perjantai 6. joulukuuta 2013

Kirjat kainaloon ja kahvilaan

Viime viikolla puuduin kotona istumiseen, eikä kirjastonkaan maisemat houkutelleet ainakaan yhtään enempää. Silti oli kirjoittettava esseetä ja saatava kokonaisuus pakettiin parin päivän sisällä. Nappasin siis läppärin laukkuun ja lähdin lounaalle mukavaan kahvilaan. Yllätyin jopa itsekkin miten tehokkaasti sitä hommat hoituu heti kun raahaa itsensä mukavaan ympäristöön, jossa televisio ei huutele sinua seurakseen sohvalle tai kokkaus ei vie voittoa kirjoista. Eilen otin uusinnan eri kahvilassa ja taas homma toimi. Toimi jopa niin hyvin, että jumituin sinne neljäksi tunniksi. Mutta mikäs sen parempaa kuin jumittua kotoisaan kahvilaan, kun pullat tuoksuu ja lohisalaatit tuodaan naaman eteen. Vieressä välkkyi joulukuusi ja ikkunapenkin alta puhalsi pohkeisiin lämmin ilma. Kahvilassa minua ei haittaa häly eikä musiikki, jotenkin keskittyminen menee ihan uudelle tasolle. Kahvin juonti tosin yleistyy ja hilut siirtyvät säästöpossusta kahviloiden kassoihin, mutta ainakin kouluhommat etenee!

2 kommenttia:

  1. Oi miten söpö kahvila! Missä päin Aberdeenia sijaitsee? Itse käyn kanssa väillä kahvilassa opiskelemassa (ihan vaan starbuckissa tosin) mutta ei tosiaan liian usein pitäisi kun ei tee hyvää lompakolle :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli The coffee house ihan keskustassa, Belmont streetin poikkikadulla :) todella söpö ja kotoisa paikka!

      Poista