sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lentopalloa lähes kellon ympäri

Huhhei mikä päivä. Kello herätteli viideltä tänä aamuna ja sen kummemmin torkuttelematta kuppi kahvia ja pala terveellistä omenapiirakkaa nassuun. Sitten olikin aika heittää valmiiksi pakattu treenikassi olalle ja lähteä aamureippailemaan keskustaan. Bussejahan ei tietenkään mennyt puoli kuuden aikoihin näin sunnuntaiaamuna, mutta jotenkin nautin 40 minuutin aamukävelystäni pimeässä, mutta suht koht lämpimässä säässä, kun kadut olivat ihan autioita. Ilman painavaa treenikassia olisi matka taittunut varmasti vieläkin mukavammin. En tosin asu Aberdeenin parhaimmalla alueella, joten laitoin musat soimaan vain toiseen korvaan ja toinen korva pysyi valppaana aamuvirkkunarkkareille. Ehkä hieman ylihuolestuin, sillä Iida oli todistamassa ryöstöä tuossa yksi päivä alle kilsan päässä asunnoltani. Ryöstöyritys sattui kylläkin jo seiskan aikaan illalla. Se siitä, en minä missään slummissa asu, mutta tämä kaupunki jotenkin ei muutenkaan mielessäni tunnu maailman turvallisimmalta. Olipas oikein mainospuhe Aberdeenistä!

Olin keskustassa juuri oikeaan aikaan ja valmiina hyppäämään joukkueen kanssa minibussiin. Parin tunnin matka sujui aika unisissa merkeissä Stirlingiin asti. Välillä kun availi silmiä näkyi auringon nousua, punaista taivasta, sitten olikin jo lunta, vuoria ja  silmiä häikäisevä auringonpaiste. Pelasimme yhteensä 6 ottelua, joissa kaikissa oli vain yksi erä kummalliseen 21 yhteen pisteeseen asti. Voitimme ensimmäiset neljä peliä ihan käsittämättömässä energialla, tekisi jopa mieli sanoa tuurilla, sillä en ole nähnyt moista peliä meidän tiimiltä ikinä ennen. Vastassa olevat joukkueet olivat oikeasti tosi kovia, taitavia ja omasta mielestäni selkeästi meitä korkeammalla tasolla. Voittojen myötä tunnelma ja joukkuhenki oli ihan katossa. Sen jälkeen olikin finaalit, jotka tyylikkäästi hävisimme. Uskon, että siinä vaiheessa alkoi painaa jo aika kova väsymys ja tietysti finaaleissa vastukset sen kun kovenivat. Kaiken kaikkiaan, pelaaminen oli aivan mahtavaa. On myös ihanaa huomata miten pitkän olkapää-/flunssa-/tenttijaksotauon jälkeen olen vain kehittynyt ja mieleeni on palautunut aiemmilta lentopallovuosiltani oikeanlaista otetta. Iskut lähtevät, syötöissä en enää tee tyhmiä mokia ja muutenkin tuntuu, että se oikea touch on taas löytynyt. Pelejähän olisi tulevalle viikolle vielä kolme ja siihen päälle yhdet treenit. Missähän vaiheessa sitä tekisi opparin?


Tänään itse asiassa pelien välissä, kun muu joukkue tuomaroi, minä juoksin kahvioon tekemään opparia. Tauot olivat kuitenkin maksimissaan tunnin, joten heti kun pääsin jutun juoneen kiinni, olikin jo mentävä takaisin kentälle. Pitää varmaan jossain vaiheessa alkaa jättämään pelejä väliin, sillä opiskelu on elämässäni tällä hetkellä kuitenkin ihan ensimmäisellä sijalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti