maanantai 2. joulukuuta 2013

Maanantai ja oudot jutut

Tänään ei sitten yhtään tehnyt mieli nousta sängystä. Olisin halunnut hautautua syvälle peiton alle ja jäädä siihen koko päiväksi. Suurin syy oli varmaankin kouluhommiin kiinni nappaaminen parin päivän tauon jälkeen. Pahin esseerumba loppui perjantaina ja nyt ajattelin pistää parit esseet hyvälle alulle ennen joululomaa ja varmistaa aikaisella aloituksella sen, että tällä kertaa ei loppuisi aika kesken. Lomalla tulee satavarmasti tehtyä kouluhommia, etenkin esseetä, jonka palautuspäivä on heti seuraavana päivänä Aberdeenin paluun jälkeen. Esseet, artikkelit ja koulukirjat kuitenkin alkavat jo toden teolla puuduttamaan ja haluaisin vain jo valmistua. Ja pitää välivuoden. Ja paeta vaikka Australiaan. Ja surffata aamusta iltaan ja juosta kenguruiden seassa ja katsella surffipoikia rannoilla.

Tänään myös selvisi, että minulla on ollut koko lukukauden pääsy väärälle kurssille. Siis oikea aine, mutta kaikki materiaalit, joihin pääsin moodlessa käsiksi olivat etäopiskelijoiden matskuja. Usein mietinkin, että jännästi kyllä luennoitsija puhuu ohi luentomateriaalien ja usein pohdin, että olen ihan pihalla tästä kurssista. Tänään sitten aloin toden teolla tutkimaan asiaa, kun kurssityön ohjeet olivat hyvin erilaiset luennolla näytettyihin ja palautuspäivääkin oli mukamas siirretty viikolla eteenpäin. Parin sähköpostin jälkeen minulla oli vihdoinkin pääsy oikeisiin matskuihin ja yllättäen selkesi moni asia. Onneksi huomasin, sillä olisihan se ollut aika hurjan hauskaa tehdä koko essee ihan väärillä ohjeilla. Ja palauttaa vielä viikon myöhässä!


Nyt viimeistään katoaa tästä postauksesta punainen lanka. Kai vaan haluan nyt avautua kaikesta. Aamulla kuitenkin huomasin huoneeni ikkunalaudalle kertyneen hometta. Joka aamu katselen ikkunaani, joka on sisäpuolelta ihan kostea ja päivän mittaan vesi valuu ikkunasta siihen laudalle. En erikoisemmin ihmettele asiaa, sillä ikkunani teippausyritystenkin jälkeen päästää läpi kylmää ilmaa ja tämä maa on muutenkin tunnettu kosteista asumisolosuhteista. Päätin kuitenkin kysäistä kämppikseltäni, joka omistaa kämpän, että onko hänellä samaa ongelmaa. Hän katseli hieman kummastuneena, että kyllä on. Vähän siihen sävyyn, että tietysti on. Sitten hän ihmetteli, että mitenkäs siellä nyt hometta, kun ikkunalauta on kuitenkin maalattu hometta suojaavalla maalilla. Olin odottanut erilaista reaktiota, että apua minun asunnossani hometta. Jupisin sitten siihen vaan, että no ei kai tässä sitten mitään hätää, jos kerran on täysin normaalia, että paikat homehtuu. Ja tiedän kyllä, että se on täällä ihan normaalia. En vain haluaisi, että ikkunalauta sänkyni vieressä olisi pian ihan homeessa! Taitaa mennä sängyn paikka pian vaihtoon!

Että tällainen maanantai. Mikään ei huvita ja veto ihan poissa. Onneksi keskiviikko ja torstai ovat joulukuun ajan vapaita koulusta!

6 kommenttia:

  1. Heippa Jenni!

    Asun täällä Aberdeenshiren alueella mieheni kanssa ja tuosta homeesta.. Siis kyllä. Se on hämmästyttävän normaalia. :O Me kutsuttiin oikein asiantuntija käymään täällä kattelemassa, että toimiiko kylppärissä nyt ilmanvaihto normaalisti, kun tiivisteet homehtuu koko ajan enemmän. Hänen ohjeensa oli, että hankkikaa sellainen maalikynä, jolla peitetään homeisia tiivisteitä. Siis peitetään?! Täällä home on normaalia. Ihan kauhistuttavaa. Kerrottiin miten Suomessa on koneelliset ilmanvaihdot ja kaikki ja setä oli aivan ihmeissään, että on siellä kyllä hienosti asiat! Ja miten täälläkin pitäisi olla samalla lailla, mutta kun ei ole. Ja siksi talotkin on rakoja täynnä, jotta ilma vaihtuu. :D

    Sellaista kyselisin vielä, kun siitä tatuoinnista kerroit, että missä kävit ottamassa ja olitko tyytyväinen? Itse käväsin Michael Da Bearilla kesällä ottamassa molempiin käsiin ja olen kyllä tyytyväinen. Alunperin piti Rebel Inkille mennä, mutta oli varauskirjat kiinni. Sait kyllä nopsaan ajan, kun seuraavalle päivälle jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! :)

      Jep, valitettavasti hometta vaan piilotellaan eikä hoideta! Itse en asu edes tosi vanhassa talossa, vaan joku 70-80 luvulla rakennetussa. Olettais, että edes näissä olisi asiat paremmin, mutta ei näköjään ole..

      Kävin itse asiassa Rebel Inkissä! He sanoivat, että valitettavasti ei tänään, mutta aikoja on heti huomisesta alkaen. Ja olen erittäinkin tyytyväinen työhön! Koska jatkoin vanhaa tatuointia niin tatuoija ilman pyytämistäni korjaili aiempiakin lintuja samannäköisiksi. Nyt on vain semmoinen hassu juttu, että tykkään niistä uudemmista linnuista paljon enemmän ja mietin, että olipas nämä vanhat isoja :D

      Poista
  2. Sitä kosteutta kertyy koska on yksinkertaiset ikkunat - eli kylmä (ulkona) ja lämmin (sisällä - toivottavasti) ilma reagoi siinä ikkunan pinnalla muodostaen kosteutta. Eli tiivistämisellä ei ole siinä vaikutusta.. Ite kun asuin Aberdeenissa pyyhin ja kuivasin lastalla ikkunan joka aamu. Kokeile sitä niin ei pitäis tulla hometta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Emmi vinkistä! Muutaman kerran onkin tullut pyyhittyä lasia, mutta ei ole aina ensimmäisenä aamulla mielessä hehe. Ja meillä itse asiassa taitaa olla tuplaikkunat!

      Poista
    2. Voi olla että niissä ei oo tarpeeksi ilmaa välissä? Joskus niin käy vaikka olisikin tuplaikkunat. (En tosiaan tiedä miten oon yhtäkkiä ilmankosteuden asiantuntija! :D)

      Poista