lauantai 22. maaliskuuta 2014

Sosiaalisen median voima

Olen viime aikoina aika paljonkin perehtynyt sosiaaliseen mediaan opparini vuoksi ja mielestäni se on todella mielenkiintoinen aihe. Nyt viime kuukausina ja päivinä sosiaalisessa mediassa on pyörinyt kaksi aivan ääripäästä olevaa viraalisti levinnyttä ilmiötä. Tässä sen näkee, mikä voima sosiaalisella medialla voikaan olla. 

Tammi-helmikuussa varmaan jokainen (nuori) Facebookia käyttävä henkilö törmäsi kiertävään ilmiöön nimeltä NekNominations. Itse ehdin nähdä tästä monenlaista versiota, mutta pääkonsepti oli kuitenkin kiskaista huiviin joku alkoholijuoma ja sitten nimetä seuraavat henkilöt toteuttamaan sama 24 tunnin sisällä. Tämä olisi ollut varmaan hassun hauska juttu, jos kyseessä olisi ollut vain yksi pieni shotti, mutta kun ei. Nuoret vetelivät naamaansa tuoppeja giniä (ei siis meidän suomalaisten giniä, vaan sitä tujua tavaraa), useita jägerbombeja ja muita kovia juomia laseittain. Tietysti tämä nopeasti levinnyt ilmiö päättyi lopulta jopa kuolemiin. Itse ihmettelen miten moni tähän touhuun lähti mukaan, mutta ehkä kyse oli sosiaalisen median luomasta sosiaalisesta paineesta? Kun asiasta tehdään julkista niin kukapa haluaisi kieltäytyä, etenkin jos kyseessä on yhtään coolimpi kundi tai gimma.


Nyt tällä viikolla sosiaalisessa mediassa on taas käynnistynyt jotain paljon huikeampaa, johon minäkin osallistuin tultuani nimetyksi. Facebookissa leviää NekNominationin tyylisesti nopeaa tahtia nomakeupselfie -kampanja, jonka ideana on ottaa kuva itsestään ilman meikkiä, lähettää tekstarilahjoitus syöpätutkimukseen, sen jälkeen postata nämä sosiaaliseen mediaan ja nimetä muutama kaveri tekemään samoin. 48 tunnin sisällä tämä kampanja oli jo kerännyt 2 miljoonaa puntaa Cancer Research UK -järjestölle. Parasta tässä on tietysti se, että kampanja ei alkanut järjestön puolesta vaan se lähti liikkeelle orgaanisesti. Eikö tämä ole aivan mahtavaa! Mielestäni tässä sosiaalinen media on parhaimmillaan, oli sitten kyse sosiaalisesta paineesta tai halusta näyttää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti