perjantai 31. tammikuuta 2014

Lääkärikokemuksia Skotlannissa

Kirjoittelin tuossa muutama kuukausi sitten hammaslääkärikokemuksistani täällä Skotlannissa. Vinkkejä antavassa postauksessani neuvoin  menemään rekisteröitymään hammaslääkäriin, sillä hädän tullessa rekisteröitymisessä voi mennä pidempäänkin. Sama pätee myös perusterveyshuoltoon.

Noh, minähän rekisteröidyin ensimmäisenä vuotenani fiksusti lääkäriin ja kävinkin siellä näyttämässä kummallista ihottumaani, joka oli vallannut koko etupuolen kehostani. Silloin lääkäri totesi, että ei ole kuumetta, vaikka sitä en kysynytkään. Kuumetta enempää tutkimatta hän neuvoi menemään kotiin ja juomaan teetä. Tästä hieman ärsyyntyneenä olen tietoisesti pyrkinyt välttämään terveyshuoltoa täällä, vaikka pääasiassa palvelu on varmasti hyvää. Olen myös onnekseni pysynyt suht koht terveenä. Nyt kuitenkin maanantaina ja tiistaina lääkäriaikaa soitellessani minulle kerrottiin, että rekisteröitymiseni on peruttu, sillä asun niin kaukana lääkäristä ja minun täytyy mennä rekisteröitymään uudestaan toiseen paikkaan. Tässä vaiheessa olin jo suhteellisen ärsyyntynyt ja minut valtasi turhautunut Minä niin vihaan tätä -tunne. Tunne sen kun kasvoi, kun lähellä olevan terveysaseman vastaanotto totesi että rekisteröitymisessä menee 3-5 päivää, hyvällä tuurilla voisin saada varattua aikaa perjantaina seuraavalle viikolle. Anteeksi mitä? En pysty nielemään ja näkisin lääkärin vasta viikon päästä?

Tämän jälkeen alkoi googlettelu, että minne pääsisin. Soitin NHS24 palveluun, jossa neuvottiin menemään apteekkiin, jossa voivat kurkata kurkkuuni. Menin ja ilman mitään lisävaloa tai välinettä apteekkari totesi, että ei näy mitään erikoista. Mikään kipulääke, suihke tai imeskeltävä lääke ei kuitenkaan edes puuduttanut kurkkuani. Eilen sitten vihdoinkin soitin uudestaan lääkäriin ja onnekseni selvisi, että rekisteröitymiseni oli mennyt läpi ja voisin varata maanantaille ajan tai kokeilla soittaa heti seuraavana aamuna. Puoli tuntia myöhemmin päätin, että kurkkaan itse kunnolla kurkkuuni ja valkoiset peitteet nähtyäni iski kevyt paniikki, sillä nieleminen ei ollut enää pelkästään kamalan kivun takia vaikeaa, kurkkuni oli myös erittäin turvoksissa. Hätääntyneenä soitin uudestaan lääkäriin, että minun on pakko päästä viimeistään huomenna, että eikö sitä voisi varata jo nyt. Vastaanotto lupasi, että lääkäri soittaa minulle pian, muuta hän ei voi nyt tehdä asialle. Aika pian hoitaja soittikin ja suurempia kyselemättä kysyi, että ehtisinkö terveysasemalle 30 minuutin päästä. Niinhän siinä kävi, että nielutulehdus todettiin ja sain antibiootit. Toivon, että olisin päässyt jo silloin alkuviikosta sinne lääkäriin, sillä muutama yönä olen vain ollut hereillä ja yrittänyt olla nielemättä järkyttävän kivun takia.


Lopputulos on siis se, että kannattaa rekisteröityä ennen kuin hätä tulee, muuten lääkäriin on aika vaikea päästä. NHS24 neuvoi, että on myös mahdollista hankkia väliaikainen rekisteröityminen, mutta tälläkään ei pystytä varmistamaan, että saisi varattua aikaa kuin vasta vaikka seuraavalle viikolle. Myös ensiapu täällä ei taida pahemmin hoitaa tällaisia kurkkukipupotilaita, yksityisiä lääkäriasemia kuitenkin kai löytyy jonkun verran.

Kaiken ärsytysturhaantumisen jälkeen olen tyytyväinen siihen, miten tässä kävi. Paniikkisoitosta alle 2 tunnin päästä olin jo lääkärin vastaanotolla ja sain antibiootitkin ilmaiseksi. Nieluviljelyä eivät kuitenkaan ottaneet säästösyistä, vaan lääkäri totesi nielutulehdukseni kurkkuun katsottuaan ja erittäin turvonneita imusolmukkeita kokeiltuaan. Siinä tilanteessa minua ei haitannut, että millä tavalla hän sen toteaa, tärkeintä oli saada ne antibiootit ja päästä eroon tästä viiltävästä kivusta. Toivotaan nyt sitten, että se on nielutulehdus ja että antibiootit auttavat!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Viime päivien haaveilua

Olen viime aikoina huomannut olevani erittäin päättämätön asioiden suhteen. Kesäksi töihin, kesäksi ei töihin, kesäksi lomalle, kesäksi Suomeen, kesäksi ei Suomeen. Aiemminhan Suomi ei oikeastaan ollut edes vaihtoehto, sillä valmistumiseni Skotlannissa on vasta heinäkuussa ja olin ajatellut pysyä täällä siihen saakka. Yksi päivä Helsinkiin muuttava kaverini kuitenkin kysäisi Facebookissa, että aionko minäkin Helsinkiin kesäksi. Ensiksi vastasin, että en. Samana iltana löysin kuitenkin itseni selailemassa työmahdollisuuksia, eri yrityksiä sekä kesäasunto mahdollisuuksia. Seuraava päivänä sanoin vanhemmilleni pohtivani Helsinkiin tuloa ja heitin äitilleni aika vitsillä, että vai olisikohan hänen työpaikallaan töitä. Siitä sitten lähti ajatus, että palaisin vanhempieni luokse kesäksi, jonka jälkeen aloin etsimään noin tunnin ajomatkan säteellä kesätöitä, lähinnä Vaasasta.

Ihan näin faktatietona, että en ole asunut vanhempieni luona nyt 7,5 vuoteen. Se on aika iso osa elämästäni, yksi kolmannes. Sinä aikana olen tietysti itsenäistynyt ihan kamalasti ja oppinut omaan vapauteen. Miten kummallista olisikaan palata kotiin vanhempien valvovan silmän alle. Kotikulmille, jossa minulla ei ole enää edes yhtään ystävää jäljellä. Olen kyllä nykyään muutenkin niin epäsosiaalinen erakko, joten epäsosiaalisuus sopisi oikein mainiosti. Mielenkiintoista olisi myös nähdä miten city-elämään rakastuneena ihmisenä sopeutuisin sinne maaseudulle edes muutamaksi kuukaudeksi. Ainakin tuosta parin vuoden takaisesta kuvasta päätellen varmaan oikeinkin hyvin!


Vähitellen oikein innostuin tästä asiasta. En ole ikinä oikein ollut koti-ikävästä kärsivä ihminen, nyt kuitenkin joulun jälkeen on tullut oikein himo päästä kotiin. Siihen varmasti vaikuttaa rankka opiskelukevät ja tällä hetkellä päällä oleva sairastelukausi. Miten mukavaa olisikaan sairastaa siinä kotimme tuvassa ja katsoa sata jaksoa CSI:tä, kun vanhempi häärivät lähellä. Olisi myös mukavaa nähdä vanhempiani sekä veljeäni enemmän, saada oman alan kesätyö ja olla pidempään siellä oikeassa kodissa. Sen jälkeen voisikin hyvillä mielin lähteä talvea pakoon. Maapallon kartta onkin aika ahkerasti näkynyt näytölläni viime päivinä. Reitti kohti Australiaa voisi alkaa Bangkokista ja reissata Thaimaan kautta Malesiaan, Indonesiaan ja lopuksi sinne Ausseihin.

Sinänsä ihanaa tajuta, että hei, minullahan on nyt joku suunnitelma jopa seuraavaksi vuodeksi! Toteuttaisin samalla haaveitani, sillä pääsisin kesäksi Suomeen ja sen jälkeen pitkään reissuu. Katsotaan siis miten käy!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Urheillaan vanhuutta varten

Uskon, että moni urheilua harrastava on miettinyt syitä urheilemiseen. Varmasti myös moni, joka ei urheilua harrasta lainkaan, on pohtinut syitä siihen miksi kannattaisi liikkua. Usein ensimmäisenä esille nousee ulkonäölliset seikat sekä päivittäinen hyvinvointi. Mutta entä se tulevaisuus? Miten mahtavaa olisi olla hyvinvoiva myös vanhempana? Saatika sitten juosta 70-vuotiaana kymppi tuosta vain?

Tämä asia on viime päivinä noussut useasti mieleeni, sillä kesällä 78-vuotta täyttävä ukkini on tällä hetkellä hiihtämässä veteraanien MM-kisoissa Itävallassa. Tänään kyseinen superukki oli hiihtänyt, tai oikeastaan luistellut, itselleen 10 kilometrin matkalla hopeamitalin. Koko elämäni ajan olen seurannut kuinka ukki hiihtää kaikki talvet, rullahiihtää kesät ja juoksee matkoja, joita moni meistä ei varmaan pystyisi juoksemaan. Lapsena kehuskelimme veljeni kanssa kavereillemme kuinka meidän ukilla on sixpack, eikä se sixpack ollut todellakaan jääkaapissa. Käsieni sormet eivät siis millään riitä laskemaan, montako kertaa olen jollekkin todennut, että juuri tuollainen vanhus minä tahdon olla. Saatika montako kymmentä kertaa tuo ajatus on mielessäni vilahtanut. Eikä sillä että 80-vuotias mummoni tulisi yhtään perässä. Hän ei ole vain tainnut joutua hiihtokärpäsen puremaksi.


Vaikka nautinkin muutoksista, joita näen ja koen kehossani tällä hetkellä, on mielestäni tärkeää ajatella myös tulevaisuutta. En kuitenkaan tarkoita, että meistä jokaisesta pitäisi tulla salihirmuja tai maratoonareita, vaan liikkua sillä tavalla mikä itselleen sopii ja mistä nauttii, oli se sitten kävelyä, zumbaa tai kovan luokan salitreeniä. Tottakai urheilu saattaa aiheuttaa myös pahoja rasitusvammoja polviin, selkään ja muihin kehomme tärkeisiin osiin ja tietysti on mahdollista sairastua moneen sairauteen vaikka urheilisikin. Ei kaikkea voi aina tietää. Urheilulla on kuitenkin mahdollista edistää terveyttään ja ehkäistä esimerkiksi kansansairauksia. 

Kuvassa ei sitten ole oma superukkini, vaan se on napattu täältä

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Lepäilyä

Pientä blogitaukoilua taas ilmassa. Ensin taukoilin tenttiin lukemisen takia ja sitten taukoilin viimeisestä tentistä toipumisen ja stressiflunssailun takia. Muuta minulle ei kuulukkaan. Flunssa, jonka itse taitavasti diagnosoin stressin purkautumisesta johtuvaksi sairasteluksi sisälsi aikamoista päänsärkyilyä. Onneksi pääkipu on jo poissa ja tilalla on enää kurkkukipu. Jotain tällaista taisi olla ilmassa myös joululoman aikana, kun sain hetkeksi heittää koulustressin nurkkaan. Lepopäiviin on mahtunut paljon tulevaisuuden pohdintoja, taas vaihteeksi. Nyt tänä iltana sain pienen kipinän ajatuksesta, että etsisin kesäksi töitä Helsingistä ja sen jälkeen pakenisin pimeyttä lämpimiin maihin. Katsotaan mihin suuntaan mieli seuraavaksi taas muuttuu!



Viikon päästä alkaa yliopisto-opiskelujeni (toivottavasti) viimeinen lukukausi. Aika hurjaa, mutta myös hurjan ihanaa!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja ravinto

Viime huhti-toukokuussa minulla todettiin jo useampia vuosia oireillut kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi). Kyseessähän on suht yleinen sairaus ja Terveyskirjaston mukaan noin 4 prosentilla väestöstä on lääkitys vajaatoimintaan. Naisilla sairaus on jopa neljä kertaa yleisempi kuin miehillä. Toisaalta oli huojentavaa saada diagnoosi ja tietää, että miksi nuorelta neidiltä lähtee hiuksia kasoittain ja minne katosivat ne vahvat kynnet. Olin myös aikoinaan naureskellut, että pakkohan mulla joku sairaus on olla, kun paino ei putoa vaikka miten söisin ja liikkuisin. Olin myös todella unelias ja elimistöni ei toiminut niinkuin piti. Jopa mahdollinen suolistosyöpäkin minulta tutkittiin, mutta niinkin yleistä sairautta kuin kilpirauhasen vajaatoimintaa kukaan lääkäreistä ennen Helsinkiin muuttoa ei edes arvaillut. Samaan aikaan tietoisuus hitaasta aineenvaihdunnasta aiheutti turhautuneisuutta.

Aloitin tietysti lääkityksen heti toukokuussa ja annosta haeskeltiin pidemmän aikaa. Ensin turhautti, kun oireet pysyivät ja lääkärin kanssa keskusteltua nostin annosta jo aika alussa. Sitten olikin sykkeet korkealla, kädet tärisi ja keskittyminen oli ihan hukassa. Verikokeet paljastivat lääkityksen olevan tdellakin liian korkealla ja palattiin takaisin alemmas. Vielä elokuussa annostusta haeskeltiin, sillä arvot eivät olleet kohdillaan ja annostuksen laskettua oireeni palasivat. Nyt joulukuussa sain verikokeesta arvot, jotka viittasivat kohdillaan olevaan lääkitykseen. Annos oli itse asiassa aivan sama kuin lähtötilanteessa.

Lääkitys ei kuitenkaan ole poistanut kaikkia oireitani ja lukemani mukaan thyroxinia käyttävät potilaat ovat todenneet arvojen olevan kohdillaan, mutta oireiden vain pysyvän. Ja vaikka aiemmin linkkaamani Terveyskirjaston artikkeli toteaa hyvin selkeästi, että ainut hoitomuoto on lääkitys ja elintavoilla sairauteen ei voi vaikuttaa, olen itse kuitenkin niin kokeilunhaluinen, että minua on alkanut kiinnostamaan useilla sivustoilla ja blogeissa suositellut ruokavaliot. Rakettitieteestä tai mistään huuhaastahan ei ole kyse, ruokavaliosta vain pyritään karsimaan mahdolliset haittatekijät pois. Enkä nyt tietenkään oleta, että kun aloitan syömään tietyllä tavalla niin sairaus paranisi, vaan ennemminkin, että oireet vähentyisivät ja voisin laskea lääkitystä.

Hyvin usein tietyt ruoka-aineet ja niiden poistaminen ruokavaliosta perustellaan sillä, mitä ruoka sisältää. Esimerkiksi (raa'an) kaalin ja soijan tapauksessa kyseessä on goitrogeenit jotka haittaavat jodin ottoa kilpirauhaseen ja täten lamaannuttavat kilpirauhasen toimintaa. Hyvin usea lähde myös painottaa viljojen välttämistä ja gluteenitonta ruokavaliota. Näitä perustellaan mm. gluteenin vaikutuksella tulehdusarvoihin. Itse henkilökohtaisesti uskon tähän väitteeseen, sillä kuten aiemmin viljattomuutta käsittelevässä postauksessani totesinkin, on esimerkiksi äitini reumaoireet vähentyneet viljattoman ruokavalion ansiosta. Tämän ruokavalion puolesta puhuvat esimerkiksi blogeista päätellen kilpparin vajaatoiminnasta kärsivät, jotka ovat kokeilleet viljattomuutta sekä ravitsemukseen perehtynyt Sami Sandvik.

Viimeisten kuukausien aikana olen ihan huomaamattani muuttanut ruokavaliotani myös Sami Sundvikin suosittelemaan maidottomaan versioon ja viljoja syön enää vain muutaman kerran viikossa. Myös raaka kaali on jäänyt pois ja olen vähentänyt soijan käyttöä, vaikka pidänkin soijamaidosta ja soijajauhoa tulee käytettyä joskus leivontaan. Ruokavalion lisäksi aloin tutustumaan lisäravinteisiin ja niiden tarpeeseen. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsiville ovat jodi ja seleeni erittäin tärkeitä. Jodin suhteen asia on hieman kaksipiippuinen, sillä liiallisella jodilla voi olla myös negatiivinen vaikutus. Niiden lisäksi suositellaan eri vitamiineja, Omega-3:sta, magnesiumia, kalsiumia.. Itselläni on päivittäisessä käytössä tällä hetkellä noiden lisäksi mm. sinkki ja maitohappobakteerit.


Viimeisimpänä kokeilunani tulevat superfoodit. Maca-jauhetta suositellaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivälle ja juuri äsken postimies toimitti ovelleni Chlorella-jauhetta. Tietysti nämä tuotteet sisältävät vitamiineja ja hivenaineita ja toivonkin, että pystyn näillä korvaamaan nuo tablettiversiot. Muistan vielä joskus naurahtaneeni superfoodeille, mutta niiden hyötyjä miettiessäni en kyllä enää keksi yhtään syytä naurahdella.

Tämä postaus perustuu omiin ajatuksiini, lukemaani ja kokemaani. Ja tietysti tähänkin pätee periaate, että joillekkin sopii ja joillekkin ei. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan myös muiden kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan kanssa elävien kokemuksia!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kaipaan jouluista tunnelmaa

Paljon olen kehunut tämän vuotisen asuntoni ikkunoista näkyvää maisemaa. Tänään ikkunoista ei kuitenkaan paljon muuta näy kuin sumua ja kovaa vesisadetta. Vettä siis tulee kuin saavista kaatamalla. Aamulla pyöriskelin melkein tunnin sängyssäni ja kuuntelin ikkunaan ropisevaa sadetta. Oli ihana tietää, että minun ei ole pakko mennä tänään ulos.

Kurjan sään vuoksi ajattelinkin sukeltaa ajassa taaksepäin ja fiilistellä mennyttä joulua. Tenttiin lukemisen keskellä jotenkin tuo ihana, lämmin ja rento tunnelma kutsuu minua hieman liikaakin. Näiden fiilistelykuvien lisäksi kansiosta löytyy kuvia, joissa tupamme on täynnä ihmisiä. Olen aina ajatellut, että olohuoneemme on aika sopivan kokoinen, mutta kuvia katsellessa yli kymmenen ihmistä täynnä oleva huone tuntuukin yhtäkkiä paljon pienemmältä! Oi joulu ja loma, tulkaa takaisin!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Treenivaatteita

Lähdin eilen metsästämään lämpökerrastoja ja mahdollisesti fleecepaitaa ulkona villitsevään viileään tammikuuhun. Omistan kuitenkin jo yhden juoksufleecen sekä Suomesta nappasin mukaani vanhat lämpökerrastot. Tämän asian sisäistettyäni päädyinkin treenivaatteiden puolelle ja hups, kassalle päätyi sortsit ja kerrankin sopivan kokoinen ja näköinen musta treenitoppi. Olen metsästänyt tavallista mustaa treenitoppia jo ikuisuuden, tykkään nimittäin treenata mustalla Ginatricotin pidemmän mallisella kulahtaneella topilla. Sortsit taas ovat Nike Prot, joita omistan jo yhdet mustat, lyhyet versiot. Tämä malli on kuitenkin hieman pidempi ja kuvissa olen vetäissyt lahkeita hieman ylemmäs. Näillä on hyvä juosta pidempiä matkoja sitten kesällä (tai vaikka Australian pitkillä hiekkarannoilla). Ostin urheiluliikkeestä myös vyön, jonka taskuun mahtuu vaikka puhelin ja avaimet. Jos vyö ei pysy lenkillä matkassa niin ainakin salilla se toimi!


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Laiskottelu on luksusta

Palautin maanantaina viimeisen esseen ja nyt on jäljellä enää yksi tentti viikon päästä. Ensimmäistä kertaa ikinä jätin esseen turhan viime tippaan ja kirjoitin sitä sunnuntaiyönä puoli kolmeen asti ja heräsin noin 4 tunnin unien jälkeen viimeistelemään sen. Aihe oli jotenkin turhauttava ja vaikka tuntuukin, että vastasin kysymyksiin toivotulla tavalla, olen erittäin epävarma lopputuloksesta. Esseen palautuksen jälkeen päätin palkita itseni tutulla tavalla ja kierrellä kaupoissa. Olen oppinut, että ruoalla palkitseminen on ehkä hieman väärä tapa, joten hoidan itseni selkään taputtamisen mieluummin vaikka tyhjentämällä tiliäni. Päätin myös ennen palautusta, että jos esseestä napsahtaa paras arvosana, ostan Niken Free Runit ja jos saan toiseksi parhaan arvosanan niin ostan yhden ihanan kellon, jota olen jo hetken katsellut. Kallista tämä opiskelu!


Shoppailun jälkeen tulin kotiin ja vetäisin vahingossa jopa kolmen tunnin päikkärit. Illan sali jäi siis vain haaveeksi. Seuraavana päivänä päätin tehdä asioita, jotka rentouttavat stressaantunutta kroppaa ja päätäni. Nukuin ensinnäkin jopa kymppiin, jonka jälkeen suuntasin pitkälle lenkille testailemaan uutta tuulitakkia. Kotiin tultuani tuijotin telkkua, luin huuhaa-lehtiä, tein ihanan kana-kasviswokin ja suuntasin salille. Sama kaava jatkui tänään; aamulenkki, ihana aamupala ja nyt pitäisi hieman tutustua ensi viikon koealueeseen, jonka jälkeen suuntaan salille ja vuoden ensimmäiseen lentopallopeliin. Rentoutuneempi mieli kiittää ja kuittaa!

maanantai 13. tammikuuta 2014

TERVEELLINEN OMENA-KAURAPAISTOS

Joululomani loppupuolella suklaan syönnin lomassa menin heittämään serkulleni idean helmikuun loppuun asti kestävästä herkkulakosta. Asiaa sen suuremmin pohtimatta voisin kuitenkin todeta, että ensimmäinen viikko on sujunut naurettavan helposti. Kun päättää, ettei tunge suuhunsa perinteisiä herkkuja niin kai sitä sitten vain sulkee sen koko vaihtoehdon pois. Herkuttelu on kuitekin ihana luksus arkeen, jonka voi toteuttaa myös terveellisemmin. Oma vakkariherkkuni on jo pidemmän aikaa ollut kaurapaistos, johon laitan omenan, banaanin tai vaikka molempia!


Paistos on erittäin helppo valmistaa ja näin yksin elelevänä on mahtavaa, että sitä voi valmistaa myös kerta-annoksena. Mitoissa on hieman jouston varaa, sillä toiset tykkäävät omenapaistoksistaan reilulla kaurapäällisellä ja toiset taas panostavat hedelmien määrään. Oma yhden hengen annokseni sisältää:

1 omena / banaani / molempia
1½ - 2 dl kaurahiutaleita/muita hiutaleita
1 - 2 tl kookosöljyä (myös muilla rasvoilla ja jopa oliiviöljyllä on tullut kokeiltua)
Maustamatonta jogurttia tai rahkaa
Makeutusainetta (Stevia, Truvia, yms)
Kanelia

Napsauta uuni lämpiämään noin 180 - 200 asteeseen. Leikkaa hedelmät palasiksi kulhoon, lisää kanelia ja makeutusainetta oman maun mukaan. Sekoita aineet keskenään ja laita ne mikroon muutamaksi minuutiksi, välillä sekoittaen. Tarkoituksena on pehmittää hedelmiä, ettei paistoksen tarvitse olla niin kauan uunissa. Sekoita erillisessä astiassa kaurahiutaleet sekaisin makeutusaineen ja sulattamattoman kookosöljyn kanssa. Lisää vähitellen jogurttia/rahkaa, kunnes kaikki aineet ovat sekaisin. Seoksen on tärkeää kuitenkin olla vielä erittäin kiinteää! Murustele kauraseos hedelmien päälle ja laita uuniin paistumaan, kunnes pinta saa väriä (n. 15 minuuttia). Kaada paistos viileään astiaan ja nauti se lämpimänä vaikka soija- tai mantelimaidon kanssa. Jos oikein kokkituulelle ryhdyt niin valmista vaniljakastike maidosta, makeutusaineesta ja vaniljatangoista!

Kuten ainesosista voi päätellä, paistos on erittäin hiilihydraattipitoinen. Jos annosta haluaa tasapainottaa proteiinilla, voi kauraseokseen lisätä myös proteiinijauhetta. Itse olen lisännyt toffeen sekä vaniljan makuista proteiinia. Oma kastikkeeni koostuu myös aika usein proteiinijauheesta, jostain maidosta sekä maustamattomasta jogurtista. Näin herkusta tulee hetkessä vaikka rauhallisten sunnuntaiaamujen monipuolinen ja terveellinen herkkuaamiainen!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Olen onnellinen koska

Analysoin, tai oikeastaan ylianalysoin paljon asioita sekä ihmisiä. Tämä piirre aiheuttaa jonkun verran harmia, kun saatan tulkita mielessäni asioita pidemmälle kuin tarvitsisi ja saatan päätyä ihan vääränlaisiin lopputuloksiin. Samaan aikaan asioihin ja elämään tarkempi keskittyminen tuo paljon iloa.

Asuntomme sijaitsee korkealla kohdalla kaupunkia ja seitsemännen kerroksen muutamasta ikkunastamme näkee koko kaupungin, meren, kukkuloita ja metsää. Tällaisina aurinkoisina päivinä, kuten tänään, maisema on mielestäni ihana. Esseen kirjoituksen ja pyykinpesun välissä pysähdyin seisomaan olohuoneen ikkunan ääreen ja nauttimaan maisemasta; sinisenä ja loppumattomana näkyvästä merestä, pilvettömästä taivaasta ja laskevan auringon oranssista sävystä, joka piristää kummasti tätä todella harmaata kaupunkia. Maisemaa katsoessani minut valtasi taas kerran vahva tunne siitä, kuinka onnellinen tällä hetkellä olen. Istahdin takaisin sohvalle ja kirjoitin kaverilleni whatsapissa monta viestiä, jotka alkoivat sanoilla I'm happy because. Elämän analysointi puoleni otti vallan ja listaan kuului vaikka mitä. Olen onnellinen koska Aberdeen on näin kiva. Olen onnellinen, koska opiskeluni päättyvät viimeistään 134 päivän päästä. Olen onnellinen, koska jouluturvotus alkaa olemaan ohi ja itsetunto on palaamassa takaisin. Välillä on siis hyvä olla keskittymättä itse olennaiseen (eli tähän esseeseen ja vieressäni olevaan kirjapinoon) ja unohtaa asioiden kurjat puolet, kuten edessä oleva työmäärä, takapakki unelmavartalon tavoittelussa tai liian aikaisin laskeva aurinko. Keskitytään vain siihen, mikä piristää ja auttaa meitä jaksamaan arkisen realismin kanssa.

torstai 9. tammikuuta 2014

Nyt ei nappaa

Lomalta paluu on kyllä kurjuuden huipentuma. Urheilu- ja ruokailumotivaatio nousi laiskotellessa ja mässätessä huippuunsa, mutta opiskelumotivaatio taisi kadota kokonaan. Tässä minä katson turhia ohjelmia telkusta koulukirjapino vieressäni. Maanantaina olisi tämän ensimmäisen lukukauden viimeinen esseepalautus ja sen jälkeen olisi enää yksi tentti jäljellä. Sitten tietysti alkaa opparin tekeminen oikein urakalla. Millä ihmeellä saan itseni tekemään tämän kurssityön loppuun? Suurin ongelma on se, että olen todella hukassa sen kanssa ja pyörittelen sitä vain edestakaisin. Tuntuu, että tänä vuonna olen todella hukassa jokaisen koulutehtävän kanssa. Missä on ne aiempien vuosien selkeät ohjeet ja tarvittava apu?


maanantai 6. tammikuuta 2014

Minnes aiot muuttaa?

Joululomalla huomasin ajattelevani todella usein sitä, että mitä minä teen kun valmistun. Tai lähinnä sitä, että missä minä asun, kun mikään tai kukaan ei enää velvoita minua olemaan missään. Tietysti välivuosi ennen Aberdeeniin opiskelemaan muuttoa oli vapaata aikaa, mutta päädyin kuitenkin pysymään Englannissa sen aikaisen poikaystäväni vuoksi. Haaveilin aika kovasti jo silloin Australiasta, mutta nämä ajatukset heräilivät liian myöhään ja olin huolissani siitä, että joutuisin tulemaan Suomeen pääsykokeisiin. Eli silloin Australia jäi vain ajatuksen tasolle.

Ajatuksiani boostasi tietysti Suomi-tuttujen kyselyt siitä, että minnes minä aion kun valmistun. Kyseltiin, että aionko tulla Suomeen vai jäänkö Britteihin. Vaikka koulu päättyy jo noin 4.5 kuukauden päästä, minulla ei ole aavistustakaan minne oikein päädyn. Olen monessa asiassa suunnitelmallinen, mutta tällaisten isojen päätösten edessä olen ihan ulapalla. Omaa elämääni miettiessäni huomaan, että olen tehnyt isoja päätöksiä, mutta jotenkin ne tulevat aina viime hetkinä tai ihan yllätyksenä. Harvassa tapauksessa olisin voinut puolta vuotta aiemmin tietää mistä itseni löydän. Sinänsä jännää, mutta samaan aikaan myös aika ahdistavaa.

Lomalla ollessani saatoin ehkä muutamalle mainita tuon paratiisisaaren täynnä surffipoikia ja rantatuulessa liehuvia lettejä. Olen myös täällä blogissani maininnut Australian pari kertaa. Tuntuu siltä, että haluan sinne ja todella paljon. Koen myös, että unelmia pitää toteuttaa tai muuten jää katumaan. Haluan kuitenkin taas tavallaan pitää matalaa profiilia, sillä mikä sen kurjempaa olisikaan kuin hehkuttaa muuttoa surffilautojen luvattuun maahan ja sitten päätyä jonnekkin astetta tylsempään paikkaan. Ajattelen ehkä vähän liikaa, että mitä muut suunnitelmistani ajattelevat. Kamalasti se tyttö puhui, mutta eipä saanut mitään aikaiseksi.

Uuden vuoden yönä kävelyllä ollessani tuli myös vahva tunne siitä, että palaisin Helsinkiin. Ajatusta Helsingistä varmasti kannusti hyvä seura, lumeton maa, uuden vuoden alkaminen ja ihana loma. Arki on kuitenkin valitettavasti niin kaukana lomailusta.


Nämä tulevaisuuspohdinnat eivät jääneet vain Suomeen, vaan tänään Aberdeeniin palattuani pohdin yhä näitä asioita. Eilen illalla minua ketutti ja paljon. Oli tyhmä raportti viimeisteltävänä ja palautettavana, joulun aikainen herkuttelu ja laiskottelu loppui, edessä olisi stressaava kevät, pitäisi hoitaa bussikortit ja kauppareissut ja ulkona satoi. Tänään kuitenkin kirjastolla istuessani totesin Iidalle, että on itse asiassa ihan kiva olla takaisin Aberdeenissä. Ja niin se onkin. Pidän todella paljon arkirutiinista, joka näin opiskelijalla on ihanan vapaata. Kouluhommat vievät tuhottomasti aikaa, mutta kukaan ei määrää, että avaanko koneeni kahdeksalta aamulla vai yhdeltä yöllä. Myöhemmin shoppailuhurmion vallanneena mielessäni vilahti ajatus, että voisin viihtyä pidempäänkin Britanniassa. Mietin, että ehkä jonnekkin suurempaan kaupunkiin Englantiin tai sitten Glasgowiin.

Jotenkin mielenkiinnolla odotan mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Jos menen töihin, niin minne päin suuntaan? Otanko lomaa ja pakenen muille maille? Vuoden päästä nämäkin kysymykset ovat ratkenneet!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Loppuloma

Joululomalla bloggailu jäi näköjään lähes kokonaan. Nyt kuitenkin olen kolmen lennon ja koko päivän matkustuksen jälkeen saapunut takaisin Aberdeeniin. Viikko sitten lähdin vanhempieni luota ja vietin pari yötä lukiokaverini luona Tampereella, vuoden vaihteen työharjoittelussa tapaamani kaverin luona Helsingissä ja loppu loma serkkuillessa Lohjalla. On varmaan todella turhaa mainita, että olisin voinut jatkaa Suomessa lomailua vielä ikuisuuden. Viimeisten päivien aikana mielessäni vilahti miljoona kertaa ajatus, että minä en halua vielä lähteä. Aberdeenissä on tällä hetkellä mukava asua, mutta tämä kevät tulee olemaan koulun puolesta vain todella rankka ja kiireinen. En millään jaksaisi aloittaa taas sitä opiskelua. Karu arkeen paluu alkaakin heti huomenna, kun suuntaan aamulla yliopistolle palauttamaan ensimmäistä kurssiraporttia. Ehkä tämä taas tästä!