sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Aika kultasi tuskaiset opiskelumuistot

Miten ihmeessä aika, tässä tapauksessa vain muutama hassu päivä, kultaa muistot niin nopeasti? Keskiviikkona lähti oppari ohjaajalle viimeiseen tarkastukseen (yyh, huomenna se tulee takaisin palautekasan kanssa) ja tänään mailasin vielä abstraktin hänelle menemään. Olen muutamana viimeisenä päivänä miettinyt, että noh, eihän se nyt niin paha ollut tehdä. Sitten aloin miettimään, että mites tämä kevät on mennyt niin nopeasti. Mitäs minä tein helmikuussa? Ainiin, opparia. Entäs maaliskuussa? Ainiin opparia ja toista esseetä. Etenkin nyt huhtikuussa päivät yliopistolla ovat välillä venyneet ihan käsittämättömän pitkiksi. Tänään kun istuin kirjastolla 7 tuntia, niin jotenkin se ei enää tuntunut yhtään missään. Nyt kun palautus on vain reilun viikon päässä, tuntuu että koko projekti oli kuitenkin todellisuutta helpompi. Yksiäkään itkupotkuraivareita en ole tainnut vetää kuluneiden kuukausien aikana, mutta harmaita hiuksia on varmaan kasvanut kasoittain tai sitten niitä hiuksia on stressin ja tuskan keskellä revitty kaikkien harmaidenkin edestä. Lukuvuoteen on mahtunut paaaljon hyviä hetkiä, lentopalloreissuja, juhlimisia, upeita lenkkejä ja hauskoja päiviä, mutta en kyllä ihan heti lähtisi kuitenkaan elämään näitä kuukausia uudestaan. Tarkemmin muistellessa takana on liian monta tuskaisaa tuntia ja jopa unettomia öitä. Olenhan minä näistä tännekkin avautunut.

Puhelimen kuvia selaillessa viimeistään muistui mieleen, että minkä esineen kanssa olen viettänyt eniten aikaa kuluneena keväänä. Onneksi ostin uuden läppärin juuri ennen Britteihin paluuta, sillä tämän äärellä opparin tekeminen on ollut varmasti mukavampaa kuin jonkun hitaamman ja vanhemman koneen kanssa. Mietin juuri yksi päivä miten paljon suorastaan rakastan omaa läppäriäni, siinä olevaa windowskasia, tämän kokoa, painoa sekä kosketusnäyttöä.


Vaikka kouluhommat kuuluvat monen muunkin arkeen ja usea tekee oppareita, väitöskirjoja ja muita tutkimuksia, niin on minulla silti aika voittajafiilis tällä hetkellä. Paitsi, ehkä ei vielä kuitenkaan sittenkään kannattaisi juhlia? Huominen palautemäärä ihan oikeasti hieman pelottaa!

Ps. Pakko kommentoida nyt seuraavana aamuna, sillä palautemäärä palautti minut takaisin maan pinnalle ja opparistressin ääreen. Vielä viikko, pakko vain jaksaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti