lauantai 2. marraskuuta 2013

Ihanaa, viikonloppu

Takana on taas erittäin kirjastontäyteinen viikko. Eilen kuitenkin raahasin itseni kotiin kaupan kautta jo kuuden aikoihin, pesin pyykkiä, laitoin ruokaa ja vain tuijotin televisiota. Miten luksukselta arkinen koti-ilta saattoikaan tuntua. On siis aivan uskomattoman ihanaa, kun huomenna aamulla ei tarvitse potkia itseään ylös spinningiin tai salille ennen kukonlaulua ihan vain ehtiäkseen urheilla. Huomenna aionkin nukkua edes pari tuntia pidempään, aamureippailla postiin, nauttia ihanan aamupalan ja käydä hemmottelemassa itseäni urheiluvaateostoksilla. Ajattelin myös nauttia siitä, että voin viettää päivän kotona, vaikka hyvin todennäköisesti se kuluukin koulujuttujen parissa.

Sunnuntaina olin ajatellut meneväni kirjastolle, sillä siellä pystyn keskittymään parhaiten. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat, kun kävin tänään vihdoinkin tutustumassa yliopistomme lentopallojoukkueeseen. Treenit menivät uskomattoman hyvin ottaen huomioon sen, että en ollut koskenut lentopalloon kuuteen vuoteen. Koko joukkue otti minut todella hyvin vastaan ja puolessa välissä treenejä valmentaja ilmoitti, että tulen kentälle sunnuntain peliin, Glasgowiin. Treenien jälkeen olisi ollut vielä käsipalloharjoitukset, mutta kävin ilmoittamassa valmentajalle, että muutamasta syystä johtuen vaihdoin nyt lajia. Odotan niin innolla sunnuntaita, koko vuoden treenejä ja joukkueeseen kunnolla tutustumista! Ihanaa, kun kentällä oli itsevarma olo ja tiesin mitä tein.


Kuvat weheartit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti