torstai 13. maaliskuuta 2014

Takaisin salille

Palasin tänään viikon tauon jälkeen salille. Jos nyt totta puhutaan, niin vielä on jonkun sortin yskää päällä, mutta muuten flunssaista oloa ei ole ollut sunnuntain jälkeen. Vaikka fyysinen vointi on siis mitä on, koin että henkinen vointini paranisi huomattavasti, jos saisin mennä edes hieman väsyttämään lihaksia. Pannariaamiaisen jälkeen heitin kamat päälle ja hyppäsin bussiin. Ihanaa huomata, kuinka ulkona sää on todellakin lämmennyt. Olen itse asiassa syksystä asti painanut salilla capripituisissa juoksuhousuissa ja vain ihan kylmimpinä aamuina laittanut jalkaani matkalle pitkät housut. Koen jotenkin todella helpottavaksi sen, että salille voi mennä juoksuhousuissa ja salilta voi tulla juoksuhousuissa. Olisiko seuraavaksi vuorossa sortsikauden avaus?

Tykkään treenata salilla juuri aamupäivästä, sillä silloin aamuruuhka on ohi ja kuntosali on lähes tyhjä. Pyrin välttelemään iltaruuhkaa, sillä vaikka Aberdeenin Pure Gym onkin todella suuri, iltaisin koko paikka on todella täynnä. Vihaan jonottamista kuntosalilla! Eli taas kerran sain pumppailla ns. miesten puolella rauhassa muutaman ähisevän äijän seurassa. Ilokseni näin myös siellä tänään muutaman naisen. Ei sillä, kyllä viihdyn siellä ilman niitä saman sukupuolen edustajiakin. Kukapa valittaisi, jos olet ainut nainen ja ympärilläsi häärii 30 lihaskimppua. En ainakaan minä!


Salin jälkeen kävin kaupassa ostamassa kolme kassillista ruokaa. Alkaa todellakin ärsyttää miten terveellinen ruoka voikin olla niin kallista. Täällä myös valikoima tiettyjen ruokien suhteen on surullisen suppea. Käymissäni kaupoissa saa rahkaa vain pienissä purkeissa ja 100% ruisleivästä ei tietoakaan!

Nyt nauttimaan luksuslounaasta, jonka kruunaan juuri uunissa paistuvilla juureksilla. Sitten kutsuu taas oppari, jihuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti