keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Elämää opparin jälkeen

Täällä on viime päivinä sateisen viikon jälkeen paistanut aurinko. Siispä kävin eilen taas aamulenkillä ja pohkeiden jumiuduttua oikein huolella pysähdyin venyttelemään, nappasin kuulokkeet pois korvista ja kuuntelin vieressä kohisevan joen ääntä ja lintujen laulua. Olen niin täynnä hyvää mieltä tällä hetkellä. Kesä tulee, elämässä on jänniä asioita meneillään ja 116 sivuinen opparikin lähti tänään aamulla ohjaajalle viimeiseen tarkastukseen. Viime viikolla vielä panikoin ja luulin, että en saa sitä kahden viikon päästä olevaan palautukseen valmiiksi. Viisi päivää minua aiemmin opparinsa palauttava Iida osasi kuitenkin sanoa oikeat ja harvinaisen tsemppaavat sanat, kun ahdistuin hänen melkein valmiista opparista. Mieti missä sinä jo olet viiden päivän päästä. Vaikka kuinka koitin miettiä, en siltikään osannut kuvitella, että viiden päivän päästä olisin oppari viimeistä palautetta vaille valmiina. Ohjaajani tietäen sieltä tulee vielä tuntien edestä muokattavaa, mutta who cares, sillä niin lähellä ollaan jo! Takana on yhtään tarinaa värittämättä ihan helposti muutamia satoja tunteja työtä ja nyt se on siinä. Vitsit, olen herännyt opparikoomasta ja todennut, että elämä on niiiiiin ihanaa! Olin jopa innolla aloittamassa seuraavaa esseetä, joka pitääkin palauttaa jo ensi tiistaina. Aiheena siihenkin sattuu minulla olemaan social networks ja fashion retailer, joten oppariin uhratuista tunneista ja tiedon etsimisestä on varmasti paljon hyötyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti