perjantai 14. helmikuuta 2014

Ulkomailla asumisen vaikeampia puolia

Viimeisten reilun neljän vuoden aikana olen kuullut useampiakin kertoja jonkun toteavan, että 'Jenni olen kateellinen, kun sinä menet ja teet'. Ja kyllä minä olenkin onnellinen menemisistäni ja tekemisistäni. Reissailu ja uudet maisemat ovat jänniä, mutta mitä opiskeluun tulee niin ihan samaa arkea se loppujen lopuksi varmasti on kuin muuallakin. Ja tätä en tarkoita mitenkään negatiivisesti, sillä ulkomailla opiskeleminen on ollut yksi elämäni suurimmista valinnoista ja en todellakaan kadu Skotlantiin muuttoa. Mitä kaikkea tämä loppusuoralla oleva kokemus minulle on antanut, on jotain suurta ja sanoin kuvaamatonta. Samalla kuitenkin täytyy muistaa, että vaikka tämä kokemus onkin ollut jännä, erilainen ja upea, on se myös ollut ajoittain henkisesti haastavaa. Kuten sanoinkin, opiskelu on täällä samanlaista ja koulustressi ja kiire se täälläkin painaa päälle. Sitä usein toteankin, että onhan tämä upeaa, mutta ei tässä ole todellakaan kyse mistään lomareissun kaltaisesta jännityksestä.


Haluankin nyt kirjoittaa muutamasta asiasta, joita ulkomailla asuessa saattaa kohdata. Ajatus ulkomaille töihin tai kouluun lähtemisestä kuulostaa todella hohdokkaalta, onhan kyseessä kuitenkin jännittävä muutto ihan uuteen ympäristöön ja kulttuuriin. Kulttuuri onkin ehkä niistä suurimmista asioista, joita kannattaa miettiä lähtiessään. Skotlannissa kuitenkin on erittäin peruseurooppalainen kulttuuri ja itse olen kokenut tänne sopeutumisen suhteellisen helppona. Toinen lomareissua pidempi kokemus on Istanbulista, jossa islamin uskonto näkyi arjessa, liikenne oli todella villiä ja asiat hoituivat hitaasti ja hankalasti. Tällaisella nopeasti turhautuvalla ihmisellä oli siellä hieman hankalampaa, kun paikasta A paikkaan B saattoi kevyesti kestää puoli päivää. Myös asioiden hoitaminen oli välillä hankalaa ja todella hidasta. Mitäs sitten, jos lähtisi pitkäksi ajaksi jonnekkin todella erilaiseen kulttuuriin? Hyvällä tuurilla saattaisi jopa rakastua siihen elämäntyyliin, mutta yhtälailla sitä saattaisi kokea muutoksen olevan aivan liian haastava. En missään nimessä ehdota, että kannattaisi jättää kokeilematta, jos kulttuuri ja elämäntyyli vaikuttavat todella erilaisilta. Kannustan perehtymään ja tutustumaan, näin kulttuurista ja maan muista puolista saa varmasti enemmän iloa irti. Ja varmasti myös vaikeudet saa selätettyä helpommin!

Toinen asia on koti-ikävä, joka kattaa alleen monenlaista, kuten läheisten näkemistä, tukiverkoston puutetta ja kaikkea sitä, minkä jossain määrin jättää taakseen. Tottakai ne tärkeimmät ihmiset pysyvät elämässä, vaikka sitä asuisi kuussa, mutta välillä sitä konkreettista lähellä olemista kaipaa. Tottakai elämään tulee uusia ihmisiä, mutta toisinaan kaipaa ja tarvitsee niitä ihmisiä, jotka jäivät kotimaahan. Hyvin usein sitä myös ajattelee, että no kyllähän tästä nopeasti lentää, mutta ei sitä lomaa joka päivä ole ja näin opiskelijan näkökulmasta tuskin viitsii kamalasti rahaa lentoihinkaan laittaa. Etenkin jos suunnittelee vain viikonlopun mittaista lomareissua kotimaahan.

Koti-ikävään liittyen haluaisin myös todeta sen, että yhtä lailla kuin oma elämä etenee, etenee myös kotimaahan jääneiden ystävien elämä. Jossain vaiheessa huomasin itse muuttavani asunnosta toiseen, jopa maasta maahan ja mietin, että paikallaan pysyneet menevät kihloihin ja miettivät asuntolainoja. Minä senkun seilaan paikasta toiseen. Tämä ei tavallaan kuitenkaan ole negatiivinen asia, sillä itse kyllästyn nopeasti yhteen paikkaan ja nautin maiseman muutoksesta. Ja tietysti joidenkin ystävien kanssa välit heikkenevät ajan kanssa, vaikka joskus sitä oltaisiinkin oltu todella läheisiä. Tässä määrittelee paljon se, että miten myös ystäväsi näkevät tilanteen. Olen jopa kohdannut jonkun sortin suuttumista siitä, että olen lähtenyt. Elämässäni on kuitenkin pysynyt ystäviä, joita voi nähdä kerran puolessa vuodessa ja silti kaikki on kuin ennallaan.

Onko muut muihin maihin lähteneet kokeneet jotain tiettyjä asioita haasteellisiksi tai haikeiksi?

6 kommenttia:

  1. Word! Mä muistan että silloin alussa yritin pitää kovasti kiinni kotimaahan jääneistä ystävistä mutta sitten huomasin ja hyväksyin ajan kanssa että kasvettiin erillemme ja jäljellä jäi vain ns. True friends joiden kanssa ollaan vielä tänäkin päivänä parhaita ystäviä välimatkasta huolimatta. Elämä on valintoja täynnä ja ei se ulkomaille muutto todella ole mikään tae että elämä muuttuisi jotenkin onnellisemmaksi. Niinkuin sanoit, arkea sekin on. Silti en vaihtaisi pois päivääkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuo, että ei elämää voi lähteä onnellisemmaksi muuttamaan ulkomaille muutolla. Joillakin toimii, joillakin taas pistää elämän enemmän risaiseksi!

      Poista
  2. Puhut niin totta! Lisäisin tohon myös ehkä sellaisen pienen juurettomuuden tunteen ainakin omalla kohdalla. Suomeen ei enää osaa kunnolla sopeutua, kun on tottunut tähän menoon, mutta täällä kun avaa suunsa ihmiset kuulevan intonaatiostani, että en ole täältäkään. Maailman kansalainen siis, mikä on kivaa hyvinä päivinä, mutta huonoina päivinä tuntuu, että koti ei ole missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti Saana! Itselläni on juuri ajankohtaista, että minnes muutan tämän jälkeen. Todella juureton olo, kun mikään maa ei vedä tarpeeksi puoleensa niin että haluaisin jäädä sinne asumaan :/

      Poista
  3. Nää on näitä juttuja, joita ulkosuomalaisena saa aina miettiä. Juuri juttelin kahden maan väliä seilaavan suomalaisen kollegani kanssa, että varmaan tämä elämä kuulostaa kotiin jääneiden korviin tosi hohdokkaalta. Ulkomailla ja kaikkea, ja tostanoin vaan voi hurauttaa junalla vaikka Pariisiin viikonlopuksi. Loppujen lopuksi arki on kyllä hyvin samanlaista kaikkialla, enkä ainakaan itse huomaa kovin suurta eroa siinä, asunko Suomessa vai Saksassa. Mitä nyt tulee lennettyä useammin eikä paksuimpia talvivaatteita tarvitse juurikaan.

    Jotkut kaverisuhteet ovat kyllä pakostakin viilenneet tässä (muistaakseni) reilun neljän ulkomailla vietetyn vuoden aikana. Toisaalta niin olisi varmasti käynyt, vaikka olisin asunut Suomessakin. Ei kaikki ystävyyssuhteet kestä. Ja sitten on myös niitä, joiden kanssa ei tule oltua kuukausiin yhteydessä, mutta kun nähdään, on kaikki kuten aina ennenkin. Plus tilalle on saanut uusia ihmissuhteita. Tota mainitsemaasi suuttumista mäkin olen tavallaan kokenut, lähinnä siinä muodossa etten ota riittävän usein yhteyttä tai varaa aikaa Suomessa ollessani. Näiden ihmisten on ilmeisesti vaikeaa ymmärtää, ettei omakaan aikani ole rajaton - enkä oikeastaan kaipaa elämääni yhtäkään ihmissuhdetta, joka perustuu syyllistämiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksiasi Oili! Näköjään nämä samat asiat tuntuvat pyörivän meidän monen ulkosuomalaisen mielessä.

      Ja olen samaa mieltä tuosta, oman ajan rajallisuudesta. Kun menee Suomeen viikoksi, niin täytyy suhata koko Suomi läpi, vaikka haluaisi ehkä vain pysähtyä ja olla vanhempien huomassa. Tottakai ihana nähdä niitä ihmisiä Suomen päässä, mutta kotiin mennessä jotenkin se itse koti ja rauha tuntuu niin tärkeältä. Saisivat kaikki kaverini Helsingistä ja Tampereelta tulla keskelle maaseutua ja metsää minun vanhempieni luokse, hehe!

      Poista