lauantai 16. marraskuuta 2013

Karttatoiminnon monta käyttötapaa

Vieraassa kaupungissa oleminen tai uuteen kaupunkiin muuttaminen tuo aina samat ongelmat; missä minä nyt oikein olen tai miten ikinä löydän tuonne? Viimeisen puolentoista vuoden aikana näissä ongelmissa minua on tukenut älypuhelimestani löytyvän erään nimeltä mainitsemattoman jenkkijätin karttapalvelu. Käytän toimintoa nykyään ainakin kerran päivässä, sillä turhaudun nopeasti haahuillessani. Muistan liiankin hyvin helsinkiläisen kaverini nauraneen minulle, kun näki minut naama kiinni puhelimessani etsiessäni sopimaamme kohtaamispaikkaa. Vielä hieman nolommaksi tarina muuttuu, kun kerron, että kyse oli Kluuvin metroasemalta suunnistaminen Aleksanterinkadulle. Onneksi nykyään tiedän edes, että mistä kyseinen katu löytyy. Tällaisen tavallisen kartoittelun lisäksi olen huomannut käynnistäväni karttatoiminnon muutamissa muissakin tilanteissa.

Viimeksi reilu tunti sitten istahdin bussiin, jonka reittiopas minulle neuvoi. Kun ulkona on pimeä ja reitti sekä alue ovat ihan vieraita, on lähes mahdotonta tietää missä jäädä pois. Tietysti kuskilta voisi pyytää apua, mutta olen todennut tämän tekniikan oikein toimivaksi. Naputtelen määränpääni karttapalveluun, laitan GPS-signaalin päälle ja seuraan kartasta, koska olen tarpeeksi lähellä kohdetta ja voin hypätä bussista pois. Tällä tavalla ei koskaan jää kulkuneuvosta väärään aikaan pois!

Toinen hyvin yleinen tapani on uudella alueella lenkkeillessäni päättää päämäärä (esim. joki tai puisto) ja laittaa navigointitoiminto puhelimestani päälle. Käänny sinne ja tänne -käskyt ohjaavat minut määränpäähäni helposti ja siitä voin sitten jatkaa lenkkiäni minne haluan. Kun olen lenkkeillyt sopivan ajan tai jotain paikkaa alkaa yhtäkkiä kolottaa, on helppoa katsoa kartasta myös suorin reitti kotiin. Laittaa vain omat musiikit päälle ja antaa käskyjen kivasti ohjata kotiovelle. Tietysti reittien tultua tutuksi en navigoi paikasta toiseen, mutta olen usein huomannut eksyväni ja jopa lähteneeni aivan väärään suuntaan, vaikka olisinkin kurkannut reitin etukäteen kartasta. Navigointi tuntuu toimivan minulla, sillä ei tarvitse jatkuvasti olla juoksemassa edes takaisin tai katsomassa karttaa, vaan voi keskittyä siihen itse lenkkeilyyn.

Muutama viikko sitten törmäsin myös tilanteeseen, jossa en tiennyt missä olen, mutta pitäisi tietää koska olen perillä. Olin matkalla ystäväni luokse Glasgowiin ja hänen oli tarkoitus tulla bussiasemalle vastaan. Bussimme oli kuitenkin pysähtynyt keskelle ei mitään ja kukaan ympärilläni istuva ihminen ei tiennyt missä olemme. Miten siis voisin edes tietää, koska olen Glasgow'ssa? Hetken mietittyäni tajusin paikantaa sijaintimme karttatoiminnolla ja katsoinpa sitten vielä, että kauanko sieltä ajaa Glasuun. Ihan hyvä, että katsoin sillä olimme tunnin aikataulusta myöhässä ja ystäväni olisi joutunut odottamaan minua bussiasemalla tuon pienen ikuisuuden.


Olen ehkä tottunut siis liian helppoon elämään, kun nykyään kaikkialle löytää helposti. Mutta tuskin asioiden helpottumisesta ainakaan haittaa on? Mites siellä, käytättekö te koskaan puhelimestanne löytyvää karttapalvelua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti