääntöihin otimme hieman erilaisen tekniikan, itse asiassa tämän hetkisen lempparini. Sarjassa ensimmäiset 7 kääntöä nostetaan alhaalta puoleen väliin (90-asteen kulmaan), seuraavat 7 nostetaan puolesta välistä ylös ja lopuksi tehdään vielä 7 kokonaista hauiskääntöä.

Sain kaverilta vielä myöhemmin viestin, että hyvä treeni, otetaan joskus uusiksi! Ja en voi kyllä väittää vastaan. Vaikka kyseessä olikin ryhmäliikuntatunnin kaltainen koko kropan kuntopiiri, oli meillä kuitenkin täydet ohjat liikkeiden valinnan suhteen. Välillä tunneilla joku liike tuntuu inhottavalta tai en saa siitä kaikkea irti, siksi tykkäänkin suunnitella oman ohjelmani. Toisaalta taas, ohjatuilla tunneilla paikalla on alan ammattilainen ja joku tsemppaamassa, jos omat energia- tai motivaatiotasot ovat hukassa.


Kaiken kaikkiaan, aika mukava aloitus tälle sunnuntaille! Mites siellä, teettekö te salilla kuntopiirejä? Vai voittaako ryhmäliikuntatunnit? 

lauantai 9. marraskuuta 2013

Smells like team spirit

Ihminen on sosiaalinen olento, laumaeläin, joka lähes aina kaipaa ympärilleen muita ihmisiä. Useiden muuttojen jälkeen olenkin huomannut, että oma laumani on pienentynyt tai jäänyt jonnekkin matkan varrelle. Vaikka ympärilläni on lähes aina ollut ihmisiä, tuttavuuksia sekä ystäviä, niin elämäntyylini ei ole kuitenkaan sallinut enää moneen vuoteen tutun ja turvallisen piirin rakentamista. Jopa oma ryhmäni yliopistossa on muuttunut, kutistunut ja tänä vuonna jopa kokonaan vaihtunut. Puhumattakaan tietystä ja pysyvästä kaveripiiristä. Työharjoitteluni aikana tavallaan koin kuuluvani johonkin, mutta liian usein työkaveri on vain työkaveri.

Nyt toisten lentopallotreenien ja kahden ottelun jälkeen voisin todeta, että olen löytänyt ryhmän, jossa viihdyn ja joka piristää arkeani todella paljon. Tämä yksi viikko on vaikuttanut paljon sopeutumisprosessissiini ja edistänyt Aberdeenissä viihtymistäni. Nyt siis mietinkin, että miksi en ole aiemmin hakeutunut samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten ympärille. Ensimmäisenä yliopistovuotenani laitoin kyllä viestiä lentopallojoukkueelle, mutta asia unohtui kokonaan, kun vastausta ei kuulunut.

Pohdin eilen harjoituksissa, että miten myös oma olemukseni ryhmän joukossa on muuttunut tässä yhdessä pienessä viikossa. Viime kerralla menin nöyristelevällä asenteella tutustumaan porukkaan, kun taas eilen heiteltiin jo yläfemmoja, naurettiin ja vitsailtiin. Uskon, että suurin vaikutus muutokseen oli niillä kahdella ottelulla, jotka pelasimme (ja voitimme!) tämän yhden viikon sisällä. Kun yhdessä tsempataan samaan maaliin, niin toisia on pakko tukea.

Koen olevani joukkuepelaaja ja tiettyyn ryhmään kuuluminen tuo pienten asioiden kautta todella paljon iloa elämään. Tai ainakin minun elämääni. Kun ympärillä on vain todella pieni määrä läheisiä ihmisiä, alkaa vähitellen arvostamaan kovinkin arkisia asioita. Yksi näistä on fyysinen kontakti. Osaan tällä hetkellä nimetä Aberdeenistä tasan yhden ihmisen, jota koen voivani esimerkiksi halata ilman suurempaa syytä. Eilen ennen treenejä pukkariin tuli yksi pelaajista samaan aikaan kanssani. Hän totesi, että taisitte voittaa tiistaina, jonka jälkeen hän halasi minua ja onnitteli voitosta. Pieni asia, mutta itselleni niin kovin tärkeä. Myös kaikki ne tsemppiläpsyt ja selkään taputukset kentällä ovat kovinkin arkisia, mutta luovat voimakasta kuuluvuuden tunnetta. Päälle kun lisätään vielä ne ryhmän sisäiset vitsit ja pelin jälkeiset joukkueillalliset.


Oma ryhmän löytäminen voi joillekkin olla arkinen asia, mutta tällaiselle sopeutumattomalle muuttajalle tiettyyn ryhmään kuulumisen tunne on todella tärkeä tuki elämässä.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Purkkiruokaa päivästä toiseen

En koe olevani kummoinenkaan kulinaristi, mutta en myöskään väitä etten nauttisi erilaisista ruoista. Aamuinen kaurapuuro erilaisilla variaatioilla on minulle suuri nautinto ja voi elämä, jos eteeni tuodaan vaikka lautasellinen lohta, uunijuureksia sekä perussalaattia fetalla ja raejuustolla, nam! Minä siis todellakin nautin arkisesta ruoasta ja syön mielelläni vaikka joka päivä tonnikalaa sekä keitettyjä vihanneksia. Ja kuten terveyshömpötyksistäni onkin tullut ilmi, tykkään myös kokeilla kaikenlaisia leipomuksia ja kokkailuja. Monen mielestä makeasta papupiirakasta on kuitenkin kulinarismi kaukana ja moni saattaa nyrpistää nenäänsä jo pelkästä ajatuksesta. Tottakai pidän myös esimerkiksi pitsasta (ainakin kukkakaalipohjaisesta, heh), jättivalkosuklaakekseistä sekä skonsseista, mutta hienompien ravintoloiden ja niiden tarjoaminen ruokakokemusten perään en ole koskaan haikaillut. 

Tämän pienen alkupohjustuksen jälkeen haluaisin kertoa teille miten karua ruokailuni nykyään on. Kun lähtee liikkeelle aamupalan jälkeen, tai joskus jopa ennenkin sitä, niin laukusta täytyy löytyä ruokaa koko päiväksi. Kampuksemme nimittäin sijaitsee kaukana kaikesta ja lounasajan ulkopuolella kahvilat tarjoavat lähinnä vain täytettyjä voileipiä, keksejä, skonsseja, pullaa ja muita nälkääpitämättömiä ruokia. Minun täytyisi vielä oppia ottamaan tarpeeksi ruokaa mukaan, sillä valitettavan usein nälkä yllättävää kesken päivän. Parina iltana viikosta meillä on myös lentopallotreenit tai sitten suuntaan luentojen jälkeen salille. Näinä päivinä nälkä ei todellakaan saisi yllättää!

Mitä minä sitten syön? No ruokaa rasioista tietenkin. Alkuviikosta myös puhuihin eväspiirakoistani, joita löytyy sopivan kokoisina foliokääreinä jääkaapistani lähes aina. Yleensä hieman häpeilenkin eväsrasioita ja foliokääreitäni, joiden sisältö saattaa monen silmissä olla karuakin karumpaa. Usein siis pakenenkin jonnekkin pieneen nurkkaan yksin mutustamaan tonnikalaa ja keitettyjä vihanneksiani. Tuntuu myös, että moni yhdistää eväiden mukaan ottamisen laihduttamiseen ja diettaukseen, vaikka todellisuudessa haluan vain tietää mitä ruoissani on ja toisekseen säästää rahaa. Keskiviikkona aamucardion jälkeen pukkarissa sainkin ensimmäistä kertaa todella monta kummaksuvaa katsetta kaataessani heraproteiinia valmiiksi keittämääni kaurapuuroon. Omasta mielestäni se kuitenkin maistui tuhottoman hyvältä tunnin hölkän ja intervallien jälkeen. Siinä tilanteessa olisin kyllä syönyt mitä vaan!


Kuvituksena toimii puhelimeni kätköistä löytyneet pari kuvaa. Karua tai ei, näin minä kuitenkin syön liiankin usein ja jos totta puhutaan niin odotan koulujuttujen rauhoittumista, jotta voisin syödä ruokani lautaselta ja lämpimänä. Keitetyt vihannekset, pasta ja wokit vaan maistuvat lämpiminä tuhat kertaa paremmilta. Eväiden suunnittelu ja valmistaminen kokonaisiksi päiviksi on myös aika väsyttävää ja aikaa vievää. Mutta näillä mennään nyt, kunnes tilanne rauhoittuu!

torstai 7. marraskuuta 2013

Treenitossujen tarpeessa

Uusivanha aluevaltaukseni, lentopallo, on aiheuttanut kipeän tarpeen uusille treenitossuille. Tähtäimessä olisi kengät, joilla voisin pelata lentopalloa, treenata salilla ja mieluiten myös juosta juoksumatolla. Talvikausi on nimittäin tulossa ja kuraiset ulkolenkkarit juoksumatolla eivät ole kovinkaan monen salityöntekijän suosiossa.

Urheilukauppojen tarjonta oli aika surullisen surkea, joten taas kerran turvaudun nettishoppailuun. Olenkin nyt selannut satoja urheilukenkiä läpi ja vastaan on tullut monta paria, jotka olisivat ihan kivat. Haluaisin kuitenkin, että kengät olisivat suosiossani vielä useita vuosia. Eli ihan ok ei vain riitä! Yleensä hullaannun urheilukaupassa kaikkeen, kuten hetki sitten kirjoittelinkin. Nyt kun oikeasti pitäisi löytää jotain todella sykähdyttävää, niin ei sitten millään löydy!

Alla muutamia Niken vaihtoehtoja, joita tällä hetkellä pohdiskelen. Olisiko teillä mielipiteitä, kokemuksia tai ideoita?


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

KSANTAANIKUMI - Leivonnan paholainen vai pelastaja?

Olen viime aikoina leiponut paljon gluteenittomia sekä ihan vain jauhottomia piirakoita, muffinsseja ja muita herkkuja. Oikeastaan joka päivä uunissa paistuu joku hyvinkin yksinkertainen proteiinipiirakka, josta puuttuu jauhot, sokeri ja voi. Juuri tällä hetkellä asunnossani leijailee tuoreen porkkanakakun lämpimät tuoksut. Nämä piirakat eivät kuitenkaan ole pelkästään herkkuhetkiä varten vaan toimivat myös todella kätevästi kiireisten päivien pelastajina. Nopea valmistaa ja helppo pakata matkaan mukaan. Olen viimeisen kuukauden aikana myös osunut aika nappiin leivontani suhteen ja nykyään lähes kaikki terveellisemmät piirakat maistuvat taivaallisilta. Tai ehkä olen vain totuttanut makuhermoni tähän maailmaan? Oli miten oli, olen kuitenkin halunnut jakaa reseptejä kanssanne, mutta vastassa on yksi este. Veikkaan, että kovinkaan monen kuiva-ainekaapista ei löydy ksantaanikumia ja jos löytyy niin haluaisiko moni sitä edes käyttää. Oman gluteenittoman tai vaihtoehtoisesti vain jauhottoman leivontani on viime aikoina siis mullistanut supermarketin alahyllyltä löytynyt taikapulveri, josta suomalaiset lähteet eivät paljonkaan tarjoa tietoa, mutta iskeppä hakukoneeseen xanthan gum ja johan alkaa löytyä!



Mitä ksantaanikumi sitten on? Kyseessä on sakeuttamis- ja stabilointiaine, jota löytyy useasta elintarvikkeesta, kuten jäätelöistä ja salaatinkastikkeista. Eviran vuoden 2009 lisäaineoppaan mukaan ksantaanikumi valmistetaan käymisprosessilla sokerista Xanthomonas campestris -bakteerin avulla. Epäilyttävän kuuloisten termien lisäksi aion nyt vielä pamauttaa leivontapöytäänne kovinkin karun faktan, sillä tämä aine tunnetaan paremmin E-koodilla, E415

Voiko tämä E-koodattu lisäaine sitten olla millään tasolla terveellistä? Usean lähteen mukaan tuotteella ei pitäisi olla mitään haittoja, etenkin kun käytetään kohtuudella. Ksantaanikumiallergikoille aine saattaa kuitenkin aiheuttaa samanlaisia oireita kuin gluteeni aiheuttaa keliaakikolle. Allergian tajutessaan voikin olla hauskaa alkaa metsästämään tätä koodia ruokapurkkien takaosasta, sillä ymmärtääkseni sitä löytyy todella monesta elintarvikkeesta.

Miksi käytän tätä E-koodipulveria vapaasta tahdostani? Vaikka en olekkaan keliaakikko niin syön hyvin vähän gluteenia. Ja tämän tuotteen avulla yksinkertaisesti jauhottomista herkuistani tulee huomattavasti parempia, sillä aine sitoo gluteenin tavoin gluteenittomat piirakkani tehokkaasti yhteen ja tekee koostumuksesta miellyttävän. Olen myös käyttänyt sitä kotona tekemääni jogurttijäätelöön sekä pannulla paistettavien (jauhottomien) pannareiden valmistamiseen. Markkinoilta löytyy myös muita vaihtoehtoja, joilla toteuttaa gluteenittomat herkut, mutta lukemani mukaan ksantaanikumi on kuitenkin tällä hetkellä paras vaihtoehto, jos pyrkii miellyttävään koostumukseen.

Hyvänä esimerkkinä toimivat kuvissa olevat piirakat (ovat näkyneet jo aiemmassa postauksessa), joiden pohjaan olen ksantaanikumin lisäksi survonut purkillisen vaaleita papuja tai kikherneitä, mahdollisesti banaanin tai sitten en, pari kananmunaa, maustettua ja gluteenitonta heraproteiinia, leivinjauhetta, steviaa sekä mukaan sopivia mausteita, kuten kaardemummaa ja kanelia. Eilisessä pienessä piirakassani oli taatelin palasia, kuvassa näkyy omenaa ja tänään tosiaan paistui porkkanapiirakka. Papupohjaisista piirakoista olen tosiaan puhunut ennenkin ja nyt ksantaanikumin oston jälkeen tämä perusresepti on vakiintunut arkeeni. Purkkipapujen sijaan pitäisi kyllä alkaa ostamaan kuivattuja papuja, sillä niiden natriumpitoisuus olisi huomattavasti suositellumpi.. Purkkipavuista proteiinipiirakkaan! Hyvin usein tulee lisättyä taikinaan myös kaurahiutaleita ja yhä vähenemässä määrin muita jauhoja, kuten soijajauhoja.


Muita gluteenittomasta/jauhottomasta leivonnasta innostuneita? Millä korvaatte gluteenin?

maanantai 4. marraskuuta 2013

Suosii se sää Skotlannissakin

Kuinka kummalliselta tämä ikinä kuulostaakaan, niin sää on yksi syy minkä takia tällä hetkellä viihdyn Skotlannissa paremmin kuin Suomessa. Skotlantia miettiessään näkee silmissään loputtoman sateen ja kosteuden. Ja en ala väittämään vastaan, sillä kyllähän täällä sataa. Vaikka Pohjanmereltä puhaltava hyytävä tuuli välillä meinaakin kohmeistaa karaistuneen suomalaisenkin, on sää täällä omasta mielestäni kuitenkin miellyttävämpi.

Yksi suurimmista syistä tähän on se, että lunta täällä ei ole nimeksikään. Ainakaan näin suomalaisen näkökulmasta. Muistan kuitenkin ensimmäiseltä Skottivuodeltani sen tuskan, kun kaikki pysähtyi, lennot peruuntuivat ja koulut sulkeutuivat. Ja kaikki tämä kevyen lumisateen vuoksi. Eli siinä mielessä, se lumi joka tänne tulee aiheuttaa paljon enemmän päänvaivaa kuin metriset kinokset Suomessa. Mutta talvenvihaajana otan mieluummin vastaan kuukauden verran loputonta loskaa kuin lähes puoli vuotta lumen keskellä tarpomista. Keskitalvella valkoiset kinokset ja puhdas maisema ovat kyllä todella kauniita, mutta katselen niitä mieluiten vain lomallani ikkunoiden sisäpuolelta.

Vaikka en ole viettänyt täällä yhtäkään kokonaista vuotta niin voin todeta, että pidän näistä vuodenajoista. Kun talvi on lyhyt niin syksy loppuu myöhemmin ja kevät alkaa aikaisemmin. Tänä aamuna, marraskuun alkupuolella, lähdin aurinkoiselle aamulenkille päälläni juoksuhousut sekä fleecevuorinen juoksupaita. En edes tapani mukaan peittänyt nopeasti jäätyviä korviani pannalla. Oletin siis jäätyväni, mutta vaatetus onnekseni osoittautuikin juuri sopivaksi. Myös keväällä vedän kesätossut kaapista ulos jo hyvissä ajoin, kun Suomessa tarpoisin vielä talvitöppösillä.


Tällaista tänne; aurinkoa, syksyä ja nautinnollinen aamulenkki mutaisella polulla. Ei varmaan kuitenkaan pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Kohta se talvi tulee tännekkin tuoden mukanaan loskaiset kadut. Silloin voi hymy taas hyytyä. 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Urheiluvaatemaniaa

Sanakirjan mukaan mania on hetkellistä innostumista tai euforiaa kuvaava tila. Omalla kohdallani urheiluvaatteisiin kohdistuva rakkaus ei kuitenkaan ole millään tasolla hetkellistä ja usein mieluummin suuntaankin urheilukauppaan kuin lähden shoppailemaan mitään muita vaatteita. Mietinkin yksi päivä, että jos voittaisin lahjakortin mihin vain kauppaan, niin mikä se olisi. Kesti noin kaksi sekuntia tajuta, että no tietysti se olisi urheiluliike. Ostaisin Nike Free Runit jokaisessa värissä, ihania huppareita, kuoritakkeja, juoksuhousuja, eri värisiä treenitoppeja..

Jos myymälässä on tavallisten vaatteiden lisäksi urheiluvaateosasto niin jotenkin kummallisesti minut löytää aina sieltä lenkkareiden ja juoksutrikoiden seasta. Olenkin usein pohtinut, että mikä minua niissä urheilukuteissa oikein kiehtoo. Uskon, että kyse on paljolti mukavuudesta sekä istuvuudesta. Tälläkin sekunnilla istun fleecevuorinen juoksupaita sekä Reebokin collegehousut päällä. Nämä venyvät, ovat lämpimät, mukavat, istuvat hyvin ja ovatpa vielä mukavan näköisetkin. Ja tiedättehän te ne kuoritakit, jotka eivät vain suojaa kurjalta säältä, mutta ovat täydellisesti kehon muotojen mukaan valmistettu.

Urheiluvaateshoppaus on minulle siis todellista nautintoa. Hyvin usein urheiluliikkeissä innostunkin ihan liikaa ja haluaisin tyhjentää koko kaupan. Viimeksi tänään lähdin hakemaan collegehousuja, mutta kannoinkin sovituskoppiin yli kymmenen tuotetta. Tietysti olisin halunnut ostaa niistä oikeastaan kaikki, kukkaron nyörit eivät vaan antaneet tarpeeksi periksi. Mukaan tarttuivat ne colleget, mutta myös ihanan värikäs sekä niin pehmeä ja mukava juoksupaita.


Ja näitä kuvia katsellessa ei voi todeta muuta kuin, että urheiluvaatteet näyttävät myös hyviltä! Istuvuuden lisäksi värit ovat ihania ja tyylit trendikkäitä!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Ihanaa, viikonloppu

Takana on taas erittäin kirjastontäyteinen viikko. Eilen kuitenkin raahasin itseni kotiin kaupan kautta jo kuuden aikoihin, pesin pyykkiä, laitoin ruokaa ja vain tuijotin televisiota. Miten luksukselta arkinen koti-ilta saattoikaan tuntua. On siis aivan uskomattoman ihanaa, kun huomenna aamulla ei tarvitse potkia itseään ylös spinningiin tai salille ennen kukonlaulua ihan vain ehtiäkseen urheilla. Huomenna aionkin nukkua edes pari tuntia pidempään, aamureippailla postiin, nauttia ihanan aamupalan ja käydä hemmottelemassa itseäni urheiluvaateostoksilla. Ajattelin myös nauttia siitä, että voin viettää päivän kotona, vaikka hyvin todennäköisesti se kuluukin koulujuttujen parissa.

Sunnuntaina olin ajatellut meneväni kirjastolle, sillä siellä pystyn keskittymään parhaiten. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat, kun kävin tänään vihdoinkin tutustumassa yliopistomme lentopallojoukkueeseen. Treenit menivät uskomattoman hyvin ottaen huomioon sen, että en ollut koskenut lentopalloon kuuteen vuoteen. Koko joukkue otti minut todella hyvin vastaan ja puolessa välissä treenejä valmentaja ilmoitti, että tulen kentälle sunnuntain peliin, Glasgowiin. Treenien jälkeen olisi ollut vielä käsipalloharjoitukset, mutta kävin ilmoittamassa valmentajalle, että muutamasta syystä johtuen vaihdoin nyt lajia. Odotan niin innolla sunnuntaita, koko vuoden treenejä ja joukkueeseen kunnolla tutustumista! Ihanaa, kun kentällä oli itsevarma olo ja tiesin mitä tein.


Kuvat weheartit